Ässien lievästi hallitessa SaiPa tekee maalit
Ottelun ensimmäistä erää hallitsi hienokseltaan Ässät. Oikeastaan suurin syy Ässien hallintaan jopa maalivahtien torjuntojen valossa oli SaiPan 3 kaksiminuuttista ensimmäisessä erässä. SaiPasta Pekka Tirkkonen, Teemu Riihijärvi sekä Antti Hulkkonen kävivät kertaalleen kokeilemassa jäähyaition penkin istumamukavuutta.
SaiPa teki kuitenkin maalit. Ottelun neljännellä minuutilla Mika Kauppinen iski hienon maalin pelattuaan kauniin seinäsyötön Mika Skytän kanssa. Scott Langkow Ässien maalilla oli täysin voimaton. Toiseen maaliin Langkow sitten sai näppinsä peliin, vaikkakaan ei toivomallaan tavalla. SaiPan purkaessa alivoimalla kiekon Ässien päätyyn, Langkow haki kiekon ja mallikkaasti haki pitkällä syötöllä omaa pelaajaa SaiPan siniviivalta. Pekka Tirkkonen pääsi kuitenkin väliin ja lämäsi kiekon punaviivan takaa Ässien maaliin, Langkow'n vasta yrittäessä kiirehtiä maalinsa edustalleen.
Toisessa erässä Ässät lämpenee
Ottelun toiseen erään Ässät oli saanut kasattua lisää latinkia pelaajien puseroihin. Latinki kuitenkin purkautui väärällä tavalla, jäähyilemällä. Markku Tähtinen ja Pekka Kangasalusta saivat jäähynsä "normaaleista" tilanteista, mutta Pasi Peltosen ja Jarkko Gladin jäähyt eivät oikein kuuluneet illan ottelun henkeen. Peltonen taklasi SaiPan pelaajaa päähän ja sai ansaitusti 2'+10'. Jarkko Glad taklasi myöskin rumasti Petri Kokkoa kyynärpäällä päähän, mutta tilanne meinasi jäädä huomaamatta ottelun muuten hyvin tuominneelta Simo Saariselta. Linjatuomari oli onneksi tilanteen tasalla ja Saarisen sanoin "oikeus voitti" ja rangaistus saatiin annettua.
Jarkko Gladin rangaistuksen aikana SaiPa tekikin ottelun viimeisen maalin, kun Aki Tuominen latasi kiekon reppuun "tsekki-slovakki" tutkaparin Vladimir Machuldan ja Lubomir Vaicin syötöistä.
Vauhtia, muttei juurikaan tilanteita
Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaa puolustuspeliä. Välillä SaiPa pyöritti kauniisti nurkissa ja maalin tolpilla, mutta kunnollisiin maalintekotilanteisiin oli vaikea päästä. Ässien puolustajat pitivät oman maalinsa edustan puhtaana sääntöjen rajamailla olevilla otteilla. Asenne oli aivan oikea, sillä niin kovaahan kaukalossa pelataan kuin säännöt ja tuomari antavat myöten.
Helppoa ei tosin ollut Ässilläkään SaiPan maalin luona. SaiPan nuoret, mutta innokkaat pakit jaksoivat luutia kiekkoa keskialueelle ilman paniikinpoikasta. Kiekko viivan yli ja Ässät joutuivat hakemaan uutta vauhtia. Kolmannessa erässä oli melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus, että maalinedustalla tapahtuneen pelikatkon jälkeen saatiin aikaiseksi pientä nokkapokkaa ja ehkä vähemmän ystävällisiä kuulumistenvaihtoja.
Varsinkin kolmannessa erässä oli huomattavissa, kuinka SaiPa jo säästeli viikonlopun tuplakierrosta varten. Ässät painoi ja jaksoi yrittää, mutta kerta toisensa jälkeen törmäsi SaiPan tiukkaan viisikkopuolustukseen tai viimeistään hienon nollapelin pelanneeseen Tomas Dubaan.
Ottelun parhaimmistoa ja jatko
SaiPan parhaimmistoa ottelussa olivat Tomas Duba, Teemu Riihijärvi, Antti Weckström, Mika Kauppinen ja Lubomir Vaic. Duba otti kiinni kaiken mahdollisen, Riihijärvi jaksoi painaa vaihdosta toiseen, Kauppinen jakeli kiekkoa mukavasti laitureilleen ja puolusti ansiokkaasti ja Vaic juoksi kiekon kanssa koko ajan Ässiä karkuun. Ehdottoman positiivinen ilmestys oli nuori puolustaja Antti Weckströn, joka Frantisek Bombicin parina muodosti SaiPan parhaan pakkiparin. Todella ennakkoluuloton esitys rookielta.
Ässien paras oli Markku Tähtinen. Kultakypärä jaksoi vääntää vaihdosta toiseen ja peliaikaa kertyikin melkoisesti. Langkow oli yhtä töppiään lukuunottamatta todellakin mies paikallaan. Bluesista juuri siirtynyt Janne Seva pystyi vääntämään väkevästi ja kauhoi aloituksia omilleen. Tähtisen laiturit Timo Salonen ja Samu Wesslin olivat tänään valitettavan vaisuja Ässä-kannattajien kannalta. Edes hivenen terävämpi suoritus olisi poikinut ehkä parikin maalia sentterin mainioista oivalluksista.
Ässät saa nyt huilata viikonlopun yli ja jatkaa tappioputken katkaisemisen yrittämistä tiistaina kotonaan Bluesin vastaan.
SaiPa sen sijaan viettää tiukan viikonlopun, ensin lauantaina Raumalla Lukon vieraana ja jatkaen sieltä matkaansa sunnuntaiksi Helsinkiin, IFK:ta kiusaamaan.