Lukolle tärkeät pisteet

LIIGA / Raportti
Play off-viivan molemmin puolin vuorotellen tasapainoileva Rauman Lukko aloitti harvinaisen triplapeliviikonloppunsa voitokkaasti, kun runkopelaajien loukkaantumisista kärsivä Helsingin IFK nujertui kolmannen erän tehoiskun ansiosta 4-3. Voitolla Lukko nousi vaihteeksi play off-viivan yläpuolelle kahdeksanneksi.

Vierasjoukkueen loukkaantumissuma on tullut tutuksi kuluvan viikon aikana, kun jo ennestään sivussa olleiden lisäksi tiistaina loukkaantuivat Tuomo Ruutu, Timo Pärssinen sekä Roman Vopat. Heidän lisäkseen Rauman reissulta puuttui Joonas Vihko. Kotijoukkueen kannattajia puolestaan jännitti se, pystyykö kyynärpäävammainen Pasi Saarela pelaamaan? Kyllä pystyi, vaikkei parhaimmillaan ollutkaan.

Sählyä avauserässä

Molemmat joukkueet hermoilivat selvästi avauserässä. HIFK näytti heti pelin alusta asti selvästi terävämmältä ja tätä korosti kotijoukkueen kiekollisen pelin heikkous. Esimerkiksi Lukon tsekkitähti Robert Kron oli avauserässä täysin näkymätön. Vierasjoukkueenkin rynnistys hyytyi mitä pidemmälle erä eteni, ja kokonaisuudessaan ensimmäinen 20-minuuttinen oli yksi huonoimmista mitä kuluvalla kaudella on Äijänsuolla nähty. Maalien makuunkin tosin avauserässä päästiin, kun HIFK rankaisi tasavajain kentällisin Lukkoa erän viimeisellä minuutilla. Vieraiden ykkösmies Kimmo Kuhta oli unohdettu aivan vapaaksi Lukon maalille ja hän sai rauhassa jatkaa Marek Zidlickyn syötön Petri Vehasen taakse.

Peli paranee

Toinen erä antoi jo viitteitä paremmasta. Erä kulki pääosin varamiehisen vierasjoukkueen hallinnassa, mutta heräämisen merkkejä osoitti kotijoukkuekin.

Lukon tasoitusmaali meni puolustaja Jaakko Harikkalan nimiin, kun Lukon pelatessa ylivoimaa kiekko kimposi jostain laidan vierestä maalin eteen ja Harikkala pääsi tälläämään lämärin Dave Stathosin vartioiman helsinkiläismaalin yläkulmaan. Syöttöpisteet maaliin merkittiin Jason Ulmerille sekä Robert Kronille.

Lukko innostui luonnollisesti tasoitusmaalista ja haki hetken lisäosumia, mutta vajaan kahden minuutin kuluttua soi jo omissa. Isossa roolissa koko pelin ajan ollut HIFK:n Ilkka Pikkarainen kahvitti Lukon Toni Porkkaa näyttävästi ja veivasi kiekon lopulta Vehasen haaroista maaliin. Tähänkin maaliin syöttäjäksi merkittiin Marek Zidlicky.

Vieraiden helposti tullut johtomaali näkyi Lukon pelissä selvästi, ja muutaman minuutin kuluttua kiekko oli taas Vehasen takana. Tällä kertaa maali tuli ylivoimalla, kun Kimmo Kuhta kikkaili aikansa Lukon päädyssä ja laukoi lopulta kiekon maalille, jossa Jason Ulmer ohjasi sen tyylikkäästi omiin. Peli oli näin jo 1-3 vierasjoukkueelle.

Lukon kavennusmaali tuli tärkeään paikkaan erän loppuun. Erik Hämäläinen sai siniviivalla katsoa rauhassa syöttöpaikkaa ja näki Marian Cisarin vapaana maalin kulmalla, eikä Cisar erehtynyt avopaikastaan.

Herätys, siellä on peli

Joku sanoi varmaan noin Lukon pukukopissa toisella erätauolla, sillä kolmanteen erään tuli uudestisyntynyt Lukko. Tuuriakin tarvittiin, että tasoitus syntyi. HIFK:n maalin takana olivat puolustaja Kantor, maalivahti Stathos ja Lukon hyökkääjä tavoittelemassa kiekkoa, ja Kantorin purku osui suoraan Jason Ulmerin mailan lapaan joka sai vielä rauhassa katsoakin mihin laukoo tasoituksen. Pari minuuttia myöhemmin Lukko siirtyi pelissä johtoon. Topi Lehtonen pääsi siniviivalla laukomaan vastakiekkoon, Dave Stathos torjui mutta Mika Viinanen ronkki maalivahdin pudottaman kiekon maaliin.

"Jännitystä peliin", tuumasi Lukon Sami Torkki otettuaan ryntäyksestä melko tyhmän kaksiminuuttisen hieman ennen päätöserän puoltaväliä. Puolen kentän vauhdilla kelanneen Torkin uhriksi joutui Marek Zidlicky, joka ei onneksi kuitenkaan loukkaantunut taklauksessa.

Erän loppupuolella nähtiin vielä pari pientä torikokousta kentän molemmissa päissä sekä Robert Kronin korkeasta mailasta tullut jäähy, mutta tasoitukseen asti ei HIFK:n rutiini enää riittänyt. Vaikka HIFK pelasi lopussa ilman maalivahtia, ei Lukkokaan pystynyt muuhun kuin kolisuttelemaan maalirautoja, vaikka kiekkoa suurimman osan maalivahdin poissaoloajasta pelattiinkin HIFK:n päädyssä.

Lukko nousi kahdeksan sakkiin

Voitollaan Lukko ohitti sarjataulukossa SaiPan, ja nousi play off-viivan yläpuolelle. Lehdistötilaisuudessa Lukon valmentaja kiitteli joukkuettaan kolmannen erän noususta.

- Odotimme tästä paljon parempaa kiekollista peliä, ja olimme ihmeissämme alussa kun luistin ei kulkenutkaan. Vähän kuin olisimme pumpulissa yrittäneet liikkua tönkköjaloin. Viime kaudelle emme montaakaan kertaa nousseet vastaavasta tilanteesta, että alussa peli ei kulje, kolmannessa erässä voittoon kuten nyt. Sen takia arvostan tämän voiton tosi korkealle.

- HIFK pelasi tietenkin lähtökohdat huomioonottaen hyvän pelin, muisti Lehkonen kehua myös vastustajaa.

Lukon parhaat olivat ehkä kauden parhaan pelinsä pelannut Jason Ulmer, joka raatoi koko pelin ajan rajusti ja onnistui kummassakin päässä kaukaloa. Kanadalaisen suoritusta ei himmennä edes tyylipuhdas oma maali. Marian Cisar pelasi myös hyvän pelin, ja taitoa slovakilla onkin vaikka muille jakaa. Maalipaikoille mies hakeutuu kiitettävästi, ja illan maali olikin Cisarin ensimmäinen kotiyleisön edessä. Robert Kron puolestaan esiintyi nyt hieman vaisummin kuin kauden aiemmissa peleissään. Kultäkypärä Pasi Saarela aloitti pelin kolmosketjussa ollen yhtä näkymätön alussa kuin muukin joukkue, mutta jo toisessa erässä Saarela palasi tutulle paikalleen ykkösketjuun. Kipeää kyynärpäätään Saarela aristeli selvästi, mutta sai silti valtavasti peliaikaa.

Lukon puolustajista paras oli 709. liigapelinsä pelannut Erik Hämäläinen. Toni Porkka puolestaan oli pahasti pihalla koko pelin ajan ja teki käsittämättömiä virheitä. Maalissa Petri Vehanen torjui mitä torjuttavissa oli, omalla omintakeisella tyylillään kiekkoja sinne tänne pudotellen.

Hyvä alku ei riittänyt

HIFK:n valmentaja Alpo Suhonen ei peitellyt pettymystään lehdistönkään edessä.

- Mielestäni me hallitsimme tätä peliä koko kolmen erän ajan, mutta kolme henkilökohtaista virhettä joista Lukko teki maalit oli meille liikaa. Voin sanoa nimetkin, ettei kenellekään jää epäselväksi keiden takia me hävisimme: Kolehmainen, Kantor ja Hedberg ratkaisivat pelin Lukolle, noitui Suhonen.

- Meillä oli kokoonpanossa 15 80-luvulla syntynyttä peluria. Kaksi erää pojat pelasivat todella hyvää peliä. Lukosta näkyy selvästi ero viimevuotiseen: kun joukkueen keski-ikä nousee, peli paranee, summasi Suhonen.

Olosuhteet huomioon ottaen HIFK pelasikin hyvän pelin. Paras oli kaksi maalia tehnyt Kimmo Kuhta joka jätti ketjukaverit varjoonsa, samoin paljon peliaikaa saanut Ilkka Pikkarainen pelasi hyvin kuten myös "möllimäisiä" kiemuroita tehnyt Kimmo Salminen. Puolustajista vieraiden ykkönen oli Marek Zidlicky, eikä notkean ja nopean maalivahdin Dave Stathoksen piikkiin voi tappiota laittaa.

Jatko-ohjelma

Lukko jatkaa pelejään lauantaina vieraskaukalossa vaikeaa Ilvestä vastaan. Kotonaan Lukko on tulessa jo sunnuntaina, kun kovan viikonloppuputken päättää tv-peli Porin Ässiä vastaan.

Helsingin IFK puolestaan saa huilata ensi torstaihin saakka, jolloin se pelaa kotonaan Bluesia vastaan. Lepo onkin tarpeen loukkaantuneiden kuntoon saamiseksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle