Salminen kuritti Ilvestä

LIIGA / Raportti
Ilveksen löysä puolustaminen ja Sakari Salmisen kaksi maalia olivat yhtälö, joka ratkaisi pisteiden jäämisen tiistaina Kuopioon. Ottelu oli selvää kauraa käytännössä heti avauserässä.

Jos taululla on heti muutaman minuutin pelin jälkeen kahden maalin johto ja vastustajajoukkue kykenee tasaväkiseen pelaamiseen ajoittain ainoastaan ylivoimalla ollessaan, voidaan sanoa että ottelun voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Tamperelaisista ei ollut enää toistamiseen viikon sisään haastamaan KalPaa.

Ilveksen turkki pöllysi heti ottelun alussa. KalPa siirtyi nopeasti 2-0-johtoon Adam Masuhrin ja Sakari Salmisen maaleilla. Ilves vaihtoi Salmisen maalin jälkeen Miika Wiikmanin pois maalilta ja tilalle luisteli hyvin torjunut Sami Aittokallio

– Ottelu alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla. Minuutti pelattu ja verkko soi. Siitä eteenpäin puolustimme löysästi ja saimme kaksi turhaa jäähyä. Siitä oli vaikea enää jatkaa, kun maalikin vielä tuli, manasi Ilves-valmentaja Juha Pajuoja ottelun alkua.

– Oli äärettömän hyvä lähtö peliin. Olemme panostaneet juuri tähän edellisestä Ilves-ottelusta asti. Joukkue oli keskittynyt ja intensiivinen. Halusimme näyttää, että pystymme pitämään kiekkoa ja kontrolloimaan peliä. Olen todella tyytyväinen pisteisiin, kehui KalPan päävalmentaja Tuomas Tuokkola omiaan.


Salminen upotti kiekon kahdesti Ilves-maaliin.

Ilves teki liikaa virheitä

Takaa-ajoasema koitui miltei mahdottomaksi Iiro Pakarisen iskettyä kauden avausmaalinsa Ville Koistisen suosiolla avustuksella. Tupsukorvien kultakypärä menetti kiekon omassa päässä Jaakko Rissaselle ja tämä tarjoili Pakariselle avopaikan.

Vierasjoukkue aloitti toisen erän hyvin ja sai pieniä painostusjaksoja, mutta Salmisen illan toinen osuma lannisti suurimmat tamperelaisten pelihalut. Toisen erän loppupuoliskolla KalPa sai lukuisia ylivoimahyökkäyksiä, joista olisi voinut rankaista Ilvestä useampaankin otteeseen. Toni Rajalan kavennusmaali päätöserässä ylivoimalla oli hieno, mutta lopulta laiha lohtu.

– Kolmannessa erässä suotta päästimme pelistä irti. Teimme pelaamisesta vaikeaa. Ymmärrän, että on vaikeaa pysyä tällaisessa pelissä koko ajan kiinni, joten siinä on meillä kehittymisen paikka, Tuokkola analysoi.

– Kaksi ensimmäistä erää olivat huonoja. Aittokallio pelasi maalilla hyvin. Teimme selkeitä virheitä tilanteissa, joista maalit tulivat. Kolmannessa erässä oli pikkuisen paha enää lähteä kirimään neljän maalin tappioasemasta, Pajuoja harmitteli.

”Oikeudenmukaisuus ei toiminut”

Tupsukorvat kunnostautuivat tekemällä paljon virheitä varsinkin hyökkäyssinisen tuntumassa. Myös kokeneet puolustajat pettivät pahasti. Ryan Glennin jalat olivat kuin betonia, Martti Järventietä kierrettiin kuin Tampereen keskustaa Pirkkalan kautta ja Koistinen kruunasi virheiden täyttämän iltansa vielä todella turhautuneen miehen kakkosella ottelun lopussa.

Ilves otti ottelussa muutenkin enemmän rangaistuksia. Pajuoja purki turhautumistaan tuomarilinjaan otteluvalvoja Rauno Piiroiselle. Sanailu lehdistötilaisuudessa yltyi jopa pienimuotoiseksi väittelyksi.

– Kaksi erää tuomarit kohtelivat meitä… No, sanotaanko näin, että Kiinassa kohdellaan koiriakin kunnioittavammin. Oikeudenmukaisuus ei toiminut, Pajuoja puhisi.

– Tuomarilinja oli suurimmaksi osaksi tasapuolinen, mutta olen kanssasi samaa mieltä että muutamassa kohtaa olisi pitänyt tuomita toisin, kuittasi Piiroinen Pajuojan näkemykset.

Sami Aittokallio ja Matias Sointu olivat ainoita pelaajia Ilves-leiristä, jotka ansaitsivat edes jollain tasolla tahrattomat paperit. KalPasta kaksi maalia iskeneen Salmisen lisäksi esiin voi nostaa lähes koko joukkueen, sillä joukkueen esitys oli todella tasainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle