Hurrikaani riepotteli pelikaania – JYP nappasi ison voiton

LIIGA / Raportti
JYP haki torstaina Lahdesta merkittävän vierasvoiton ja siirtyi finaalisarjassa 2-1-johtoasemaan. Vierailijat pelasivat vapautuneesti ja rauhallisesti, kun taas Pelicans tuskaili oman erikoistilannepelaamiseensa ja heikon viimeistelynsä kanssa.

Finaalien kolmas osa Lahdessa sai vauhdikkaan alun. Joukkueet tulivat latautuneena kaukaloon ja molemmat liikkuivat heti kepeän näköisesti. Tilanteita ja taklauksia riitti ottelun alussa. Lähimpänä maalintekoa ensiminuuteilla oli edellisen ottelun kuuma puheenaihe, Ilkka Pikkarainen, joka osui rannelaukauksellaan tolppaan.

Vain hetki kuumaverisen Pikkaraisen tolppalaukauksesta, ja JYPin maaliverkot heiluivat. Ryan Lasch suojasi kiekkoa näppärästi Henri Auvisen edessä, veivasi kiekon maalin eteen, ja Pelicansin kippari Arttu Luttinen oli odottamassa vakiopaikallaan, aivan Riku Heleniuksen edessä, josta Luttinen ronkki kiekon ohi JYP-veskarin.

JYPin kuittaus tuli noin kolme minuuttia kotijoukkueen osuman jälkeen. Pirteä hurrikaanijoukkue toi ylivoimansa aikana kiekkoa nopeasti omasta päädystään, kun Eric Perrin käynnisti hyökkäyksen keski-alueella, jatkoi kiekon Harri Pesoselle, joka puolestaan löysi syötöllään maaliahneen Jani Tuppuraisen. Tuppurainen vyöryi Joonas Kuuselan eteen ja ujutti rystyltä kiekon maaliviivan yli.

– Tulimme peliin nälkäisenä, hyvällä jalalla ja fiiliksellä sekä tekemisellä. Sitten otetaan joku tyhmä väärä vaihto ja annetaan vastustajalle ylivoima. Runkosarjassa tällaisia ei tullut, ihmettelen miksi niitä nyt tulee, tilitti Kai Suikkanen.

Värikkäitä tapahtumia riitti aina erän loppuun saakka. Ajassa 18.41 Miika Lahti ajettiin ulos kentältä 5+20 –minuuttisella rangaistuksella, kun hän taklasi Jarkko Immosta kyynärpäällään vaarallisesti. Pelicansin viisiminuuttinen ylivoima sai kuitenkin shokkialun, kun Juha-Pekka Hytönen purjehti helposti ohi pussinokkien ja ampui rystyltä pelivälineen maaliin, muuttaen ensimmäisen erän loppulukemat 1-2:een.

– Vastustaja tuli kovaa alussa päälle, kuten odotettiin. Saimme myös sen avulla pumpattua enemmän tunnetta itseemme, sanaili JYP-valmentaja Jyri Aho ottelun aloituksesta.


Juha-Pekka Hytönen vastasi ottelun voittomaalista.

Ylivoimaista alivoimaa

JYP tuli toiseen erään selvästi puolustavammalla pelityylillä. Vierailijat eivät päästäneet Pelicansia ampumaan vaarallisista paikoista, vaikka pussinokat pyörittivät kiekkoa pitkiäkin jaksoja hyökkäyspäädyssä. Erän alussa Pelicans hukkasi pari ylivoimatilaisuutta, kun JYPin alivoima ja Helenius pitivät turkoosipaitaiset taiturit kurissa.

Pelicans sai muutaman laadukkaan maalipaikan, kun Justin Hodgmanin johtama ketju toimitti kiekkoa jatkuvasti Heleniuksen nokan eteen. Kaikki Pelicansin kakkosketjun osalliset pääsivät koettamaan maalintekoa hyviltä paikoilta, mutta Helenius veti jokaisella kerralla pidemmän korren pussinokkia vastaan.

Vierasjoukkue oli lähellä 1-3 –osumaa, kun se pelasi ylivoimalla noin neljä minuuttia erän lopussa. Kuusela skarppasi kuitenkin ensimmäisestä erästä ja nappasi mm. gamesaverin Perrinin kovasta lyöntilaukauksesta. Kakkoserän aikana molemmat joukkueet pääsivät jauhamaan ylivoimalla useaan otteeseen, mutta molempien osapuolien alivoimanelikot olivat taistelevalla pelipäällä ja ylivoimaaleja ei syntynyt.

Pesosen rykäisee ratkaisun

Pelicans lähti tekemään kolmannessa erässä takaa-ajoa. JYP pelasi fiksusti etenkin erän ensimmäisen puoliskon. Jyväskyläläiset jäädyttivät kotijoukkueen peliä vetäytymällä tarkkaan puolustusformaatioon. Pelicans ei pystynyt murtamaan JYPin puolustusmuuria, ja tolppien välissä ollutta toista muuria, Riku Heleniusta.

Ottelun ratkaisu nähtiin ajassa 44.28. Harri Pesonen kuljetti pikkumustaa rohkeasti hyökkäysalueella ja latasi kiekon tarkalla rannelaukauksellaan maalin ylänurkkaan. Tämä maali tylsytti Pelicansin takaa-ajoa huomattavasti, vaikka lahtelaisjoukkue saikin muutaman kohtuullisen maalitilanteen ottelun loppuminuuteilla. Viimeistelevän loppuniitin ottelulle antoi Mikko Viitanen, joka ampui puolustuspäästä saakka kiekon tyhjänä ammottaneeseen maaliin.

– Säilytimme oman tyyneytemme ja sitkeytemme kolmannessa erässä. Lisäksi blokkasimme kiekkoja juuri tarvittavan määrän, tiivisti Aho.

– Paransimme siitä ilmeestä, mikä meillä oli Jyväskylässä, mutta se ei riittänyt. Laukaisumäärätkin saatiin korkealle, mutta ei saatu maalia aikaiseksi. JYP pelaa tätä peliä pirun hyvin, vaikeaa sieltä on päästä maalintekotilanteisiin, kommentoi pettynyt Suikkanen.

» Lähetä palautetta toimitukselle