Tuttu voittomarginaali

LIIGA / Raportti
Kuopion keskiviikko-ilta ei ollut jääkiekon suurta juhlaa, mutta harvalukuiselle savolaisyleisölle tarjottiin jälleen tasainen ottelu. Jo kolmannen kerran tällä kaudella KalPan ja Bluesin paremmuuden erotti yksi maali. Myös tänään vaakakuppi kallistui kotijoukkueen suuntaan.

KalPan ja Bluesin kohtaamiset ovat olleet tällä kaudella äärimmäisen tasaisia. Myös kauden kolmas ottelu ratkesi vasta päätöserässä. Kuopiolaisten puolustajan Henri Laurilan upea soolomaali kolmannen erän puolivälissä takasi hieman tahmeasti esiintyneelle isäntäjoukkueelle kolme pistettä.

– Alku mentiin aika haaleissa vesissä. Tavallaan Bluesin jäähyt pelastivat meidän ensimmäisen erän, jolloin päästiin peliin paremmin kiinni ja sitä kautta peli aukesi. Toisessa erässä oltiin selkeästi parempia ja kolmannessa taisteltiin kovasti. Meiltä ei ehkä ihan niin tiivistä ja kiekollista peliä, mutta tärkeä voitto saatiin, ruoti KalPan valmennusjohdosta Ari-Pekka Siekkinen ottelua.

– Kovia maalin pelejä nämä on. Olen tyytyväinen peli-ilmeeseen ja itsensä likoon laittamiseen. Ilmeisen tuhmia poikia oltiin, kun saatiin seitsemän kakkosta. Jäähyt kuluttivat meidän viimeisen terävyyden. Pelin luonteeseen nähden KalPan maalit olivat meiltä huolimatonta pelaamista. Matka maalin tappiosta maalin voittoon on pitkä, totesi puolestaan Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki.

Tanskalaisvahti debytoi

Etukäteen mielenkiintoisen pelaaja Kuopion illassa oli Espoon tuore maalivahtivärväys Patrick Galbraith. Tanskan maajoukkuemies selvisi debyytistä kunnialla, vaikka voittomaaliksi jäänyt Laurilan osuma livahti veskarin jalkojen välistä maaliin. Marjamäki oli Galbraithin esitykseen tyytyväinen.

– Hänellä oli kaksi viikkoa edellisestä pelistä ja hän ehti olla kertaalleen meidän harjoituksissa ja aamujäillä. Uskon, että hän tulee auttamaan meitä paljon. Hyvän oloinen kaveri, Marjamäki luonnehti uutta hankintaa.

Hirvittävän koville 23 torjuntaa tilille kirjauttanut Galbraith ei joutunut, sillä maalipaikoilla ei pelissä mässäilty. Kotijoukkue onnistui käytännössä ensimmäisestä paikastaan, kun Bluesin puolustus päästi Matti Kuparisen laukomaan maalin edestä.

Syöttöpisteen maaliin kuitanneella Tuomas Kiiskisellä oli avauserän lopussa unelmapaikka siirtää isännät kahden maalin karkumatkalle, mutta Galbraith venytti varusteensa tielle. Bluesin paras paikka siunaantui alivoimalla läpi karanneelle Joni Töykkälälle, mutta yritys jäi häirinnän vuoksi heppoiseksi.


Blues pisti KalPan taas tiukille
Atte Rissanen - http://rissanen.kuvat.fi/

Toisen erän puolivälissä nähtiin 25 sekunnin sisään kaksi maalia. Ensin Sakari Salminen karkasi Bluesin huolimattoman siniviivapelaamisen jälkeen karkuun ja viimeisteli patenttiharhautuksellaan KalPan toisen maalin. Heti seuraavassa vaihdossa KalPan ykkönen sai miinusmerkinnän, kun Bluesin nelosketjun energiapelaaja Roope Talaja runnoi kiekon KalPan maalivahdin Mikko Koskisen edestä verkon perille.

Talajan ryntäys puhutti

Päätöserässä sinipaidat tulivat tasoihin. Mika Hannula sai kiekon keskialueella, otti pari potkua ja laukoi terävän laukauksen ohi Mikko Koskisen. Erän puolivälissä ratkaisijaksi nousi kuitenkin Laurila, joka purjehti aina Blues-päätyyn saakka ja laukoi pakin jaloista napakasti ohi Galbraithin.

Maalin jälkeen Tuomas Kiiskinen kilautti kertaalleen espoolaisten maalirautoja, mutta maalit jäivät molemmilta tekemättä. Lehdistötilaisuudessa KalPan valmentaja Siekkinen nosti esille Roope Talajan seitsemisen minuuttia ennen loppusummeria tapahtuneen ryntäysjäähyn.

Tilanteessa Talaja ajoi voimakkaasti päin KalPan maalivahtia Koskista, joka lensi kontaktin voimasta maaliverkkoihin. Koskinen ei loukkaantunut, mutta Siekkinen halusi tiedustella, mitä olisi tapahtunut, jos Koskinen olisi joutunut pitkälle sairauslomalle.

– En halua mahdollisella loukkaantumisella jossitella. Nähdäkseni vastustaja [Talaja] ei tehnyt kaikkensa estääkseen tapahtunutta. Pelaajaa ei työnnetty, joten hän ei kunnioittanut maalivahtia tällä teolla. Kaksi minuuttia oli tästä tapauksesta riittävä tuomio, otteluvalvoja Kari Nieminen tyytyi kommentoimaan.

Molemmat joukkueet pelaavat ennen joulutaukoa vielä kaksi ottelua. Perjantaina KalPa matkaa Lappeenrantaan ja Blues kohtaa kotonaan JYPin. Lauantaina espoolaiset matkaavat Poriin ja KalPa päättää syyskautensa kotiottelulla Pelicansia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle