Väsynyt Ilves taisteli pisteen Kuopiosta

LIIGA / Raportti
KalPa joutui nuhjaamaan Ilvestä vastaan pitkän kaavan kautta kuitatakseen tiistai-illan ottelusta kotivoiton. Tamperelaiset kaatuivat lopulta voittolaukauskilpailussa.

Ilves oli Kuopiossa selvästi väsyneen oloinen, eikä tämä ollut mikään ihme. Tupsukorvat pelasivat vielä maanantaina kotihallissaan näytösottelun NHL-joukkue Minnesota Wildiä vastaan ja osa kissapetojen pohkeista oli selvästi jäänyt Hakametsän jäälle.

Joukkue kuitenkin roikkui ja taisteli mukana, eikä kolmen pisteen potti olisi ollut tamperelaisille vääryys. Isompi pistesaalis jäi kuitenkin Kuopioon Kalle Kermanin ja Pavel Brendlin voittolaukauksien ansiosta.

– Tärkeä piste meille, tässä on ollut kaksi aika huimaa päivää. Eilen ja tänään pelasimme hyvin ja tienasimme kauden ensimmäisen vieraspisteen. Jalka painoi, mutta onneksi maalivahti Jani Hurme oli mies paikallaan, pelasi huikean pelin. Myös alivoima oli mallillaan, se toi meille pinnan, kertoi Ilves-valmentaja Juha Pajuoja

– Tällä hetkellä peli on kiistatta aavistuksen väkinäistä, mutta tulimme peliin kuitenkin hyvin. Kiekko osui maalirautoihin varmaan kuusi-seitsemän kertaa, joten kyllähän tämä onnistumisia huutaa. Toinen erä oli meiltä huono Ilveksen antaessa painetta. Kolmannessa erässä oli paikkoja, mutta niin vaan Ilves kilautti viimeisellä minuutilla ylärimaan ja meinattiin menettää nämäkin pisteet, puhalsi Pekka Virta ottelun pakettiin kotijoukkueen vinkkelistä.

– Kyllä minä sen tiedän, että peli on väkinäistä. Niin se vaan kuitenkin on, että määrätyt pelaajat alkavat tästä vähitellen petraamaan ja pisteitäkin on tullut tasaisesti, jatkoi Virta.

Jalasvaara ja Rask ainoat osujat

KalPan ainoa osuma varsinaisella peliajalla nähtiin avauserän loppupuoliskolla Ilveksen jouduttua kahden miehen alivoimalle. Ilves-pyristely kesti aina jäähyjen umpeutumiseen saakka, kunnes Janne Jalasvaara laukoi kuopiolaisten avausmaalin Adam Masuhrin ja Sakari Salmisen syötöistä. Jäähyltä vapautunut Ilves-kaksikko Mark Lee ja Masi Marjamäki ehti kirmata joukkueensa hätiin vasta siniviivalle, kun Jalasvaaran laukaus helähti maaliin.

Kai Syväsalmi talutettiin koppiin ensimmäisen erän päätteeksi, eikä mies enää palannut kaukaloon. Puolustajalla todettiin olevan aivotärähdyksen oireet. Joonas Riekkinen hyppäsi tämän jälkeen pakin tontille ja hyökkäysketjut menivät uusiksi.

– Ei se salaisuus ole, että tässä etsitään uusia miehiä, varsinkin sentteriä. Tosin, jos väkimäärä peleissä on tätä luokkaa, joudutaan ensin myymäpuolelle ennen kuin ketään pystytään hankkimaan, kommentoi Virta KalPan mahdollisia pelaajahankintoja loukkaantumistilaston komistuessa viitaten samalla kauden selvästi pienimpään yleisömäärään tähän mennessä.

Ilveksen tasoitus syntyi heti toisen erän alussa KalPan kiekonmenetyksen seurauksena. Matias Sointu korjasi kiekon talteen, syötti maalin eteen Joonas Raskille ja hyökkääjä napautti kiekon yläpesään.

Loppuaika kolisteltiin tolppia. Putkiin ampumisissa kunnostautuivat kotijoukkueesta Kalle Kerman ja Tuomas Kiiskinen – vieläpä samassa vaihdossa. Tolppalaukausten välissä Sakari Salminen epäonnistui täydellisessä avopaikassa. Kai Kantola puolestaan kunnostautui vierasjoukkueen puolelta ja Nils Bäckström pomputti rannelaukauksensa mailojen kautta maalin katolle.


Kerman osaa huiputtaa maalivahteja.

Kerman varmassa rankkarikunnossa

Kolmannessa erässä tuhlailtiin paikkoja. Kummallakin oli saumoja ratkaista ottelu jo varsinaisella peliajalla, mutta ratkaisupaikoissa ranteet olivat makaronia. KalPa joutui ahtaalle aivan viimeisillä hetkillä Masuhrin istuessa kaksiminuuttista. Niko Peltola veti puoli minuuttia ennen loppua tolppaan ja Timo Salo pelasti viimeisen sekunnin heittäytymisellä vielä viimeisen Ilves-tilanteen.

Jatkoajalla Masi Marjamäki pääsi nokikkain KalPa-vahti Ari Ahosen kanssa, mutta laukaus tuli suoraan maalivahdin syliin. Seuraavassa vaihdossa Kiiskinen pelasi avopaikan Salmiselle, mutta porilainen jäätyi avopaikassa pahemman kerran. Kun vielä Rask ja Marjamäkikin epäonnistuivat omissa paikoissaan, jatkoaika oli taputeltu.

Voittolaukauskilpailussa Michael Keränen oli ainoa Ilveksen onnistuja. Kaksi pistettä jäi Kuopioon Kermanin ja Brendlin onnistuttua omissa suorituksissaan.

Onko Brendl sittenkään vahvistus?

Tsekkipelaaja Brendlin suoritus oli voittolaukauskilpailun hienosta osumasta huolimatta vaisu. Slaavitaituri hiihteli hyökkäysalueella syöttöjä odotellen ja energiaa säästellen. Kun mies vielä muutamaan otteeseen tuittuili kentällä omilleen, tuntuu mies vain sotkevan viisikon peliä kentällä ollessaan.

– Pavelille rankkarimaali teki hyvää, jospa se siitä rupeaa aukeamaan. Hänen kesätreenaamisestaan en tiedä, mutta täsmäaseeksi hänet on tänne hankittukin ja siitä syystä hänelle myönnetään vapauksia. Pari kertaa napsahti lähelle, ja jos ne olisivat menneet sisään, olisi varmasti paljon helpompi hengittää, kommentoi Virta Brendlin otteita.

Niiralan jäähallissa pidettiin ottelun päätyttyä pelastuslaitoksen järjestämä poistumisharjoitus. Pelin taso oli tosin sitä luokkaa, että yleisö taisi mielellään poistua muutenkin hallista reippaalla tahdilla ilman järjestysmiesten erillistä ohjausta.

» Lähetä palautetta toimitukselle