TPS hallitsi Kärppien ensi-iltaa

LIIGA / Raportti
Kärpät kohtasi kauden ensimmäisessä harjoitusottelussaan Turun Palloseuran.TPS:llä oli jo kaksi harjoitusottelua alla, ja ainakin terävin kärki näytti jo löytäneen jyväsensä. Liuksen johtama ykköskenttä dominoi peliä ja mätti kolme maalia.

Kiekkokausi käyntiin

Kauden 01 – 02 alku oli Kärpiltä (kuten oli myös TPS:ltäkin) järkyttävän huono. Tästä johtuen joukkue tekee joitakin asioita kauteen valmistautuessaan nyt eri tavalla. Esimerkiksi pelaamalla vähemmän harjoitusotteluita ja keskittyen enemmän itse treenaamiseen. Elokuussa pelattavasta jääkiekosta ei luonnollisesti suuria pelillisiä hienouksia löydy, mutta tervetullutta kiekkoviihdettä todisti reilut kolme tuhatta katsojaa.

Matchen refereras på…

Ensimmäinen erä oli tasainen, ja Kärppien parhaat hetket nähtiin siinä. Liuksen kenttä näytti heti vaaralliselta ja pyörittikin näyttävän maalin jonka viimeisteli maestro itse Nurmisen syötöstä. Kärppien tsekkivitja ei vielä hienouksia esitellyt mutta Tenkrat ehti jo näyttämään miksi rapakon takanakin on käyty. Rrrautainen lämäri eikä kissaakaan ehtinyt hyvin pelannut Elliot suomi-englanti sanakirjasta tavata. TPS otti kaksi kaksi minuuttista mutta Kärppien ylivoimapeli oli kesäisen näköistä.

Toisessa erässä Nurminen pelasi itsensä helpon näköisesti Lotvoselta karkuun maalin eteen ja pisti turkulaiset jälleen johtoon. Ylivoimalla päätypleksistä tulleeseen reboundiin ehti ensimmäisenä Lius ja peli oli 1-3. Syöttäjänä Petriläinen. Kärpät pyöritti 5-3 ylivoimaa reilun minuutin verran mutta vedot suuntautuivat jo valmiiksi kohti Elliotia. Jäähyjä kertyi TPS:lle kolme kakkosta ja Kärpille viisi. Pitkänen keräsi näistä erän loppupuolella kolme, josta 2+2 yrittäessään saada maajoukkuekaveristaan Koivusta tappelukaveria. Ei onnistunut tällä kertaa. Kolmannessa erässä Holmqvist kaunisteli lukemat vielä 1-4:ään.

No miltä se sitten näytti

Huomattavin ero tässä kohtaamisessa oli maalinedustapelaamisessa. TPS:llä homma toimi hyvin, ja kärppähyökkääjien mailat pysyivät kiinni oman maalin edessä. Myöskin Elliot esiintyi maalin suulla varmasti. Liuksen ketju oli kentän paras kokonaisuus. TPS:n alakerrassa itse varmuus oli Kimmo Peltonen, jota ei kyllä hevin kierretty. Kivitalon kokoinen Yerkovitch on vaikuttava näky ja varmasti oman maalivahdin parhaita ystäviä oman maalinsa edessä.

Kärpistä täytyy tunnustusta antaa nuoriso-osastolle. Nelosketju taklasi ja yritti sekä piti oman päänsä puhtaana. Lieversin ketju otti kaksi takaiskua kontolleen, mutta vanha kettu Potaichuk viihdytti yleisöä esittelemällä auliisti harhauttelutekniikkaansa riippumatta siiä missä päin kenttää pelasi.

Tryoutille itsensä Ruotsista tuonut Soutokorva hoiti oman tonttinsa hyvin. Toinen asia sitten on, tarvitseeko Kärpät juuri kaltaistaan puolustavaa peruspakkia nimenomaan ulkomaan kiintiön täyttäjäksi. Ensimmäinen maali voitaneen kuitenkin laittaa Soutokorvan sijoittumisvirheen piikkiin. Nuori puolustajalupaus Jaakola pelasi myös osuutensa hyvin. Negatiivisimman saldon kuittasi puolustajapari Lotvonen – Lehtonen, joista ainakin Lotvonen seurasi aitiopaikalta jokaista TPS:n maalia. Mikko Lehtonen joutui vilttiin toisen erän sekoilujen takia.

Joukkueiden kokoonpanot

TPS:

Alatalo – Lius – Nurminen

Vahalahti – Immonen – Holmqvist

Sykkö - Koivu - Mikkola

Metsäranta - Rautee - Kiviharju

Peltonen- Petriläinen

Seikola - Grönman

Paukkunen - Kauppinen

Yerkovich-Timonen

Kärpät:

Mettovaara – Pyörälä – Palsola

Tenkrat – Viuhkola – Ton

Appel – Lievers – Potaichuk

Haataja – Saarenheimo – Aarnio

Kukkonen – Myllykoski

Pitkänen – Soutokorva

Lotvonen – Lehtonen

Jaakola – Palomäki

» Lähetä palautetta toimitukselle