KalPa otti rutiinivoiton aneemisesta pelikaanilaumasta

LIIGA / Raportti
Mikael Ruohomaalle ilta tuotti kolme tehopistettä.
KalPan tulinen lähtö otteluun lamaannutti hetkeksi vierasjoukkue Pelicansin. Lahtelaiset sortuivat vyörytyksessä jäähyilyyn, eikä Niko Hovinen joukkueen maalillakaan onnistunut esittämään parasta peliään.

Pelicans lähti ottelussa terävästi liikkeelle, mutta ottelun alussa johtoon meni kotijoukkue KalPa Joni Nikon maalilla.

KalPan maalivahti Eero Kilpeläinen oli alussa vastustajan veskari Niko Hovista työllistetympi. Hoviselle vedot tulivat kuitenkin vedot hankalista paikoista. Ensimmäisen erän jälkeiset tilastot, kolme torjuntaa ja kolme päästettyä maalia kertovat vahdin hankalasta alusta illan otteluun.

KalPa pääsi koittamaan ylivoimansa toimivuutta, kun Dane Byers meni istumaan rangaistusta väkivaltaisuudesta. Byers ei ehtinyt edes kunnolla istahtaa penkille, kun Nikko teki jo illan toisen maalinsa komealla ohjauksella. Syöttöpisteen saivat Mikael Ruohomaa ja Janne Keränen. Keränen pääsi juhlimaan jo Liiga-uransa sadatta syöttöpistettä.

Ensimmäisessä erässä kentällä saatiin aikaiseksi kiivasta keskustelua, kun Juhani Tyrväinen taklasi laidan vieressä kumarassa asennossa ollutta Ruohomaata. Neuvonpitojen jälkeen tuomaristo kuitenkin päätti, että joukkueet jatkavat peliä tasakentällisin.

KalPa meni jo kolmen maalin johtoon illan toisella ylivoimaosumallaan joukkueen pelatessa kahden miehen ylivoimaa. Saku Kinnusen laukoman maalin jälkeen Pelicansin Byers otti jälleen jäähyn ja kotijoukkue pääsi jatkamaan kahden miehen ylivoimaa. Vierasjoukkue sai alivoimapelinsä pyörimään, eikä lisää osumia erikoistilanneruuhkassa enää nähty.

Toisen erän alussa KalPa pääsi vyöryttämään peliä Pelicansin päädyssä, eikä vierasjoukkue pystynyt vaihtamaan tuoreita jalkoja kentälle. Pitkän hyökkäyspään pyörityksen päätteeksi Patrick Davis löi kiekon jo neljännen kerran Hovisen selän taakse.

Pelicans ei saanut millään takaa-ajovaihdetta päälle, ja Juha-Pekka Pietilän ottama jäähy antoi jälleen ottelun avaimet KalPalle. Maaleja ei rangaistuksen aikana nähty ja seuraavat rikkeet ottelussa teki sitten kotijoukkue.

Jäähyn syy kuin arvonnasta

Jälkimmäinen KalPan rangaistuksista kuulutettiin "mailan liu'uttamisesta", kun Nikko työnsi mailallaan Kilpeläiselle pudonneen mailan. Virallisiin pöytäkirjoihin laitettiin kuitenkin kirjaus "mailan tai muun esineen heittäminen", joka sekin muutettiin myöhemmin muotoon "rikkoontunut maila".

Ottelun kavennusosuma nähtiin lopulta tasakentällisin toisen erä lopussa, kun Aleksi Rekonen upotti pienestä kulmasta kiekon Kilpeläisen vartioimaan maaliin.

Niko Mikkola näytti oivan esimerkin hyvästä pelisilmästä lähtemällä yrittämään ilmaveiviä maalin takaa. Yritys jäi hieman torsoksi ruuhkan keskellä, mutta se tuntui nuorta puolustajaa lähinnä naurattavan.

Pelicans lähti kolmannessa erässä takaa-ajoon ottamalla joukkuerangaistuksen. Joukkue ei kärsinyt alivoimapelistä takaiskua ja onnistui kaventamaan ottelun Byersin maalilla joukkueen tultua täysilukuiseksi.

KalPa ei puolestaan takaiskusta masentunut, vaan meni jälleen terävästä vastaiskusta kolmen maalin johtoon Ruohomaan osumalla. Kolmannessa erässä Kilpeläinen sai tehdä töitä virkaveljeään enemmän, aivan kuten ensimmäisessäkin erässä.

KalPa otti lopulta voiton helponlaisesti, halliten ottelun mittaan jokaista pelin osa-aluetta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo