Pelicans haki tärkeän voiton Kuopiosta

LIIGA / Raportti
Vaikka kotijoukkue hallitsi peliä, Lahden Pelicans otti silti ison voiton sarjakärjessä joulutauolle lähtevästä KalPasta. Ryan Lasch iski kaksi tärkeää osumaa, joista toinen jäi ottelun voittomaaliksi.

Pelicans oli pahasti alakynnessä suurimman osan pelistä, mutta onnistui tekemään avauserässä peräti kolme maalia, joiden ansiosta lahtelaiset olivat pitkään johdossa. Vaikka kotijoukkue taisteli lukemat tasoihin, jenkkisentteri Ryan Lasch huitaisi hieman onnekkaan maalin viitisen minuuttia ennen päätössummeria.

Laschin lisäksi lainavahtina Pelicansin riveissä huhkinut Jere Myllyniemi ansaitsee suuren kunnian, sillä ilman Myllyniemen loistopeliä pussinokilla olisi saattanut olla hukkareissu Kuopioon. Virkaveli Mikko Koskinen koki puolestaan ensimmäisen tappionsa KalPa-paidassa.

KalPa joutui otteluun ilman vatsavaivaista Sakari Salmista. Salmisen panos olisikin ollut tarpeen etenkin ylivoimapelissä, jota kotijoukkue pitkään kolmannessa erässä hakiessaan tasoitusta.

– Alku oli tuloksellisesti hyvä. Toisen erän olimme täysin jaloissa. Kolmannessa erässä saimme ryhtiä peliimme ja otimme älyttömän tärkeät pisteet, hehkutti Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen.

Kotijoukkueen kakkosvalmentaja Ari-Pekka Siekkinen harmitteli menetettyjä ylivoimamahdollisuuksia ottelun päätöserässä. Pelillisesti hallitseva osapuoli hukkasi ison määrän selviä maalipaikkoja.

– Tällä pelillä ei voi olla hirveän pettynyt, vaikka tappio tulikin. Paikoin pelaaminen sujui suorastaan loisteliaasti. Alussa olisimme tarvinneet viisautta. Kolmannen erän ylivoimatilanteet olisi pitänyt hyödyntää paremmin, Siekkinen harmitteli.


Myllyniemellä riitti kiirettä.
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

Pelicans aloitti vauhdilla

Ottelu alkoi vauhdikkaasti. Avausminuutin jälkeen Sami Kapanen ja Jukka Hentunen pääsivät ylivoimahyökkäykseen, mutta Kapasen huono yritys kilpistyi maalivahdin rintapanssariin. Pelicansin vastahyökkäys oli huomattavasti paremmin toteutettu, sillä Tommi Paakkolanvaara teki ottelun avausmaalin Marko Pöyhösen alustuksesta.

Lasch teki vieraiden toisen maalin, mutta Jasse Ikonen iski kotijoukkueen kavennusosuman ylivoimalla. Vähän tämän jälkeen Tero Koskirannalla oli avopaikka Koskisen seikkailuiden ansiosta, mutta kaksimetrinen maalivahti venytti raajansa juuri ja juuri kiekon eteen.

KalPa joutui erän lopussa kahden miehen alivoimalle Tommi Jokisen ja Adam Masuhrin rangaistusten takia. Pelicans ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Jan Latvala pamautti komealla vedolla vierasjoukkueen takaisin kahden maalin johtoon.

– Päästimme vastustajan alussa karkuun, eikä takaa-ajo ole ikinä helppoa. Kiekko pikkuisen pomppi alussa ja meille tehtiin sellaisia maaleja, joita meitä vastaan ei normaalisti tehdä. Annan toki krediittiä vastustajalle, he pelasivat hyvin, totesi KalPan amerikkalaispuolustaja Ryan Lannon.

KalPa hallitsee, Myllyniemi torjuu

Toisessa erässä kotijoukkue pääsi peliin mukaan, kun Iiro Pakarinen teki komean kuvion päätteeksi joukkueensa toisen maalin. Tämän jälkeen Pelicans olikin koko toisen erän ajan pahasti alakynnessä.

Tasoitusmaali oli lähellä moneen otteeseen. Parhaan tilaisuuden sai jälleen Kapanen, joka karkasi läpi Kiiskisen loistavasta syötöstä. Vihainen laukaus viuhui kuitenkin yläputken kautta muikkuverkkoihin.

Kolmannen erän alku oli täyttä kotijoukkueen vyörytystä, mutta Myllyniemi kesti maalillaan loistavasti. KalPa sai kolme ylivoimaa peräkkäin, mutta vasta kolmas mahdollisuus tuotti tulosta. Tuomas Kiiskinen pamautti kiekon aivan maalin kattoon Henri Laurilan loistavasta syötöstä.

Kotijoukkueen harmiksi tasatilanne ei kauaa kestänyt. Lasch nappasi onnekkaan osuman tasavajaalla. Reilu minuutti ennen loppua Kiiskisellä oli vielä loistava paikka tasoittaa ottelu, mutta illan päätähti Myllyniemi sai varusteensa tämänkin vedon eteen.

– Taistelimme lopussa kovaa, tulimme tasoihin mutta toinen käytti paikkansa. Joskus on helpompi hyväksyä tappio, jos vastustaja vain menee menojaan. Nyt lopputulos oli tämä, mutta Pelicans ansaitsi voittonsa, Lannon analysoi.

Joukkueet siirtyivät lauantaisen urakoinnin jälkeen joulun viettoon. Sirkus jatkuu kummankin osalta vierasreissulla. 27. päivä KalPa matkustaa Ouluun Kärppien vieraaksi ja Pelicans puolestaan haastaa Helsingissä IFK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle