Pistejako Rauman illassa

LIIGA / Raportti
Rauman Lukon ja Oulun Kärppien tasainen taisto päättyi oikeutettuun pistejakoon. Kummankin joukkueen valmentaja oli pelin jälkeen tasatulokseen tyytyväinen, vierasjoukkueen valmentaja hieman kotijoukkueen treenaria enemmän.

Ottelu kiinnosti yleisöäkin hyvin. Vain Ässät oli ennen illan peliä houkutellut Äijänsuolle yli neljä tuhatta katsojaa, nyt samaan ylsi Kärpät. Katsojienkin kannalta ilta oli onnistunut, sillä ajoittain kotijoukkueen peli kulki varsin mallikkaasti, eikä vierasjoukkueenkaan varsinkaan toisessa erässä tarvitse esitystään hävetä.

Lukko taas vahva alussa

Kuten niin monta kertaa aiemminkin, Lukko painoi ensimmäiset vaihdot apinan raivolla peliä Kärppien päätyyn, ja ensimmäisen minuutin aikana kotijoukkueella oli jo kaksi maalintekopaikkaa. Samassa rytäkässä Kärpät joutui ensimmäisen kerran alivoimalle, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta kotijoukkueen avausosumaa ei nähty vielä.

Sen sijaan hieman erän puolivälin jälkeen nähtiin. Kun Kärpät syyllistyi vaihtovirheeseen ja Pasi Nielikäinen istui tästä tuomittua kakkosta kärsimässä, tuotti Lukon kohentunut ylivoima tulosta. Puolustajan paikalla ylivoimaa pelaava veteraani Robert Kron laukoi siniviivalta lujaa, ja Pasi Saarelan kanssa maskimiehenä ollut Quinn Hancock sai mailansa väliin, ja niin oli Kärppien maalivahti Markus Korhonen ensimmäisen kerran yllätetty.

Parisen minuuttia myöhemmin oli Kärppien vuoro pelata ylivoimaa. Mika Viinasen istuessa jäähyllä Mika Pyörälä tasoitti Drew Bannisterin syötöstä tarkalla vedolla Petri Vehasen vartioiman Lukko-maalin yläkulmaan. Maalia edelsi puhetta herättänyt tilanne, kun Bannister kävi tökkimässä torjunnan jälkeen Vehasta, mutta siitä huolimatta päätuomari Markku Kruus jätti aloituksen Lukon b-pisteelle, ja siitä heti aloituksen jälkeen tehtiin maali.

Tästä ehti kulua niinikään vain pari minuuttia, kun nähtiin illan komein osuma. Lukon kakkosketju pyöritti peliä Kärppien päädyssä, ja Jason Ulmer sai kiekon maalin takana. Hetken Ulmer kikkaili Kärppäpakkien kanssa, käytti sitten maalin takarautaa seinänä, nappasi kiekon ja pisti tyylipuhtaan vanhanaikaisen rystypuolelta sisään.

Erän lopulla puhutti vielä tapaus, jossa Kärppien Mikko Lehtonen rikkoi Jason Ulmeria. Ei se rike sinänsä ollut sen kummempi kuin mikään muukaan kolttonen, mutta se mikä katsojia puhutti, oli se että Ulmerin täytyi heittää itsensä nurin ennenkuin Lehtonen jäähyn sai. Lehtonen teki jo edellisessä vaihdossaan samanlaisia temppuja, mutta ilman rangaistusta sillä kukaan Lukon pelaajista ei keksinyt kaatua. Ihmeelliseksi on nykyinen tuomarilinja mennyt kun koukkiminen ja ronkkiminen sallitaan niin kauan, kun rikkeen kohde pysyy jaloillaan. Päätuomari Kruusin puolustukseksi on kuitenkin sanottava se, että ehdottomasti tasapuolinen hän tuomioissaan oli, toisen erän pikku lapsusta lukuunottamatta.

Kärpät kokoaa rivinsä

Jos oli avauserä Lukon hallintaa, niin toinen erä oli Kärppien. Peli pyöri välillä pitkiä aikoja Lukon alueella, mutta Lukon pakit pystyivät ohjaamaan pelin pääasiassa kulmiin, joista tunnetusti on aika vaikea maalia tehdä. Kerran kuitenkin Vehasen selän takana kosahti, kun oululaisten mainiosti pelanneen nelosketjun laituri Juha-Pekka Haataja nousi laidan vierestä maalin eteen hyvään tekopaikkaan, eikä erehtynyt. Kiekko tarkasti Vehasen hanskakäden puolelta maaliin, ja peli oli taas tasan.

Erää pelattiin Kärppien hallinnassa ilman jäähyjä nelisentoista minuuttia, kunnes Lukon Teemu Kesä sai jäähyn. Tämän aikana Lukon muuten varjojen mailla vaeltanut maajoukkuemies Sami Torkki nousi röyhkeästi hyökkäykseen ja sai samalla mailaa voimakkaasti takaapäin ruhoonsa. Torkki protestoi voimakkaasti jo jäällä tilannetta, mutta vaihtoaitiosta kuuluvaa pulinaa ja pulputusta ei päätuomari Kruus enää viitsinyt kuunnella, vaan pisti Lukolle joukkuerangaistuksen. Kärpät pääsi näin kahden miehen ylivoimalle, ja hieman helpohkosti se tuli. Kruusin toimintaa ei tietenkään voi arvostella siitä, että hän rankaisi Lukon penkkiä pään aukomisesta, mutta kymmenminuuttinen olisi varmasti toiminut yhtä varoittavana esimerkkinä.

Lukko kesti alivoimansa yleisön voimakkaasti tukemana, ja kohta jälkimmäisen jähyn päättymisen jälkeen nähtiin puolestaan illan iloisin tuuletus, kun Jaakko Harikkala yllätti Korhosen siniviivalta lähteneellä helposti torjuttavalta näyttäneellä vedollaan. Harikkalan jo aiemminkin tutuksi tullut koikkelehtiva tuuletus oli komeaa katsottavaa.

Kärpät tasoittaa taas, ja tyytyy siihen

Kärpät nousi kolmannen kerran tasoihin kolmannen erän alkupuolella, kun nelosketjun Pekka Saarenheimo toi kiekon vahvasti ylös ja Petr Ton suti sen lopulta verkkoon. Katsomon mielestä maalia edelsi paitsio, mutta sitä se ei ollut.

Lukko pääsi kolmannessa erässä pelaamaan kahdesti ylivoimaa, mutta hyvistä yrityksistä huolimatta kotijoukkue ei enää neljättä kertaa pelissä johtoon päässyt. Vaikka kolmas erä olikin edelleen lievää Kärppien hallintaa, niin maalia lukuunottamatta ei Kärpätkään vaarallisia hyökkäyksiä juuri aikaan saanut. Niinpä edessä oli jatkoaika.

Jatkoaika olikin varovaisinta kiekkoilua mitä nykyisellä pistejaolla pelaten on ainakin Raumalla nähty. Lukko ei juuri kiekkoon kiinni päässyt, sillä Kärpät tyytyi vain peruuttelemaan ja siirtelemään kiekkoa omalla alueellaan. Lähempänä maalia Kärpät silti jatkoajalla oli kuin Lukko, sillä Petri Vehasen tultua vaihtoon 21 sekuntia ennen loppua menetti Pasi Saarela kiekon Kärppien päädyssä, ja siitä käynnistyi jatkoajan ainoa oululaishyökkäys. Lopulta kiekko sudittiin Lukon pakkien toimesta jo lähes omalta maaliviivalta selvemmille vesille, joten tällä kertaa ei voittomaalia tehty tyhjiin.

Lukko putosi yhdeksänneksi

Yksi yleisöä eniten kiinnostavista asioista oli, miten Blues ja TPS pelaavat omaa peliään Espoossa. Lopputulos sieltä kertoi, että TPS meni sarjataulukossa ohi, ja Lukko on nyt yhdeksäntenä. Tämä ei kuitenkaan Lukon valmentaja Ismo Lehkosta huolettanut lehdistötilaisuudessa:

- Tässä on nyt viisi mielenkiintoista tapahtumaa edessä. Kun jätkät painavat ne samalla tavalla kuin nyt, niin uskon että tämä päättyy onnellisesti, sillä harvoin hyvästä yrityksestä pelkkää luuta käteen jää.

- Taistelupeli tämä oli. Kärppien ykkös-, kakkos- ja kolmosketjun saimme mielestäni hyvin kuriin, mutta tuon "mukamas-ei-taitokentän" kanssa olimme jatkuvasti vaikeuksissa, jakoi Lehkonen tunnustusta vieraiden nelosketjulle.

Lukosta parhaiten erottuivat hyökkääjät Jason Ulmer, kaksi syöttöpistettä saalistanut Robert Kron sekä nelosketjun sentteri Samu Isosalo. Puolustajista Lukon ykkösmies oli hieman yllättäen Ville Piekkola, jonka varma työskentely varsinkin toisessa erässä omalla puolustusalueella huomattiin. Kaksi edellistä peliään ilman takaiskuja pelannut Petri Vehanen ei nyt loistanut, mutta toisaalta ei pettänytkään.

Kärpät nousi kolmanneksi

Kun Espoon Blues hävisi oman pelinsä, nousi Kärpät tasapelipinnallaan yksin kolmannelle sijalla liigassa. Kärppien valmentaja Kari Heikkilä oli pelin jälkeen erittäin tyytyväinen tasapeliin:

- Meille, kuten tietysti Lukollekin, tämä oli jo kolmas peli tällä viikolla. Torstaisen huonon pelin jälkeen on hienoa, että pystyimme nousemaan näinkin nopeasti. Toisesta erästä alkaen saimme pelin haltuumme, ja noihin jäähyihin saakka hallitsimme kenttää selvästi. Tasapeli tyydyttää, vaikka olisi tuossa lopussa ollut mahdollisuus voittomaalinkin tekoon, summasi Heikkilä illan annin oululaisesta näkökulmasta.

Kärppien parasta peliä esitti nelosketju, ja varsinkin siinä nuoret Juha-Pekka Haataja sekä Pekka Saarenheimo. Kultakypärä Brett Lievers onnistui muista kentällisistä, samoin kuin tasoitusmaalin iskenyt Petr Ton. Maalissa Markus Korhonen haparoi ainakin Lukon kolmannessa maalissa, eikä se Jason Ulmerin vanhanaikainenkaan mahdottomalta torjuttavalta näyttänyt.

Jatko

Lukko jatkaa liigapelejään ensi torstaina, ja edessä on tiukka taistelu Porissa, jossa loppukauden ilman panosta pelaava Ässät pääsee kiusaamaan edelleen play off-haaveita elättelevää Lukkoa ja varsinkin Markku Tähtistä, joka pelaa ensimmäisen pelinsä entisessä kotikaukalossaan Lukon paidassa.

Kärpät puolestaan pelaa seuraavan pelin jo tiistaina, kun Raksilaan saapuu Lukon kanssa tiukkaa taistoa paikasta auringossa käyvä Turun Palloseura. Tätä peliä seurataan kanaalin varrellakin suurella mielenkiinnolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle