Kärpät kuritti SaiPaa

LIIGA / Raportti
Pudotuspelipaikasta taistelevan SaiPan viime otteluiden perisynti, kahta hyvää ottelua ei osata pelata putkeen, nosti tänään jälleen päätään. Hyvän Lukko-ottelun jälkeen oli vuorossa heikompi ottelu ja hienosti pelannut Oulun Kärpät ei antanut armoa, vaan murskasivat kotijoukkueen peräti 6-0.

Kärppien hyvä valmistautuminen otteluun näkyi heti alusta alkaen. Peli pyöri SaiPan päädyssä vajaat kaksi minuuttia, kunnes puolustajien vaihtovirhe tapahtui ja Kärpät sai joukkuerangaistuksen väärästä vaihdosta. Ylivoimalla kotijoukkue ei kuitenkaan saanut edes pakkopeliään pyörimään ja Kärpät kesti alivoiman vaivattomasti.

Reilu minuutti rangaistuksen loputtua syntyi ottelun avausmaali. Oululaiset hyökkäsivät kahdella kahta vastaan ja Mika Pyörälän jättösyötöstä Jari Viuhkola pääsi nousemaan helposti maalille, harhautti Tomas Duban ja iski kiekon maaliin. Puolustajan paikalle joutunut Vladimir Machulda oli täysin tuuliajolla ja keskittyi lähinnä katselemaan hyökkääjien kovaa vauhtia.

Maalin jälkeen Sputnikit pääsivät vähäksi aikaa peliin mukaan ja pääsivätkin välillä hyökkäyksiin. Kärppä-puolustuksella oli kuitenkin melko helppo työ ohjata pienikokoiset saipalaiset kulmiin ja pitää heidät siellä. Vaarallisia tilanteita Niklas Bäckstömin vartioimalle maalille saatu ja suurin osa hänen torjunnoista tulikin keskialueelta lauotuista kiekoista. Toisessa päässä puolestaan lähes jokainen Duban torjunta tuli vaarallisen tilanteen jälkeen.

Erätauolle mentiin vielä siedettävistä 0-1-lukemista, mutta paha aavistus hiipi takaraivoon peliesityksen jälkeen.

Juna meni eikä resiina kestä perässä

Kuinka oikeaksi tuo aavistus osoittautuikaan. Kotijoukkue oli lähes täydellisen jyrän alla erän ensimmäiset ja viimeiset viisi minuuttia. Molempien viisiminuuttisten aikana myös verkko heilui Duban selän takana.

Ensiksi maalin väsäsi Petr Ton, joka pitkän pyörityksen jälkeen nousi kulmasta ja ujutti kiekon ohi Duban. SaiPan kentällisellä oli allaan todella pitkä vaihto ja he eivät yksinkertaisesti pysyneet Tonin perässä. Syöttöpisteet maaliin kirjauttivat Mikko Lehtonen sekä Jussi Jokinen. Erän lopussa Brett Lievers teki 3-0 kovalla ja tarkalla lyöntilaukauksella voitetun aloituksen jälkeen. Lieversin maalin syöttivät Joni Pitkänen sekä Ton.

Maalien välissä kotijoukkuekin sai rakennettua muutaman maalipaikan, mutta Bäckström torjui tilanteet varmasti. Paras paikka siunaantui Aigars Ciprussille, joka pääsi laukomaan b-pisteiden välistä, mutta ei onnistunut maalin teossa. Myös vierailijoilla oli lukuisia hyviä paikkoja, mutta Duba piti vielä SaiPaa pystyssä torjumalla mm. Petr Tenkratin läpiajon. Erätaukotulokseksi jäi näin ollen Kärppien 3-0-johto.

Pelkkää pelailua

Kolmannessa erässä näkyi selvästi heti alusta saakka, että kotijoukkue oli täysin lannistunut. Paljoa ei pelaaminen enää kiinnostanut vaan erä mentiin läpi puolivaloilla. Kärpät puolestaan pitivät vauhtia yllä ja leikittelivät huonolla vastustajalla. Varsinkin heidän ”kolmosketjunsa”, Jokinen – Lievers – Ton, piti saipalaisia täysin pilkkanaan ja heidän kentällinen tekikin erässä kaksi maalia.

Ensin Joni Pitkänen teki maalin, kun Cipruss ei jaksanut pitää häntä maalin edessä. Vahvan esityön maaliin teki Lievers, joka kiersi Antti Hulkkosen ja syötti maalin takaa kiekon Pitkäselle. Pari minuuttia eteenpäin ja Ton suti kiekon Duban torjunnan jälkeen tyhjään maaliin. Nöyryytyksen huipentuma saatiin vielä nelisen minuuttia ennen loppua jolloin Sami Mettovaara teki hyvästä Andrei Potaichukin syötöstä tyhjään maaliin loppulukemat 0-6.

Yhteenvetoa

Tänään ei Kisapuistossa jäänyt mitään jossiteltavaa kotijoukkueelle. Vierailijat olivat SaiPaa edellä kaikilla osa-alueilla ja näin pahasti kotijoukkue on ollut vastaanottavana osapuolena vain silloin, kun Jokerit kävi täällä marraskuussa. Kärppä-lauman luistelu, niin kiekollisena kuin kiekottomanakin, oli päätä huimaavaa ja kun kiekko liikkui samaan tahtiin lavasta toiseen niin ei ollut SaiPalla juurikaan mahdollisuuksia.

Vaikka omiin menikin kuusi kiekkoa, niin kotijoukkueen suurin pettymys oli hyökkäys. Itse asiassa harvat saipalais-onnistujat löytyvätkin lähinnä puolustajista. Hyökkäyksessä kiekkoa siirreltiin hyvistäkin laukaisupaikoista ja vastuuta välteltiin. Maalilla Duba pelasti mitä pelastettavissa oli, mutta vierailijat olivat liian vahvoja ja hyviä hänellekin.

Kärppien jokainen kenttä oli puolestaan hyvä ja kaikki saivat painettua pelin lähes poikkeuksetta SaiPan päätyyn ja luotua painetta sinne. Heidän valmentaja Kari Heikkilä kehuikin ottelua kauden parhaaksi ja kuin oppikirjasta otetuksi. Kirkkaimpana helmenä kuitenkin hääri Lieversin johtama ketju, jossa Ton varsinkin on kunnostautunut SaiPan kaatajana. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Tonilla on viimeisistä kuudesta pelistä tehot 5+2 ja ne ovat kaikki tulleet SaiPaa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle