Pelicans oli alusta alkaen huomattavasti laiskempi kuin lauantaisessa Zürich Lions -ottelussa. Ensimmäinen kunnon tekopaikka siunaantuikin vieraille. Pelicansissa try-outilla oleva Santeri Heiskanen oli aivan muualla kuin missä piti, kun Tatu Kattelus pääsi laukomaan avopaikasta, mutta Pelicansin maalissa Mikko Rämö torjui hienosti. Hetkeä myöhemmin Oliver Setzinger taisteli väkevästi kiekon itselleen ja pääsi puolittain karkuun, mutta myös kouvolalaisten veräjänvartija Jaakko Suomalainen oli hereillä.
Vierailijat iskivät avausosuman erän puolivälissä. Tai oikeastaan he eivät maalia tehneet, sillä Pelicansin puolustus sähläsi kiekon omaan maaliin Tatu Katteluksen toimitettua kiekon luukulle. KooKoo johti onnenkantamoisensa ansiosta erätauolle lähdettäessä 0-1.
Päästä päähän
Toisessa erässä maaleja nähtiin enemmän. Ensimmäisessä kunnon tilanteessa Jani Keinänen pääsi nokikkain Suomalaisen kanssa, mutta laukoi ohi. Hetkeä myöhemmin oli KooKoon vuoro tulla terävästi. Eero Lajunen toi kiekon hienosti ylös, Ossi Louhivaara laukoi päin Rämöä, mutta Tatu Kattelus hoiti reboundin vuorenvarmasti sisään.
Pelicansin kavennus tuli pari minuuttia myöhemmin - ja komealla tavalla. Toni Saarinen sai kiekon kulmassa, nousi vapaata väylää maalille ja peippasi ympäri pistäen kiekon rystyltä reppuun selän ollessa päin maalia. Syöttöpisteen saivat Jani Keinänen ja Toni Mäkiaho.
Hieman ottelun puolivälin jälkeen kotijoukkue nousi tasoihin. Tuomas Santavuori pääsi nousemaan melko vapaasti maalille. Ensimmäisen laukauksen Suomalainen torjui, mutta Santavuori seurasi tilanteen hyvin loppuun lyöden kiekon ilmasta sisään.
Pian iski pieni jäähysuma. Alle minuutissa jaettiin kolme jäähyä kampituksesta, ja KooKoo pääsi 4-3 -ylivoimalle. Daniel Widing oli lähellä tehdä maalin alivoimalla, mutta Simo Mälkiän huitominen pelasti KooKoon, ja kenttäpelaajia olikin jäällä yhteensä enää kuusi. Kun viimeinen kakkosista päättyi, Joose Lipponen huomasi Mälkiän tulevan ulos aitiosta antaen nappisyötön. Mälkiä pisti kiekon läpiajonsa päätteeksi yläkulmaan.
Erän viimeisellä minuutilla Pelicans nousi jälleen tasoihin. Tommi Hannus lämäsi ringetteviivan tuntumasta kiekon yllättäen maaliin. Maskia ei ollut, joten Jaakko Suomalainen saa ottaa tämän osuman piikkiinsä.
Löysäilyä
Kolmas erä tarjosi katsojille vielä vähemmän kuin aiemmat. Lähes kaikki todelliset tekopaikat johtivat maaliin. Tero Paappasen huolimattomuus hyökkäyssiniviivalla oli johtaa jo toiseen onnistuneeseen karkumatkaan jäähyaitiosta, mutta Paappanen ehti nipin napin paikkaamaan virheensä. Ajassa 50.51 Jani Heikari hyödynsi Mikko Rämön huolimattomuuden pistämällä kiekon etukulmasta helpohkosti maaliin. Osasyyllinen oli myös hyökkäyspäähän unohtunut puolustaja Santeri Heiskanen.
Heiskanen kuitenkin paikkasi virheensä. Hän karvasi kiekon vastustajalta alivoimalla, Daniel Widing poimi sen ja karkasi maalintekoon. Tasoituksen iloa kesti vain vähän aikaa, kun Jukka Korhonen lähetti hirmulämärin yläkulmaan.
Pelicans yritti vielä tasoitusta ilman maalivahtia. Viimeisellä minuutilla Shayne Toporowski sai loistosyötön takatolpalle, mutta Jaakko Suomalaisen nopeus pelasti KooKoon.
Asenteessa parannettavaa
Pelicansia ei tuntunut kiinnostavan muu kuin hyökkääminen. Liiga alkaa reilun kahden viikon kuluttua, joten Pelikaanien on nostettava päätään. Lauantaisesta ottelusta suunta oli tänään selkeästi alaspäin.
Pelicansin parhaimmistoon kuului tänään Tuomas Santavuori. Onko hänessä viimeinkin lahtelaisten pitkään odottama oman kylän tähti? Myös tehot 1+1 saalistanut Daniel Widing oli pirteä. Maalissa Mikko Rämöllä oli tukala ilta, kun pitkää kylmänä seisomista seurasi usein huippuvaarallinen tilanne.
KooKoon selvästi paras oli kolmen tehopisteen Tatu Kattelus. Ketjukaverit Ossi Louhivaara ja Eero Lajunen säestivät hyvin. Myös Ässistä tullut Joose Lipponen kuului joukkueen parhaimmistoon.