KalPa ratkaisi jatkoerän ylivoimaosumalla - Pelicans-jäähyt puhuttivat: "Ollaanko me jotain rikollisia?"

LIIGA / Raportti
Sebastian Lauritzenin laukaus jatkoajalla toi lopulta voiton kotijoukkueelle.
KalPa oli ottelussa muutaman potkun edellä, mutta ei pystynyt ratkaisemaan ottelua varsinaisella peliajalla. Pelicans istui jäähypenkillä välillä myös kyseenalaisten tuomioiden myötä ja se sai valmentajat ottelun jälkeen ihmettelemään tuomareiden ratkaisuja.

KalPa hallitsi runkosarjan kohtaamisia aina, kun se sai vastaansa Pelicansin Lahdesta. Pudotuspelien alkaessa tilastot kuitenkin laitetaan silppurista läpi ja taistelu jatko-otteluista alkaa.

Myös pelikirjat kirjoitetaan tarvittaessa uusiksi. Pelicans jatkoi kuitenkin heti ensimmäisessä kohtaamisessa runkosarjasta tuttua jäähyherkkää pelityyliään. KalPa sai kotiyleisönsä edessä hyvän mahdollisuuden mennä ottelussa ylivoimalla johtoon, kun Dane Byersin maila osui aloituksen jälkeen KalPan Jyri Junnilan kasvoihin.

Liigan toiseksi huonointa ylivoimaa runkosarjassa pelannut kotijoukkue ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään mahdollisuuttaan. Pelicansin ottelu kävi kuitenkin yhä vaikeammaksi, kun Juha-Pekka Pietilä otti 2+10 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. Tästä alivoimasta ei vierasjoukkue enää selvinnyt ilman takaiskuja.

Pelicansin valmennukseen kuuluva Kari Eloranta ihmetteli joukkueensa kohtelua.

− Tottakai tämä syö miestä. Ensin todella hieno nousu kahden maalin takaa. Meidän peli parani ottelun kuluessa ja hetkittäin myös hallittiin, mutta kuten kaikki näkee niin jäähymäärä on aivan liian suuri.

− Ollaanko me jotain rikollisia vai ei, niin joku voi sen kyllä helposti jo kyseenalaistaa. Kun naapurilla on yksi jäähy ja meillä on yhdeksän, niin tuleehan siinä pelaaminen vaikeaksi ja vaikuttaa sitten lopulta lopputulokseenkin. Otetaan positiiviset asiat huomiseen otteluun ja jäähyt pois.

KalPalla oli runsaasti onnea mukana avausmaalissaan. Kiekko meni lopulta verkon perille Pelicans-puolustaja Stefan Lassenin luistimen kautta. Osuma kirjattiin lopulta Joni Nikolle.

Pelicansilla oli selvästi noussut valmistautumisessa lämmöt liian korkealle, sillä Vili Sopanen oli lahtelaisjoukkueesta seuraava, joka lähti kuluttamaan jäähypenkkiä väkivaltaisuudesta. Mikko Nuutinen KalPan joukkueesta oli tilanteessa ottamassa iskua vastaan.

Ylivoimaminuuteista huolimatta seuraava kotijoukkueen osuma tuli tasakentällisin. Janne Keränen sai kunnian viimeistellä osuman jäällä maanneen Janne Juvosen yli.

Pelicans oli jo kaventaa ottelun ensimmäisen erän lopussa, kun Antti Erkinjuntti yritti survoa kiekon maaliin. Eero Kilpeläinen KalPan maalilla sai kuitenkin suljettua tolpan vierustan.

Pelicans tasoittaa ja aloittaa jäähyjensekaisen takaa-ajon

Joukkueet taistelivat tasaisesti siihen asti, kunnes Pelicansin Juhani Tyrväinen kavensi ottelun napakalla viimeistelyllä. Heti kavennuksen jälkeen KalPan Jonne Tammela otti rangaistuksen korkeasta mailasta ja tarjosi näin Pelicansille paikan tasoittaa ottelu.

KalPan alivoimapeli on kuitenkin ollut jo runkosarjassa tehokasta, eikä joukkue tässäkään jäähyssä kärsinyt takaiskua. Kotijoukkueen Juuso Riikola näytti oivaa pelisilmää hyökkäykseen lähdössä. Puolustaja pujotteli koko Pelicansin joukkueen läpi, kun vastustaja odotti kiekon siirtoa hyökkääjälle. Juvonen onnistui kuitenkin tilanteessa pitämään maalinsa puhtaana.

Seuraavaksi maalintekoon karkasi jäähyltä päässyt Janne Ritamäki, mutta Kilpeläinen oli maalillaan tilanteessa terävämpi. Kotijoukkue oli ottelussa koko ajan muutaman potkun vastustajaa edellä ja tämä näkyi Pelicansin ottamista jäähyminuuteista. Vaikka vierasjoukkue pystyikin pitämään nyrkit alhaalla, se joutui kuluttamaan jäähypenkkiä kiinnipitämisten muodossa.

Riikola ihmetteli toisen erän jälkeen Pelicansin vaisuutta.

− Pelicans ei tule päälle ihan niin kovaa, mitä me ajattelimme. Tarkasti pitää kuitenkin vielä puolustaa ja jatkaa hyvää hyökkäyspeliä kolmannessa erässä.

KalPan Sebastian Lauritzenilla oli vastustajalle niin paljon asiaa, että laitahyökkääjän hammassuojat olivat pudonneet kentälle. Tuomarin avustuksella yläsuojat palautuivat kuitenkin oikealle omistajalleen.

Ottelu jatkui samalla käsikirjoituksella ja Pelicans alkoi saada jäähyjä toisinaan jo hieman turhankin kevyin perustein. Ryan Potulny sai jäähyn estämisestä tilanteesta, jollaisia oltiin nähty jo monesti ottelun aikana.

Vierasjoukkueen onneksi Juvonen oli varma maalillaan ja alivoimapeli oli toimivaa. Sen lisäksi pelastavana enkelinä toimi KalPan ylivoima, joka ei saanut kuvioitaan kunnolla kuntoon, muuten vierailijoille olisi tullut noutaja jo hyvissä ajoin ennen ottelun loppua.

KalPan päävalmentaja Pekka Virta kommentoi ottelun jälkeen omiensa otteita.

− Pelattiin hyvää jääkiekkoa, mutta oltiin hieman tehottomia. Onneksi saatiin kaksi ylivoimamaalia ja se auttoi meidät tänään voittoon. Tiedettiin ja nähtiin vastustajan vaarallisuus ja saatiin se tuta myös lopussa.

− Se on kova paikka lähteä kokoamaan itseä tuonne koppiin, kun vastustaja on tasoittanut noin myöhään hienolla maalilla. Huomenna on sitten kovempi ottelu edessä.

Pelicans sai luotua vaarallisia maalintekotilanteita, kun joukkue pääsi pyörittämään peliä vastustajan päässä. Ottelun loppua kohti ottelu muodostui tasaisemmaksi ja videoitakin käytiin tarkastelemassa. Pelicansin osuma tuomittiin kuitenkin potkaisemalla tehdyksi.

Vierasjoukkue otti Juvosen pois maaliltaan ottelun lopussa ja KalPan pitkän kiekon jälkeen kuvioita päästiin hiomaan aikalisän verran. Aikalisän aikana hiotut kuviot eivät menneet hukkaan, sillä Pelicans onnistui lopulta tasoittamaan ottelun Sopasen maalilla.

Jatkoerässä joukkueiden tekemisessä ei näkynyt varmistelun makua. Ohjeistuksessa on varmasti lukenut kuitenkin isoilla kirjaimilla, että jäähyaition saranat täytyy pitää kylmänä.

Peli soljui tasaisesti kenttäalueen molempiin päätyihin, kunnes Pelicansin Byers ohjattiin jälleen jäähylle korkeasta mailasta. Ottelun ratkaisu tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun KalPan Lauritzenin laukaus muutti suuntaa Nico Maneliuksen mailasta ja painui vastustamattomasti Juvosen selän taakse.

» Lähetä palautetta toimitukselle