SaiPa sysättiin tuonelan porteille − viivelähdöillä taivaaseen?

LIIGA / Raportti
JYP juhli sarjan toista vierasvoittoa.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
JYP oli tyly vieras Lappeenrannassa torstaina. Erityisesti viimeistelytehokkuus oli erinomaisella tasolla, kun jyväskyläläiset nappasivat 1−4-voiton.

Ottelussa jatkettiin samalla kaavalla kuin aiemmissa kohtaamisissa. Vähemmän aloitteellinen joukkue oli tylympi ja ennenkaikkea tehokkaampi.

SaiPa hakkasi päätään erityisesti JYPin keskialueen trappiin, eikä maalipaikoille pääsy luonnistunut. Myös jyväskyläläisten maalipaikat olivat vähissä, mutta viimeistelytehokkuus oli kovalla tasolla.

JYP voitti ottelun 1−4-lukemin ja nappasi kolmannen kiinnityksen välieräpaikkaan. Sarja on katkolla hurrikaanipaidoille Jyväskylässä lauantaina.

JYP käsittämättömän tehokas

Ottelun ensimmäisessä erässä mentiin enemmän SaiPan kenttätapahtumien hallinnoinnilla. Isännät olivat aloitteellisempia ja aktiivisempia avausosuman hakemisessa.

Lappeenrantalaisten kokoonpanovaihdokset olivat tuoneet runsaasti tuoreita jalkoja, mikä teki JYP avauspelaamisesta haastavaa. Jyväskyläläisten peli olikin tasakentällisin enemmän virheiden välttelyä.

Kolmessa ensimmäisessä ottelussa alakynnessä ollut joukkue on napannut voiton, ja tässä ottelussa otettiin vahva askel samaan suuntaan erän puolenvälin tienoilla. JYP iski erän ainoista maalipaikoistaan kaksi osumaa, kun Janne Tavi ja Markus Nenonen veivät vieraat 0−2-johtoon.

SaiPan kova uurastus palkittiin kuitenkin pari minuuttia ennen erän loppua, kun Ville Vainikainen toi uran ensimmäisellä pudotuspeliosumallaan SaiPan maalin päähän. Osumaa edelsi Tuomas Tarkin haparoiva torjunta ja JYPin löysä puolustuspelaaminen.

Toinen erä ei ollut enää yhtä viihdyttävää kiekkoa. Heti erän alkupuolelle tullut Anssi Löfmanin 1−3-osuma salli JYPin vetäytymisen puolustavampiin asetelmiin.

SaiPalla oli kova pyrkimys päästä hakkaamaan maaleja, mutta hurrikaaninuttujen keskialueen tukkimisen murtaminen tuntui mahdottomalta. JYP pitikin pelaajia pelin alla hyvällä kärsivällisyydellä.

Sputnikien ajoitukset ja etäisyydet eivät olleet uomissaan, mikä teki SaiPan hyökkäämisestä puskemista. Jatkuvat alivoimaiset hyökkäykset tekivät JYPin puolustuksen haavoittuvaiseksi vain aniharvoin.

Suolaa haavoihin

SaiPa jatkoi päätöserässä JYPin puolustusmuurin kanssa tuskailemista. Tällä kertaa erona oli kuitenkin se, että sputnikit onnistuivat hankkimaan muutaman ylivoiman.

Äärimmäisen kuvaavaa ottelulle oli se, että Tommi Jokinen ei onnistunut saamaan kiekkoa tyhjään maaliin, kun taas Darryl Boyce käänsi vaarattoman oloisen päätypelin vierailijoiden neljänneksi osumaksi.

Myös Tarkki pakotettiin päätöserässä muutamaan kovaan pelastukseen. Joka tapauksessa JYPin voitonjuhlat kolmannesta kiinnityksestä välieräpaikkaan saattoivat alkaa.

Pekka Tirkkonen väläytti pientä mahdollisuutta taktiikkamuutokselle. Pelin jälkimmäisellä puoliskolla SaiPa haki todella aktiivisesti viivelähtöjä, kun pelin nopea kääntäminen ei luonnistunut toivotulla tavalla.

Onkin mielenkiintoista nähdä, minkälaisella taktikalla sputnikit lähtevät välttelemään kesälomaa, kun sarja on lauantaina katkolla Jyväskylässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo