Lukon kotikirous ei hellitä - Tappara laittoi sarjan katkolle

LIIGA / Raportti
Eilisen roisto, tämän päivän sankari. Josh Green luritti voittomaalin sisään.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Maanantai-iltana 4000 katsojaa todisti Lukon 26 vuotta jatkuneen välierien kotiotteluiden tappioputken jatkoa. Tappara käytti jatkoajan ylivoimahyökkäyksen maksimaalisesti hyväkseen ja on enää yhden kiinnityksen päässä paikasta finaaleissa. Ottelun loppulukemat olivat 2-3 (1-0, 1-2, 0-0, 0-1).

Yhden pelaajan tahattomalla virheellä voi olla kauaskantoisia seurauksia pudotuspeleissä. Lukon puolustaja Jesse Virtanen päätti seurata joukkuekaverinsa Matt Generousin Blues-sarjassa näyttämää esimerkkiä ja kaatui kohtalokkain seurauksin.

Nyt raumalaisilla on kiivettävänä melkoinen vuori, sillä Tappara on vain kertaalleen hävinnyt tällä kaudella kolmesti perätysten ja sekin tapahtui runkosarjan lopulla, kun joukkueen käyrä näytti muutenkin lievästi alaspäin.

− Molemmilla oli jatkoerässä omat paikkansa. Voileipä kääntyi tällä kertaa näin päin, manaili Lukon päävalmentaja Risto Dufva.

− Meidän näkkäri on nyt voipuoli alaspäin.

Ottelun ensimmäinen erä antoi viitteitä toisenlaisesta lopputuloksesta, sillä ensimmäinen kolmannes varsinaisesta peliajasta oli Lukolta jääkiekkoa, jossa kirvesrinnat olivat helisemässä. Pelin painopiste ei pysynyt raumalaisten päädyssä kunnolla edes ylivoimalla, eikä Tapparan kone lähtenyt käyntiin ensimmäisellä 20-minuuttisella lainkaan.

− Otteluun tulo oli meiltä erinomainen ja ehkä tämän sarjan parasta peliä meidän osalta. Energistä ja myös huolellista, avasi Dufva näkemystään ottelun alusta.

Erityismaininnan panoksestaan avauserässä ansaitsee Filip Riskan johtama nelosketju, joka hämmensi ja taklasi jatkuvalla syötöllä. Riskan taklauksien osumatarkkuuden ja kovuuden sai maistaa erityisesti Tappara-puolustaja Teemu Aalto, joka vääntäytyi vain vaivoin vaihtopenkille.

Kun toinen erä alkoi, kääntyi painopiste Lukon puolustusalueelle nopeasta kotijoukkueen maalista huolimatta. Kirvesrinnat heräsivät otteluun kavennusmaalillaan. Tilanteesta jäi karvas maku Lukon vaihtopenkillä istuneille, sillä ennen maalia vihellettiin virheellisesti pitkä kiekko, josta aloitus vietiin Lukon puolustusalueelle.

− Pelin hallinta vaihteli puolin ja toisin, totesi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

Tapparan tehtyä ensimmäisensä ja varsinkin toisen maalinsa se sai Lukon pitkäksi aikaa sekaisin. Toinen erä, sekä pitkä matka kolmatta olivat sinikeltaisilta hakemista. 

Ottelun varsinaisen peliajan loppuminuuteilla Lukko sai kuitenkin ensimmäisestä erästä tutun turbovaihteen päälle ja painoi päälle kuin raivotautinen koira. Paikoista huolimatta raumalaiset eivät onnistuneet iskemään vapauttavaa johto-osumaa, joten kolmannen kerran tässä sarjassa ilta venyi ylitöiksi asti.

Ottelusarja jatkuu keskiviikkona Tampereella ja siitä ottelusta raumalaisille kelpaa vain ja ainoastaan voitto. Enää ei riitä vain mainio pelaaminen, vaan myös tuuri tarvitaan puolelle, jotta raumalaiset jatkavat tästä sarjasta voittajina.

» Lähetä palautetta toimitukselle