KalPa kampesi sarjakärkeen

LIIGA / Raportti
Kuopiossa nähtiin yksi alkukauden odotetuimmista otteluista, kun KalPan viime kausien menestysvalmentaja Pekka Virta palasi Kuopioon. Virran johdattama vierasjoukkue TPS oli hyvin ottelussa mukana, mutta aavistuksen huolellisemmin pelannut kotijoukkue raapi lopulta kolme pistettä ja nousi sarjan piikkipaikalle.

Ottelun tempo ja taso eivät nousseet erityisen korkeaksi. Molemmille joukkueille lauantain peli oli viikon kolmas ja myös eiliset koitokset näkyivät selvästi pelaajien otteissa. KalPa ratkaisi ottelun itselleen ylivoimamaaleillaan ja etenkin Henri Laurilan ampuma 3-1- maali taittoi vierailijoiden rynnistystä.

Ylivoimaosumien lisäksi KalPa oli turkulaisia aavistuksen huolellisempi. Etenkin omalla alueella TPS menetti kiekkoja kotijoukkuetta enemmän. Lehdistötilaisuudessa molemmat valmentajat myönsivät ottelun olleen varsin tahmeaa peliä.

– Äärettömän tyytyväinen olen pisteisiin, vaikka hankalaa oli. Kova jakso on menossa niin meillä kuin TPS:lläkin ja molemmilla oli eilen peli aika kaukana täältä. Aika limiteillä ajeltiin ja välillä päästettiin pelistä irti, KalPan Tuomas Tuokkola analysoi.

– Kova peli oli molemmilla eilen, joten ei tämä suurta jääkiekon juhlaa ollut. Hyvin roikuttiin mukana matkassa ja saatiin tasoituspaikkoja, mutta parempi joukkue voitti, totesi puolestaan Virta.

Kerman avasi maalitilin

Avauserässä molemmat joukkueet jäähyilivät kertaalleen. Joukkueiden alivoimat olivat kuitenkin uhrautuvaisia ja parhaat tekopaikatkin tulivat kotijoukkueen alivoiman aikana. Ensin Joonas Riekkinen pääsi Iiro Pakarisen esityön jälkeen yrittämään ja hetki tästä Jyri Junnila oli yksin läpi, mutta molemmat tilanteet jäivät viimeistelyä vaille.

Toisen erän alkuun kotijoukkue sai nopean avausmaalin, kun Joni Tuomisen kiekon menetys Kalle Kermanille omalla siniviivalla kostautui. Kiekko pomppi lopulta hieman onnekkaasti ohi viime kaudella KalPassa torjuneen Aleksis Ahlqvistin, kun Kermanin syöttöyritys livahti maaliviivan yli. Maali oli Kermanille kauden ensimmäinen.

Heti perään KalPa oli siirtyä jo kahden maalin karkumatkalle, mutta Matti Koistisen laukaus jäi torsoksi. Toinen maali syntyi KalPan erän toisella ylivoimalla. Tuomas Kiiskinen toi kiekon vauhdilla alueella, syötti Sakari Salmiselle, joka näki Matti Kuparisen. Sentterin laukoi suoraan syötöstä isännät 2-0-johtoon.


Kuparinen tuulettaa ottelun toista osumaa.

Toisen erän loppu oli sekavaa kiekottelua, jota TPS hienokseltaan hallitsi. Vierailijat painoivat peliä kuopiolaisten päätyyn ja sai kotijoukkueen vaihtorytmin sekaisin. Lopulta painostus palkittiin ylivoimamaalilla. Tomas Plihal näki Michal Birnerin, joka siirsi takatolpalta kiekon lähes tyhjään maaliin.

Laurilan lämäri taltutti TPS:n

Päätöserä osoitti, että johtoasemaa on helpompi puolustaa kuin olla takaa-ajajana. Tasaisena edennyt ottelu alkoi saada sinettejään, kun itseluottamuksensa löytänyt Henri Laurila tälläsi komealla lyöntilaukauksella kotijoukkueen jälleen kahden maalin johtoon.

Maali syntyi kahden miehen ylivoimalla, eikä Virta ollut lainkaan tyytyväinen tuomareiden viheltämään Tapio Laakson ensimmäiseen jäähyyn, joka tuli helpon näköisesti.

– Se jäähy meni ehdottomasti väärin. Vastustajan pelaaja ampui kiekkoa, mihin meidän pelaaja laittoi mailan eteen, jonka ansiosta vastustajan maila meni poikki. Se jäi vähän vaivaamaan.

TPS tuli kuitenkin vielä maalin päähän, kun Ryan Stone ohjasi ylivoimalla Michal Birnerin laukauksen verkon perille. Vierailijat saivat myös tasoituspaikan, kun Ville Vahalahti pääsi tälläämään hyvästä paikasta, mutta jälleen hyvin esiintynyt Ari Ahonen torjui laukauksen patjallaan.

Lopullinen niitti ottelulle oli Jacub Cernyn taklaus Matti Kupariseen, jonka johdosta tsekkipelaaja ajettiin kentältä. Viimeisen minuutin KalPa pelasi järkevästi ja Joonas Riekkinen pääsi kaunistelemaan lukemat, heittämällä kiekon tyhjään turkulaismaaliin.

– Tilanne tällä hetkellä on tämä. Me koetetaan löytää lisää toimivia asioita meidän kokonaisuuteen ja siinä ollaan matkan alussa. KalPa porskuttaa sarjakärjessä ansaitusti ja täällä pelataan varmaan mitaleista tai jopa mestaruudesta, Virta yltyi kehumaan entisen työnantajansa peliesityksiä.

– Hienoilla ylivoimamaaleilla pystyttiin tämä peli viemään. Hankala ja tukkoinen ilta oli. Nyt vedetään happea ja tiistaina kohti Tamperetta, Tuokkola lopetti.

» Lähetä palautetta toimitukselle