Vähämaalinen kääntyi SaiPalle

LIIGA / Raportti
Lappeenrannan kiekkoilta tarjosi erittäin kaksijakoisen ottelun, ensimmäistä erää vei suvereenisti HIFK ja loppupeliä hallitsi SaiPa.

Ottelun taso ei kokonaisuudessa noussut missään vaiheessa kovinkaan korkeatasoiseksi kamppailuksi. Välillä nähtiin molempien joukkueiden osalta summittaista kiekon lätkyttelyä kohti hyökkäyssuuntaa, tästä johtuen yleisökään ei syttynyt elämöimään kuin hetkittäin. Jos ei pelin taso huimannut, niin sitä ei myöskään tehnyt Kisapuiston jää, joka oli taas todella huonossa kunnossa. Kolmannen erän loppupuolella kentällä näkyi hieman vettäkin. Huono jää olikin omiaan tiputtamaan pelin tasoa, kun kiekko ei välillä meinannut millään asettua pelaajien lavoissa.

Vaikka jää huono olikin niin hienojakin suorituksia ottelussa tarjottiin, alussa näistä suorituksista vastasi yksinomaan HIFK. Petolauma ajoi vahvasti kiinni keltapaitoihin ja sai toistuvasti pelin pyörimään SaiPan päädyssä. Parhaassa iskussa oli kolmikko Kuhta-Harkins-Pärssinen, joka järjesti mylläköitä aina jäällä ollessaan. Aina kuitenkin kiekon eteen löytyi yksi mies, Jarmo Myllys. "Jamo" osoitti epäilijöille että kiekot pysähtyvät edelleen parhaiden päivien malliin. Ensimmäisenä Myllyksen terävyyttä testasivat läpiajosta Roman Vopat ja seuranneesta reboundista Martin Spanhel. Tuo laukaus olikin käytännöllisesti katsoen Spanhelin ainoa näkyvä suoritus ottelussa.

Suunta muuttuu

Kaksi viimeistä erää olivatkin sitten sellaisia, että niiden sisältöä olisi vaikea ollut arvata ensimmäisen perusteella. Aivan kuin kaukalo olisi ollut kallellaan punanuttujen päätyyn, sillä sen verran selvästi ote siirtyi sputnikeille. Tästä kertovat ottelun laukauksetkin, sillä ensimmäisessä erässä laukaukset menivät 9-18 ja kahden jälkimmäisen erän osalta 45-18.

HIFK:n valmentaja Hannu Aravirta kommentoikin pelin jälkeen käännettä seuraavasti.

- Ensimmäinen erä oli kauden parasta peliä, mutta kun onnistumisia ei tullut, niin sitten otteisiin tuli jonkinlaista ahdistuneisuutta. Kiekollisesta pelistä toisessa ja kolmannessa erässä tullut mitään. Lisäksi kolmannessa pettivät sitten hermot, tuolla jäähymäärällä on vaikea voittaa.

Eräs pelin käännekohdista oli vierailijoiden ykköspakin Toni Söderholmin ulosajo. Mies tulistui tuomari Juha Pajuselle, kun Pajunen jätti Söderholmin mielestä selvän SaiPalaisen rikkeen viheltämättä. Tunteiden purkaminen tiesi komennusta suihkun puolelle.

Jos esitti Myllys hyviä otteita avauserässä, niin toisessa ja kolmannessa koville joutui Dave Stathos, joka selvisikin urakastaan kunnialla. Kaikkea ei Stathoskaan kuitenkaan kiinni saanut ja oman joukkeen tehottomuudestahan ei miestä voi syyttää. Miehet jotka Stathoksen pystyivät yllättämään löytyivät SaiPan ykkösketjusta. Ensin iski ruuhkan keskeltä aivan maalin edestä Timo Hirvonen, jonka onnekas ohjaus lirui maaliin.

- Vähämaalisissa peleissä maalit ovat usein räkämaaleja ja sellaisia pomppi tänään meille, kommentoi Petri Skriko pelin jälkeen.

Toisen kerran Stathos antautui kun IFK pelasi pitkään alivoimaisena, tällä kertaa maalinedustalta irtokiekon siirsi maaliin Petr Sachl. Punapaitaiset vierailijat eivät enää SaiPan toisen maalin jälkeen saaneet kummoista kiriä aikaiseksi, pelin mennessä sekavaksi syöttelyksi. Jarmo Myllyksen ensimmäinen nollapeli SaiPan paidassa ei siis ollut loppuhetkinä uhattuna.

Illan onnistujia

Taiston tauottua jäi selkeästi muutama nimi mieleen, jotka on syytä mainita. Kotijoukkueen selkeästi pirtein ilmestys oli neloskentän laidalla kiitänyt ja taistellut Petteri Nokelainen. Nuorukainen oli mukana kaikessa, järjesteli paikkoja ketjukavereille, oli kerran itsekin hyvässä paikassa ja hankki vieläpä vastustajalle pari jäähyäkin.

- Jos Petteri näin jatkaa niin varmasti on tiedossa lisää vastuuta. Hän on siitä hyvä pelaaja, että hänet voi laittaa paikkaan kuin paikkaan pelaamaan, kehui Skriko Nokelaista.

Timo Hirvonen jatkoi myöskin pirteää pörräystään ja saakin seuraavassa ottelussa kultaisen kypärän päähänsä keikkumaan. Jo mainittu Myllys oli varsinkin alkuhetkillä se pelaaja, joka taistelullaan piti SaiPan niin sanotusti elossa.

Vierailijoista erottui ulosajoonsa saakka paljon urakoinut Söderholm sekä älykkäästi pelannut Brett Harkins, vielä kun saataisiin jostain Harkinsille sellaiset jalat jotka veisivät eteenpäin, niin siinä olis punaisille pedoille oiva peluri. Ottelun loppupuolen alivoimissa Toni Häppölä urakoi vahvasti.

» Lähetä palautetta toimitukselle