Tulikuuma Pelicans-pakisto tylsytti KalPan

LIIGA / Raportti
Janne Juvosen vuorenvarma torjuntavire pidensi Pelicansin liigakautta.
Kuva © Erik Jokinen/erik.jokinen@jatkoaika.com
Pelicans otti KalPasta kauden ensimmäisen voittonsa tärkeimpään mahdolliseen paikkaan 2854-päisen yleisön edessä numeroin 4-1. Edukseen esiintyneiden lahtelaispuolustajien maalit sekä uhrautuva puolustuspelaaminen olivat liikaa kuopiolaisille.

− Saatiin sarja henkiin, ja päästään tiistaina mittaamaan homma. Peli elää, ei tässä sen ihmellisempää, maaleillaan KalPan upottanut puolustaja Juha Leimu pohti.

Ottelu oli oikeastaan jokaisella osa-alueella launtaisen taiston peilikuva. Eilen peliä hallinnut KalPa otti kotikaukalossa ainoastaan yhden kaksiminuuttisen, mutta Lahdessa se istui kahden minuutin jäähyjä kahdeksan kertaa. Lauantaina liukkaasti luistelleet kuopiolaiset veivät peliä kotiyleisönsä edessä, mutta sunnuntaina osat kääntyivät päälaelleen näiltäkin osin.

− Oltiin nyt jäähyttömämpiä, se mahdollistaa meille hyvän viisivitosen. Nyt KalPa oli se, joka joutui rikkomaan. Meillä oli energiassa aika selkeä etu. Boksista pois pysyminen on meille iso ehto, Leimu huomautti.

Puolustajiensa johdolla ensimmäisen kierroksen otteluparin tasoittanut Pelicans piikitti KalPaa nimenomaan erikoistilanteista. Leimu ampui kaksi ylivoimahäkkiä ensierässä Stefan Lassenin maalattua viimeisen kaksikymppisen alussa niin ikään ylivoimalla. Neljäs maali syntyi tyhjään rysään alivoimalla Nico Maneliuksen ansiosta. Tehopisteiden valossa erottui myös kaksi syöttöpistettä saalistanut Pelicans-kippari Antti Erkinjuntti. KalPan maalin nakkasi Sebastian Lauritzen.

Kahden täysosumansa jälkeen Leimu olikin Pelicansin tuhoisassa erikoistilannepelaamisessa kaukalon merkatuin mies.

− Joo kyllä sen huomasi, että prässi vähän lisääntyi, Leimu viittasi kahden maalin jälkeisiin hetkiin.

− KalPan tyyli on muutenkin prässätä paljon. Ehkä niissä kyseisissä tilanteissa [maaleissa] jäi prässi puuttumaan. Pitää miettiä uusia kuvioita, meillä on muutamia juttuja, jos prässi tulee niin me tehdään sovitut jutut: mistä puretaan ja mistä ratkaistaan, tilanteen mukaan, tehopakki valotti.

Leimun ilta oli varsin erikoinen, sillä tuhoisan tehokas puolustaja kellotti peliajaksi kuusi minuuttia ja 56 sekuntia, minkä aikana kahden maalin lisäksi lavasta lähti seitsemän laukausta.

− Pidän itseni mielen valmiina, henkisesti pitää olla valmis kun paikka tulee. Ei voi haaveilla ja katsella, pitää olla pelissä mukana koko ajan, Leimu vastasi kysyttäessä, miten hän pitää itsensä toimintakunnossa pelin aikana.

Siihen, milloin Leimu luutii Pelicansin alakerrassa "normaalit minuutit", ei puolustaja suostunut vastaamaan.

− En ota kantaa koko asiaan, katsotaan mitä tiistai tuo tullessaan.

Kotijoukkueen osalta voidaan kaikkiaan sanoa puolustuksen olleen paras hyökkäys elintärkeään voittoon. Pelicansin viimeisen maalin syöttänyt Janne Juvonen otti Lahdessa muutamia haamutorjuntoja nollaten etenkin ensimmäisen periodin alussa ja päätöserän lopussa raivokkaasti hyökänneen KalPan tontit. Toisaalta myös Eero Kilpeläinen piti yllättävän aneemista kuopiolaismiehistöä pystyssä upeilla torjunnoillaan.

Ottelusarja on viikonlopun jälkeen siis tasan 1-1. Joukkueet ratkaisevat puolivälieräpaikan kohtalon tiistaina Kuopiossa. Voittaja marssii jatkoon HIFK:ta vastaan, häviäjä puolestaan lähtee kesälomien viettoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle