Kärpillä jälleen onnistunut ryöstöretki Lappeenrantaan

LIIGA / Raportti
Joulutauolta palanneet SaiPa ja Kärpät iskivät tiistaina yhteen toisen kerran tällä kaudella Lappeenrannan Kisapuistossa. Ottelu oli lähes toisinto marraskuisesta ensimmäisestä kohtaamisesta, jolloin SaiPa pyöri kulmissa ja Kärppien yksilötaito maalipaikoissa ratkaisi pelin oululaisille.

Tällä kertaa valotaulun maalisarake värähti vain kerran ja voittoon riitti yksi huipputason yksilösuoritus. Tshekkihyökkääjä Petr Tenkrat pinkaisi keskialueelta tuttuun tyyliinsä puolittain läpi ja ampui tarkasti kiekon täydestä vauhdista Jere Myllyniemen vartioiman maalin yläkulmaan.

Myös SaiPalla oli ottelussa lukuisa määrä avonaisia ja puolittaisia avopaikkoja, mutta ottelun suuri sankari Tomi Karhunen torjui vierailijoiden maalilla upean nollapelin. Peräti 40 torjuntaa kirjauttanut 21-vuotias Karhunen oli itse varmuus ja sai ansaitut kehut joukkueen valmentajalta Hannu Aravirralta.

– Minulle oli uusi tuttavuus tämä meidän Karhunen. Hän on minun aikana ollut sivussa loukkaantumisten takia ja tänään lähti todellisella pikakomennuksella mukaan, kun aamujäillä selvisi ettei Ville Hostikka pysty pelaamaan. Peli ei muutoin kovin hienoa ollut, varsinkin toisen erän loppu oli meiltä huono. Siinä liu'uttiin ja tuntui, että SaiPa vyöryy ihan väkisin tasoihin, mutta siinä oli vähän taivaanmerkit paikallaan ja ”Karhu” nappasi ne muutamat paikat.

Parhaimmat tilaisuudet tasoitukseen siunaantuivat ykkösketjussa tiistaina viilettäneelle Elmeri Kaksoselle, neloskentän sentteri Juha Kiilholmalle ja slovakkipakki Richard Lintnerille, mutta Kärppien maali tuntui ajoittain kuin noidutulta. Aravirta antoi tunnustusta vastustajalleen ja jalkapallolukemiin päättynyt ottelu olisi voinut kääntyä myös toisin päin.


Karhunen oli huippuiskussa.

– Yhtä hyvin lukemat olisivat voineet olla 4-3 tai 3-4, sillä molemmilla oli paikkoja runsaasti. Ehkä vähän joulun jälkeistä ruosteisuutta vielä maalinteossa ja tietysti maalissa oli kaksi loistavaa maalivahtia.

Kovin tuttua tarinaa

SaiPa kaatui tuttuihin murheisiin, sillä maalinteko oli jälleen täyttä tervanjuontia. Päätöserässä joukkue oli oululaisten puolustuksen edessä kovin aseeton, mutta etenkin toisen erän huippupaikkojen hukkaaminen ihmetytti päävalmentaja Ari-Pekka Seliniä.

– Tietysti, kun maalisarakkeessa on nolla, niin siitä on kaikkien helppo tehdä johtopäätöksiä, että missä petti tänään. Ei pystytty edes sitä yhtä maalia tekemään, joka olisi saattanut riittää jatkoille tässä pelissä.

Selin oli tyytyväinen joukkueen yleisilmeeseen ja puolustustyöskentelyyn. SaiPa oli ottelussa pääosin niskan päällä, mutta hallinta oli ajoittain hyvin näennäistä. Sputnikin rivit rakoilivat ottelun alla, kun neloskentän laitaan merkitty hyökkääjä Ville Paalanen joutui jäämään sivuun kuumeen takia. Hänen paikkansa otti puolustaja Jere Pulli, joka taklasi vähäisissä vaihdoissaan ahkerasti ja sai Selinin kehut.

– Kolmatta erää lukuun ottamatta, jossa pelattiin riskilläkin, puolustettiin erittäin hyvin viisikkona.
Mielestäni Pullin Jereltä, joka siirrettiin tähän otteluun hyökkääjäksi, erittäin hyviä muutamia vaihtoja ja saatiin näin vedettyä täydellä neljällä kentällä ajoittain.

Tuomarityöskentely ei saanut SaiPa-luotsilta kiitosta, sillä Selin kritisoi kesken ottelun tiukentunutta linjaa kovin sanoin.

– En tiedä, onko tämä suuri ja mahtava erotuomarijohtaja Arto I. Järvelä tehnyt jonkinlaisia uusia linjauksia näille tuomareille. Pelissä on kolme erää ja linja vaihtuu täysin väliajalla. Selvää oli, että kärsittiin tuossa kolmannessa erässä siitä, kun oltiin takaa-ajossa. Etenkin tuomareista (Jussi) Leppänen vihelsi tämän viimeisen erän vähän farkut jalassa ja lippis päässä, tai oikeastaan ei viheltänyt yhtään mitään ja näytti vähän siltä, että kunhan saisi vihellettyä pelin nopeasti alta pois.

Myös Kärpillä loukkaantumishuolia

Ottelun jälkeen päävalmentaja Aravirta selvitti joukkueen pelaajistossa tapahtuneita muutoksia. SaiPan loukkaantumislista on jälleen pitkä kuin nälkävuosi, mutta myös oululaisten rivit ovat rakoilleet.

– Eilen tippuivat Ilkka Mikkola, Toni Kirén ja jo alkuviikosta Marko Luomala pois, joten siihen lähtökohtaan nähden pitää olla pirun tyytyväinen pisteisiin. Mikkola loukkasi olkapäätään harjoituksissa, kun mentiin treeneissä vähän lujempaa. Ei pitäisi kuitenkaan olla mitään rikki. Maalivahti Hostikka on vähän day-by-day tilanteessa ollut jo pidempään nivustensa kanssa, mutta huomenna hän menee magneettikuvauksiin.

Joulutauolla Kärppien laiturivajetta paikkaamaan tullut konkarihyökkääjä Toni Mäkiaho selvisi debyytistään puhtain paperein, sillä Mäkiaho taklasi tuttuun tyyliinsä ajoittain painavasti ja pääsi myös maalipaikkoihin.

Voittokantaan palannut Kärppälauma pelaa seuraavan ottelun torstaina, kun vieraspelit saavat jatkoa Helsingissä IFK:n kotiluolassa. SaiPa puolestaan matkaa Kuopioon, jossa vastaan asettuu KalPa.

» Lähetä palautetta toimitukselle