Hammasta purren jatkoon

LIIGA / Raportti
Oulun Kärpät nousi sillasta, josta sen ei monikaan uskonut tokenevan. JYPillä oli kolme mahdollisuutta laittaa piste ottelusarjalle, mutta ratkaisupaikassa sen kapeampi materiaali ei kestänyt painetilaa. Kärpät otti voiton seitsemännessä ottelussa ja jatkaa välieriin.

Chlubnan pää ei kestä

Jo edellisessä kohtaamisessa lauantaina Kärppien leirin suututtanut Tomas Chlubna jatkoi valitsemalla tiellään myös tässä ottelussa. Ensimmäisellä minuutilla mies kolhi Kärppien maalivahti Niklas Bäckströmiä korkealla mailalla, josta kiitokseksi rangaistus.

Ylivoimaa ehdittiin pelata minuutti, kun kotijoukkueen aloitusvoiton jälkeen JYPin merkkauspeli petti. Mikko Lehtosen oivallinen syöttö löysi maalilta täysin vapaana olleen Jari Viuhkolan, joka sai rauhassa siirtää kiekon ohi Juha Pitkämäen. Syyn maalista saa ottaa niskoilleen JYP-puolustaja Jari Korhonen, joka jätti oman miehensä täysin vartioimatta maalille.

Kärpät oli alkupuoliskon selvästi niskan päällä ja sillä oli muutama muukin maukas paikka. Pelikiellosta vahvan paluun kokoonpanoon tehnyt Pasi Nielikäinen järjesti avopaikan Henrik Juntuselle, joka ei kuitenkaan kovaan syöttöön mailallaan osunut.

Erän puolessa välissä osat vaihtuivat. JYP sai jäähysuman ansiosta pelin haltuunsa, eikä tasoitus ollut kovinkaan kaukana. Tomas Chlubna suti metristä tyhjän maalin ohi, eikä Antti Virtasenkaan yritys päätynyt ylärimaa lähemmäs. JYP laukoi aina paikan saadessaan, mutta useasti laukaukset tulivat ilman maskia. Ne 17 kertaa avauserässä torjunut Niklas Bäckström hoiti kiitettävästi.

Lopussa nähtiin episodi, joka ei tähän lajiin kuulu. JYPin Kimmo Pikkarainen taklasi rumasti selästä Kärppien Andrei Potaichukia. Pikkaraiselle ansaitusta 2+10 minuuttia selästä taklaamisesta.

Tasoitus ja odottelua

Toiseen erään tuli sisuuntunut JYP. Kärppien rivit olivat sekaisin. Puolustusta rasitti Drew Bannisterin 10 minuutin käytösrangaistus ja Kimmo Lotvosen loukkaantuminen. Toisen erän alun Kärpät pelasi käytännössä neljällä puolustajalla, sillä Oskari Korpikarin vastuu jäi pieneksi.

JYP päätti laittaa kaiken likoon ja ansaittu tasoitus tuli näyttävän kuvion jälkeen. Harri Sillgren ja Eric Perrin karkasivat ylivoimahyökkäykseen ja ammattimiehet pelasivat kiekon varmasti reppuun. Sillgren tarjoili ja Perrin täräytti voimalla passin tyhjään maaliin.

Kärpät otti pienen hämmennyksen jälkeen uudelleen ohjat käsiinsä mitä pidemmälle ottelu eteni. Toisen erän lopulla kotijoukkue hallitsi peliä mielin määrin ja paikkoja johtomaaliin oli. Lieversin kentällinen myllytti pitkiä toveja vastustajan päädyssä, mutta hyvistäkään paikoista ei sisään saatu. Viimeisellä minuutilla Andrei Potaichuk ja Jari Viuhkola karkasivat kahdestaan läpi, mutta tämäkään tilanne ei ollut tarpeeksi laadukas hyödynnettäväksi.

Ansaittu voitto

Kolmas erä toi esille joukkueiden materiaalieron. Kärpät painoi peliä tasaisesti neljällä kentällisellä ja tahtipuikko oli tukevasti kotijoukkueen käsissä. JYP joutui kuormittamaan avainpelaajiaan, jotta mahdollisuudet pysyä pelissä kiinni eläisivät.
Tuomo Kortelaisen jäähy heti erän alussa oli alkusoittoa JYPin kesälomalle. Kärpät sai pitkän nyhräämisen jälkeen rauhoitettua kuvion kuntoon. Petr Ton syötti ja Drew Bannister pommitti vastakiekkoon johtomaalin. Laukaus muutti suuntaa JYPin alivoimaboksin kärkimiehestä ja painui ohi vahvassa maskissa olleen Juha Pitkämäen. Ja Raksila ulvoi suoraa huutoa.

Tuo maali toi ensimmäistä kertaa edun Kärpille. Seitsemänteen otteluun asti piti mennä, että Kärpillä oli kaikki omissa käsissään. Pitkä ja raskas takaa-ajo oli tuottanut vihdoin tulosta ja sen näki joukkueen otteista. Kärpät hallitsi erää suvereenisti ja pelin rentous huokui katsomoon asti. Henrik Juntunen meinasi pistää jo lopullisen sinetin keskisuomalaisten kaudelle, mutta Pitkämäki aavisti mahtavasti Juntusen harhautuksen. Drew Bannister kokeili omalla tahollaan vastaavassa tilanteessa myös harhautusta, mutta Pitkämäki seisoi eleettömästi edessä.

JYPin tuskastuminen tuli esille konkreettisesti ajassa 54.26. Kimmo Pikkarainen ajoi jälleen todella rumasti Kärppien pelaajaa laidan vieressä. Typerä ja ajattelematon teko aloitti Pikkaraisen kesäloman viisi minuuttia muita aiemmin. Todellista joukkuepelaamista.

Matti Alatalon ottaessa maalivahdin pois yrtti JYP vielä kerran. Painetta Kärppien alueella oli, mutta todellisiin tekopaikkoihin se ei enää päässyt. Kärpät päätti ottelusarjan minuutti ennen loppua, kun joukkueen ehdotonta eliittiä tässä ottelusarjassa ollut Jari Viuhkola pääsi laukomaan kiekon rauhassa tyhjään maaliin. Rantapallot eivät pysyneet enää katsomossa, vaan kaikki lensi jäälle. Mahtavan taistelun uuvuttama ja kaikkensa peliin pistänyt JYP joutui poistumaan kesäloman viettoon.

Kärpät ansaitsi jatkopaikkansa. JYPin nuori ja kokematon pelaajarosteri ei kyennyt kolmesta mahdollisuudesta sarjaa katkaisemaan. Koko ajan omaan tekemiseen uskonut Kärpät jyräsi parempivoimaisena neljällä kentällä lopussa ohi. Ero joukkueiden välillä tuli juuri kolmos- ja neloskentällisten tasossa. Vieraita rasitti entisestään kaupungissa riehunut kuumetauti, joka kaatoi puolenkymmentä pelaajaa petiin ratkaisen viikonlopun aikana. JYPin ei tarvitse laittaa päätään pensaaseen, vaan jokaisen pelaajan kuuluu olla todella tyytyväinen suoritukseen. Tämän myönsi myös valmentaja Matti Alatalo.

- Onnittelut Kärpille voitosta ja jatkopaikasta. Tämä ottelu oli loistavaa viihdettä, uskoisin, että kansa viihtyi. Meiltä tänäänkin ihan hyvä peli, mutta ratkaisu oli hieman ikävä. Kevyehkö jäähy ja laukaus menee oman pelaajan mailasta maaliin, Alatalo totesi.

Huojentunut Heikkilä

Kärppien päävalmentaja Kari Heikkilä oli ottelun jälkeen silminnähden huojentunut. Selkä seinää vasten-tilanteesta selvinnyt ennakkosuosikki jatkaa matkaansa ja saa välierissä vastaansa Jokerit. Sarja alkaa tiistaina Pasilassa.

- Fiilis on todella mahtava. Tässä painetilassa meiltä todella kova suoritus. Sarjan vastoinkäymiset opetti meille nöyryyttä oikealla tavalla. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että ottelusarja toi joukkueesta esille uusia nimiä ja ratkaisijoita, Heikkilä totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle