Pelicans kovan raatamisen jälkeen täyteen pistepottiin

LIIGA / Raportti
Jere Myllyniemi oli ohittamaton.
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Perjantai-ilta oli katettu Lukolle valmiiksi. Vastassa kotikaukalossa joukkue, joka on pyörinyt kuudeosan runkosarjasta lähes yksinomaan tappiokierteessä. Mielikuvat helpoista pisteistä kuitenkin musertuivat, kun lahtelaiset runttasivat Lukon tylysti alas pilvilinnastaan. Pisteet lähtivätkin Suomen Chicagoon tylyin lukemin 0-2 (0-1, 0-0, 0-1).

- Ei tultu otteluun sillä tavalla, kuten oli sovittu.

Näillä sanoilla aloitti kotijoukkueen päävalmentaja Risto Dufva illan tiivistämisen. Lukon otteluun tuleminen oli vaisu. Sen sijaan, että se olisi ottanut muutenkin henkisesti vaikeita aikoja eläviltä vierailta luulot pois kovalla prässillä, raumalaiset ottivat heti ensimmäisen erän kärkeen kaksiminuuttisen, jonka Pelicans käyttikin heti hyväkseen. Osuma oli lahtelaisille erittäin tärkeä ja näyttikin ottelulle suuntaa, vaikka peliajasta oli käytetty vasta minuutti ja 50 sekuntia.

- Lähdettiin seuraamaan väärää polkua, niittasi Dufva.

Lahtelaisten päävalmentajalla oli ottelun päätyttyä ymmärrettävästi hyvin erilaiset tunnelmat, kuin Dufvalla. Joukkue pysyi kuin pysyikin johtoasemassa ja niittasi vielä viimeisellä minuutilla tyhjiin maalin numero kaksi.

- Ohhoh. Helpottunut olo, tokaisi vieraiden pääkäskijä Hannu Aravirta.

Ja syystäkin. Pelicans oli lähes koko kolmannen erän puolustuskannalla ja keksittyi lyömään keskialueen tukkoon. Siinä se onnistuikin erinomaisen hyvin ja samaa puolustuskannan trendiä jatkettiin puolustusalueella. Lukko ei päässyt vaarallisille tekopaikoille ja ei oikeastaan missään vaiheessa ollut edes lähellä tasoitusta. Isoa kuvaa katsoessa Lukko löi päätään seinään, jonka nimi oli Jere Myllyniemi. Mitään haamutorjuntoja ei pussinokkien veskari joutunut tekemään, mutta elettömän varmoja kiekon liimailuja tuli vino pino.

- Aikainen johtomaali tietysti meille erittäin tärkeä henkisesti, näki Aravirta.

Lukko hakikin kahdessa viimeisessä erässä lähestulkoon hampaat irvessä tasoittavaa maalia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Yrityksen puutteesta ei kotijoukkuetta voinut syyttää, mutta pelistä puuttui selkeästi luovuus maalintekotilanteissa. Liian usein tilanne päättyi vastustajan blokkaukseen, heppoiseen laukaukseen ilman maskia, taikka muuhun huonoon ratkaisuun.

Kotijoukkue oli saanut takaisin kokoonpanoon Petteri Nummelinin, Lauri Tukosen ja Ilkka Mikkolan. Nummelinin vaikutus Lukon pelaamiseen tuntuu olevan tällä hetkellä juuri päinvastainen, mitä sen pitäisi olla. Nummelinin ollessa kehissä peli menee liiaksi hieromiseksi, kun taas ilman 41-vuotiaan veteraanin panosta peli on suoraviivaisempaa, röyhkeämpää ja myös tehokkaampaa.

Molemmat jatkavat taistelua sarjapisteistä heti huomenna. Pelicans matkaa kotiin Lahteen ja iskee yhteen Turun Palloseuran kanssa, kun taas Lukko kohtaa Satakunnan hegemonian hengessä Porin Ässät.

» Lähetä palautetta toimitukselle