Pihlman laukoi pisteet JYP:lle

LIIGA / Raportti
Tuomas Pihlmanin jatkoaikamaali antoi JYP:lle bonuspisteen kotiin vietäviksi. Lukko hallitsi ottelua, mutta yhdellä tehdyllä maalilla harvemmin voittaa.

Lukko tarvitsi kipeästi molempia pisteitä ottelusta. Edessä ottelun jälkeen oli lähtö Ouluun, josta perinteisesti ei ole tarvinnut tuliaisia tuoda. JYP:iäkin pisteet kiinnostivat, panoksena oli pudotuspelien kotietu.

Lukko hallitsee, JYP maalaa

Heti ottelun ensimmäinen vaihto näytti ottelun teeman. Lukon ulkomaalaisvitja Marian Cisar-Jason Ulmer-Robert Kron pyöritti vierasjoukkueen puolustuksen pyörryksiin ja loi tukun maalintekotilanteita. Ensin oivalla pelipäällä ollut Cisar löysi Toni Porkan vapaasta paikasta maalin takatolpalta, pääsi heti perään itse yrittämään kahdesti JYP:n maalissa pelanneen Tero Leinosen yllättämistä ja lopuksi järjesti Ulmerille hyvän paikan. Ulmer pääsi lähimmäksi, ja kiekko pysähtyi maaliviivalle.

Lukon vahva alku tyrehtyi, jälleen kerran, vastustajan kaksiminuuttiseen. Ylivoimalla ei saatu mitään aikaan, JYP:n alivoimapelaajat eivät olleet edes vaikeuksissa oman maalinsa suojelussa. Rangaistuksen umpeutumisen jälkeen seuraannut suvantovaihe päättyi, kun Sami Torkki esitteli taitojensa koko repertuaaria ja veivasi yhdellä kädelläkin JYP-puolustajia ulos tilanteesta. Leinonen torjui Torkin lähentelyt, ja kiekko lipui maalin eteen vapaaseen paikkaan Lukon Pasi Saarelan mailanlapaan. Saarela ehti katsoa minne kiekon pistää Leinosen pötköttäessä jäässä raajat ojollaan. Saarelan laukaus päätyi maalirautojen kautta päätyverkkoon.

Lukon toinen ylivoimapeli tyrehtyi alkuunsa, kun Jaakko Harikkalan kovasta laukauksesta tullut irtokiekko vapautti Tuomo Jääskeläisen läpiajoon. Takamatkalta lähtenyt Harikkala luisteli Jääskeläisen kiinni, eikä Jääskeläinen onnistunut toimittamaan kiekkoa Lukko-maaliin. Päätuomari Petri Kaislehto näki Harikkalan kuitenkin rikkovan tilanteessa Jääskeläistä, ja puntit kentällä tasoittuivat.

Vain hetkeä myöhemmin pilli soi jälleen. Kovin moni hallissa ollut ei tainnut nähdä mitään erityistä tapahtuneen, mutta Tomas Chlubna hoippui ympäri kenttää kasvojaan pidellen, ja Kaislehto lähetti Sami Torkin rangaistusaitioon: tuomio 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Koko erän täysin altavastaajana ollut JYP sai etsikkoaikansa ja näytti kotijoukkueelle ylivoimapelin mallia. Kahden miehen ylivoimalla kolmikko Eric Perrin-Jarkko Immonen-Jari Korhonen kiekotteli rauhassa keskenään ja haki kunnollista tekopaikkaa. Ensimmäisen vaarallisen tilanteen Lukko-vahti Petri Vehanen selvitti, mutta toisella yrittämällä verkko heilui. Jari Korhosen tarkka rannelaukaus takatolpan juureen vei vierailijat johtoon.

Huomiota tilanteessa herätti Lukon alivoimamiehitys. Jason Ulmer on tottunut tappamaan rangaistuksia, mutta pakkiparina luuti kaksikko Ville Piekkola-Teemu Kesä. Molempien viimeisestä kunnollisesta liigaottelusta oli kuukausia aikaa.

Erän loppu mentiin jälleen raumalaiskomennossa. Ulmerin ykkönen ja Quinn Hancockin kakkonen loivat jatkuvasti vaarallisia tilanteita JYP-maalille. Lukon valmennusjohto oli painottanut, että Leinoselle tulee ampua paljon ja mailakäden puolella. Paljon laukauksia satelikin, mutta useampi kuti suuntautui Leinosen maskiin kuin kilven puolelle.

Lukko oli koko erän aikana JYP:iä selvästi edellä aloituksissa. Etenkin Quinn Hancockilta ei kiekkoa pystytty viemään millään. Eric Perrin, Jarkko Immonen ja Janne Hauhtonen kävivät vuorotahtiin yrittämässä, mutta Hancock ei kiekkoa halunnut lainata.

Ansaittu tasoitus

Toinen erä alkoi siitä mihin ensimmäinen päättyi. Lukko aloitti erän ylivoimalla, ja Marian Cisarin vahva pyöritys toi vihdoin tulosta. Cisar löysi siniviivalta Erik Hämäläisen, joka lähetti kiekon kohti maalia. Jason Ulmer kyttäsi etutolpalla ja sai ohjattua läheltä ansaitun tasoituksen.

Torkin käytösrangaistuksen takia jäällä nähtiin useasti kolmikko Kron-Hancock-Saarela. Pian Lukon tasoituksen jälkeen Kron ja Saarela ahdistelivat JYP:n maalia. Ensin Saarela pääsi kokeilemaan läheltä jäässä makaavan Leinosen yllättämistä. Leinonen heilautti räpylänsä epätoivosesti ylös - ja kahmaisi kiekon hanskaansa. Hetkeä myöhemmin Kron laukoi Saarelan poikittaissyötön jälkeen aivan avoimesta paikasta hiuksenhienosti ohi maalin etunurkan.

JYP sai jälleen kokeilla lisämaalien tekoa kahden miehen ylivoimalla. Janne Siivonen istui jo rangaistusaitiossa, kun Samu Isosalo torppasi Tuomas Pihlmanin laitaan 2+2 minuutin arvoisesti. Samat miehet olivat jälleen kuvioita juonimassa, ja kiekko liikkuikin vikkelästi mieheltä toiselle. Aivan huippuvaarallisia tilanteita ei pystytty kuitenkaan luomaan, ja Lukko selvitti ahdinkonsa lopulta varsin helpolla.

Erän lopussa Sami Torkki jäi keräilemään varusteitaan saamansa tällin jälkeen JYP:n puolustusalueelle vierasjoukkueen noustessa vastahyökkäykseen. JYP-puolustus jätti vaihtoaitioon nilkuttavan Torkin huomioitta ja koko viisikko nousi hyökkäykseen. Torkin tilalle jäälle tullut Toni Koivisto saikin karata Pasi Saarelan syötöstä aivan vapaaseen läpiajoon. Kuten niin monta kertaa ottelussa muutenkin, Koivisto ei onnistunut avointa maalintekopaikkaa käyttämään.

Kahden erän jälkeen oltiin tasalukemissa, mutta kotiyleisö oli luottavainen. Lukko oli hallinnut peliä selvästi, ja pakko sen kiekon on joskus mennä maaliinkin.

Lukon liike loppuu

Kolmanteen erään tulivat kuitenkin aivan eri joukkueet kuin mitä ottelussa oli aiemmin nähty. Lukon hyvä liike loppui, ja JYP ehti kerran toisensa jälkeen koota miehistönsä riviin siniviivalle. Lukko puski päätään puolustusmuuriin, ja kotijoukkueen hallinta vaihtui epätoivoisiin pystysyöttöyrityksiin.

JYP pääsi sitä paremmin kiinni peliin mitä pitemmälle erä eteni. Vehanen oli huomattavasti työllistetympi kuin Leinonen, vaikka ei parhaita torjuntojaan joutunutkaan esittämään. Lukko onnistui painamaan melko hyvin tilanteet kulmiin, eikä sieltä tunnetusi paljon maaleja tehdä.

Jälleen Pihlman

Tuomas Pihlmanista alkaa tulla Raumalla kirosana. Viimeksi joukkueiden kohdatessa Äijänsuolla Pihlman teki joukkueensa molemmat maalit. Tänään hän päätti ottelun äkkikuolemamaalillaan.

JYP oli myös jatkoajalla se dominoivampi joukkue, vaikka myös Tero Leinonen joutui torjuntatöihin. Tuomas Pihlman päästi lopulta katsojat piinasta ja siirsi Angel Nikolovin laukauksesta syntyneen irtokiekon ohi jäässä olleen Vehasen. Kotijoukkueelle yksi piste, vierailijoille kaksi.

"Ei jatkoajalla pitäisi mitään säälipisteitä jakaa"

-Me oltiin vaikeuksissa ensimmäisessä erässä, vielä toisessakin. Kyllä Tero Leinonen auttoi meitä, että pysyttiin mukana pelissä. Kolmannessa erässä me sitten mielestämme pelattiin hyvin, Matti Alatalo kuvaili pelin kulkua.

-Lukolla ehkä pikkuisen loppui se intensiteetti millä ne painoi. Tää oli mun mielestä hirvee peli intensiteetiltään, ainakin meidän osalta. Näytti pahalta, Alatalo tilitti.

-Mutta kuten mä sanoin, kolmannessa erässä pystyttiin kääntään ja sitten vielä toi pikku kliimaksi tohon loppuun jatkoajalla, Alatalo päätti lausuntonsa.

-Tää oli vähän niinku kopio SaiPa-pelistä. Ainoa että nyt tuli vaan jatkoajalla. Mä olen aina ollut sitä mieltä, ettei täs jatkoajalla mitään säälipisteitä pitäis jakaa, se on ihan...h:sta, Ismo Lehkonen kommentoi.

-Mun mielestä ei tartte ihmetellä, että Jyppi on noin korkeella. Mun mielestä me pelattiin välillä oikein hyvin, jopa paremmin kuin SaiPa-pelissä, Lehkonen analysoi.

-Mutta tämmöstä tää on, matka jatkuu kohti uusia seikkailuja, Lehkonen runoili ennen lähtöään kohti Oulua.

Cisar illan hahmo

Lukon paras osa oli Jason Ulmerin johtama ulkomaalaisvitja. Etenkin Marian Cisar oli huikealla pelipäällä. Slovakki jaksoi vääntää, vaikka selässä roikkui välillä useampikin mustapaita. Onni vain ei ollut mukana, eikä ketju onnistunut värkkäämään kuin yhden täysosuman. Kolmikko pyöritti peliä kuin Neuvostoliiton punakone parhaimpina päivinään, mutta taisi sortua yrittämään hieman liiankin kauniita maalikuvioita.

Illan tuhlari oli Toni Koivisto. Yhden käden sormet eivät riitä laskettaessa Koiviston hukkaamia maalintekopaikkoja. Nuori polkukone on luistimilla yksi liigan parhaista, mutta NHL-uraa ajatellen maaliverkko saisi pikkuhiljaa alkaa heilua.

Eric Perrin pelasi koko ottelun kahdessa ketjussa. Huomattavasti vaarallisempi yhdistelmä oli niin sanottu kolmosketju, jossa sentterinä pelasi Jarkko Immonen ja toisessa laidassa Antti Virtanen. Tomas Chlubnan ja Tuomas Pihlmanin kanssa Perrin ei saanut kokonaisuutena yhtä vaarallisia tilanteita aikaan, vaikka yhdessä Pihlmanin kanssa voittomaalin rakensikin.

Jari Korhonen pelasi puolustuksessa paljon ja esitti hyvän kiekollisen puolustajan otteita. JYP:n avausmaali oli pelimiehen esitys.

Tero Leinonen oli kaksi erää kovassa kiekkosateessa ja käytti päätänsäkin kiekkojen pysäyttämisessä. Ilman Leinosta Lukko olisi lähtenyt jo avauserässä tavoittamattomalle karkumatkalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle