Kurinalainen TPS ei antanut mahdollisuuksia pelikaaneille

LIIGA / Raportti
Pelicans esitteli ottelussa TPS:ää vastaan uudet, NHL-tyyliset lauantaipelipaitansa ja lupasi muutenkin show’n teemalla Saturday Night Fever. Huuma niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella jäi kokematta, kun tarkasti pelanneet turkulaiset tylsyttivät terän hyökkäyksistä ja voittivat lopulta lukemin 5-2.

Pelicansin hyvien viime pelien ja lauantaipelin markkinoinnin ansiosta ottelun yleisömäärä ylitti ilahduttavasti neljäntuhannen. Muutamilla pelaajilla oli kovasti intoa näyttää kykyjään kansan edessä. Esimerkiksi Pelicansin energiapakkaus Mikko Niinikoski haki – hieman normaalista tyylistään poiketen – taklauksia erittäin hanakasti ja onnistuikin pari kertaa laittamaan laidat ryskymään tyylikkäästi.

- En tiedä, mistä tämä yleisömäärä tänne tuli. Ei varmaan ainakaan pelkästään Tepsiä katsomaan. Täällä on otettu valtava askel eteenpäin. Erilainen joukkue kuin mitä minä olen aikaisempina aikoina nähnyt, TPS-valmentaja Jukka Koivu kehui häviäjiä.

Koivun ylistyksistä huolimatta Pelicans ei näyttänyt tänään parastaan. Ei tosin ihme, sillä edellisenä iltana pussinokat olivat pelanneet raskaan, rangaistuslaukauskilpailuun venyneen pelin. Pelicans on pelannut jo pitkään lähes kykyjensä ylärajoilla, joten pieni hiipuminen ei ole ihme.

Kuten edellisessä kotiottelussaan Lukkoa vastaan, isännät päästivät vastustajan johtoon aivan ottelun alussa ylivoimalla. Tällä kertaa johtoaseman puolustaminen oli kuitenkin harvinaisen tiivistä. Toisen erän pientä hallintajaksoa lukuun ottamatta huippuluokan maalipaikkoja ei mahtunut Pelicansin satunnaisten rynnistysten joukkoon.

- Ei päästy luomaan ykkösalueelle tekopaikkoja. TPS puolusti älyttömän hyvin. Tuntuu siltä, että me ei päästy henkisesti sisään peliin, isäntien käskijä Petri Matikainen manaili.

Avausmaalikin syntyi hieman ironisesti lähes samalla tavalla kuin Lukkoa vastaan. Ville Vahalahti unohtui pakkopelin aikana takatolpalle eikä erehtynyt saatuaan syötön viivasta Markus Seikolalta. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin Pelicansia kahdella viime kaudella edustanut Jari Kauppila.

Pelicans painaa, TPS osuu

Jos oli voittajien puolustuspeli erinomaista, päätä ei tarvitse laittaa pensaaseen lahtelaistenkaan. Ennen ottelun puoliväliä TPS:n tilaisuudet johdon kasvattamiseen olivat harvassa.

Toisen erän alkupuolisko oli selvästi isäntien. TPS:n erän ainoa jäähy tuli heti alkuun, ja Pelicansilla oli loistava mahdollisuus tehdä tärkeä tasoitus. Irtokiekkoon ehtineellä Topi Lehtosella oli runsaasti tilaa mihin ampua, mutta huonon kosketuksen myötä kiekko painui selvästi ohi maalin.

TPS taas hyödynsi erän ainoan ylivoimansa, kun Pelicansin hallinta laantui. Ville Vahalahti teki kutakuinkin identtisen maalin kuin avauserässäkin. Syöttäjinä olivat tälläkin kertaa Kauppila ja Seikola, tosin eri järjestyksessä.

Isäntien virhe saa ottelun repeämään

Ottelun päätöserä muutti ottelun kuvan perinpohjaisesti. Lahtelaiset saattoivat vielä huokaista helpotuksesta vähän ennen ottelun ratkeamista, kun erotuomari Tom Laaksonen levitti kätensä pidettyään neuvonpidon videotuomarin kanssa. Tilanteessa Tomi Sykkö oli liruttanut vanhanaikaisen jälkeen kiekon maaliviivaa pitkin, mutta Pasi Nurminen sai hanskansa ajoissa päälle.

Ei mennyt aikaakaan, kun Nurminen yhteistyössä Topi Lehtosen kanssa sähläsi täysin aluksi kiireettömältä näyttäneessä tilanteessa. Marco Tuokko tökkäsi ensin kiekon tolppaan seikkailleen maalivahdin jaloista ja kierrettyään maalin pääsi tuikkaamaan sisään.

Vain viisitoista sekuntia edellisestä maalista ja peli oli lopullisesti ohi. Pelikaanit levittivät pitkälle keskialueelle asti ulottuneen punaisen maton Matti Aholle, joka pitkän purjehduksensa päätteeksi nakkasi kiekon rystyltä yläkulmaan. Pelikaverit ottivat kiekon talteen miehen ensimmäisen liigamaalin kunniaksi.

- Me ollaan oltu joukkueen sääntöjen ympärillä koko syksy taas kerran, ja niitä sääntöjä on rikottu koko ajan. Nyt saatiin ehjä suoritus, Jukka Koivu totesi tyytyväisenä.

Pelicansin tehottomuus oli jättää taululle ikävännäköiset lukemat, kun Kauppilan saaman jäähyn aikana peli muistutti pään puskemista seinään. Hieman jäähyn päättymisen jälkeen tuli kuitenkin pelastus. Sami Salonen jätti kiekon viivaan Santeri Heiskaselle, jolla oli kosolti aikaa tähdätä. Esimerkillinen matala kuti osui maalin eteen parkkeeranneen Petri Koskisen lapaan ja kiekko lipui ohi hölmistyneen Teemu Lassilan.

Vaikka takaa-ajo vaikutti toivottomalta, Pelicans sai tasoituksesta paljon virtaa ja painosti hyvin. Poljento katkesi kuitenkin taklausta hakeneen Heiskasen pelattua itsensä ulos keskialueella. Hyökkäys kahdella yhtä vastaan ja komea laukaus suoraan syötöstä yläputken alle. Maalintekijänä jälleen Matti Aho.

Jos haetaan tämän illan tavaramerkkiä maalitilanteissa, se oli maltillinen jäänuoliainen luukulla odottavalle pelaajalle. Markus Seikola 0-1- ja Heiskanen 1-4-maalissa olivat sitä jo käyttäneet menestyksekkäästi, kun Antti-Pekka Lamberg päätti seurata esimerkkiä. Jesse Welling otti kiekon haltuunsa Lassilan edessä ja nosti kumilimpun reppuun ajassa 55.42.

- Mun mielestä me pelattiin ihan hyvin kaksi erää. Sitten pudottiin pelistä kolmannessa erässä huolimattomuuden takia. Siihen olen tyytyväinen, että tultiin vielä takaisin. Meillä on hyvä ilme, Pelicans-luotsi Matikainen sanoi tappiosta huolimatta.

haastattelu

Petri Matikaisen mietteitä tiukentuneesta tuomarilinjasta
[lue lisää]

Matikaisen sanoihin on helppo yhtyä, sillä ennen kautta realisti lahtelainen kiekkojännäri ei millään olisi uskonut, että Pelicans pystyisi pitämään ottelut suuriakin vastaan näin tasaisena. TPS-pelikin repesi parin yksittäisen huolimattomuusvirheen takia.

Nuoret ilahduttivat

Matti Ahon hattutemppukaan ei jäänyt kauas, kun hän nousi terävästi viimeisellä minuutilla Pelicans-maalille. Kiekko ei maaliin asti tietään löytänyt, mutta Ahon ilta oli silti erinomainen.

- Se on varmasti nuorten pelaajien kohdalla helpompi hengittää ja lähteä seuraavaan peliin. Täytyy tietenkin muistaa, että tämä on vain yksi ottelu ja mitä se tarkoittaa jatkossa, niin se on toisen asia. Pojat saavat nyt pelata, meillä ei ole yhtään ylimääräistä pelaajaa tässä ryhmässä, Koivu sanoi.

Matikainen taas iloitsi toista kertaa liigaotteluun pukeneen Samu Vilkmanin esityksestä. Vuonna 1986 syntynyt Pelicans-kasvatti ei joutunut tyytymään jämäminuutteihin, vaan pelasi erikoistilanteita lukuun ottamatta pääosin Ville Hirvosen ja Tommi Hannuksen rinnalla.

- Samu yllätti minut täysin, pelasi erinomaisen pelin. Oli aivan loistava siinä työssä, mitä häneltä vaadittiin. Teki kaiken niin kuin piti, Matikainen suitsutti.

Poikansa Sakun tilanteesta isä-Koivu ei osannut varmasti sanoa mitään, vaan päätöksiä tehtäneen tulevalla viikolla. Montreal Canadiensin kapteeni saattaa liittyä kasvattajaseuransa kokoonpanoon jo marraskuun alussa, mutta tilanne on vielä auki.

» Lähetä palautetta toimitukselle