Raanta selätti Lukko-pelkonsa

LIIGA / Raportti
Antti Raanta piti raumalaiset nollilla.
Kuva © Anna Ahola - anna.ahola@jatkoaika.com
Ässät kasvatti Rauman lauantai-illassa voittoputkensa jo kymmenen ottelun mittaiseksi. Pääosassa esiintyivät ässäpaidassa viilettävät Lukko-kasvatit Antti Raanta sekä Eero Elo.

Raumalla oli hulppeat lähtökohdat kauden viidenteen paikallisderbyyn. Lauantai-ilta, tupa täynnä. Joukkueet sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla seitsemän ja kahdeksan. Ottelu itsessään jäi kuitenkin odotuksiin nähden todelliseksi pannukakuksi. Ässät iski toisessa erässä kaikki ottelun neljä maalia.

- Eilen pelattiin yksi kauden kovimpia matseja, mutta hyvin oltiin alusta asti valmiina. Joskus urheilussa on näitä hetkiä, en tiedä mikä taika siinä on, kun Elo teki kolme ja Raanta piti nollan. En halua siitä asiasta kuitenkaan enempää kääntää veistä haavassa, muotoili illan tapahtumia vierasjoukkueen päävalmentaja Karri Kivi.

- Ei saatu mistään sisään ja kaveri teki sitten paikasta jos toisestakin. Hienoa joukkueelta, että yritettiin loppuun asti, totesi pettynyt ja vähäsanainen kotijoukkueen päävalmentaja Risto Dufva.

Lukko tuli alkuun lujaa

Lukko saapui ottelun ensimmäiseen erään selvästi latautuneena. Ässät oli ajoittain suurissakin vaikeuksissa pelin avaamisen kanssa Lukko-hyökkääjien kovan paineen alla. Alivoimalla yksin läpi päässeen Justin Azevedonkin yrityksen nollannut ässävahti Antti Raanta teki kuitenkin raumalaisten aikeet tyhjiksi kerta toisensa jälkeen. 

Porilaisista lähimpänä maalintekoa ensimmäisessä erässä oli kultakypärä Veli-Matti Savinainen, mutta laukaus jäi lopulta kuitenkin vaisuksi.

Omat koirat purevat

Toiseen erä selvästi kovemmalla sykkeellä saapui vierailijajoukkue Ässät. Maalinteon aloitti vajaan viiden minuutin kohdalla Lukko-kasvatti Eero Elo. Otto Honkaheimo koomaili kiekon oman maalin takana Elolle, joka maalille noustuaan sai lapioida kiekon tyhjään maaliin Lukko-vahti Petri Vehasen jätettyä etukulman auki.

Vajaat viisi minuuttia edellisestä ja asialla oli jälleen samat miehet. Elo laukoi kiekon rystyllä Honkaheimon edestä helpohkon näköisesti Vehasen kainalosta maaliin.

Kauaa ei tarvinnut seuraavaakaan porilaisosumaa odottaa, kun ässäpuolustaja Shaun Heshka oli unohdettu täysin yksin maalin eteen. Jyri Marttinen löysi pakkiparinsa maalinedustalta, josta Heshkan oli helppo työ ohjata kiekko ohi Vehasen. 

Erän loppuun nähtiin vielä illan neljäs, ja Elon kolmas osuma. Takatolpalle liukuneen Elon löysi millintarkalla syötöllä Aki Uusikartano, ja näin pääsi Elo juhlimaan illan kolmatta osumaansa.

Loppu pelkkää pelailua

Kolmas erä oli enää pelkkä pakollinen muodollisuus. Lukko saapui erätauolta jo tappioon taipuneena, eikä Ässilläkään ollut haluja kuin puolustaa neljän maalin johtoasemaansa. 

Kotijoukkueen maalille kolmanneksi eräksi vaihdettu Simon Nielsen pääsi helpolla, eikä hän joutunut ihmeellisiä torjuntoja esittämään.

Lukko jatkaa otteluitaan jo maanantaina, jolloin se matkaa Bluesin vieraaksi Espooseen. Sarjataulukossa jo neljänneksi noussut Ässät saa tiistai-iltana vieraita Kuopiosta, kun KalPa matkaa Poriin.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle