Tappara nöyryytti Kärppiä tv-ottelussa

LIIGA / Raportti
Tampereen Tappara katkaisi kuuden ottelun tappioputkensa hakemalla vierasvoiton Oulun Raksilasta. Tappara oli alusta asti joukkueista valmiimpi ja ansaitsi voittonsa hyvän puolustuksensa turvin.

Salamamaalilla johtoon

Tappara ei ottelun alussa paljoa aikaillut, vaan siirtyi johtoon jo ottelun toisella minuutilla. Sakari Palsola hävisi pahasti oman pään aloituksen ja kiekko pelattiin siniviivalle Jyrki Välivaaralle. Jäänuoliainen painui vahvassa maskissa olleen Niklas Bäckstromin längistä sisään.

Ensimmäisen erän puhutuin tilanne tuli erän puolivälissä, kun kiekko pyöri vaarallisesti Tapparan maalin edustalla. Petr Tenkrat laukoi kiekon pussiin, mutta videotarkastuksen jälkeen osuma hylättiin. Syynä tähän oli se, että maali oli lähtenyt pois paikaltaan ennen kuin kiekko ylitti maaliviivan.

Tapparan toinen osuma syntyi muutama minuutti edellisestä, kun vanha herra Alexander Barkov pelasi unelmapaikan Mikko Luomalle. Luoma purjehti kenenkään estelemättä Kärppien maalin eteen ja hiukan onnekkaastikin laukoi kiekon ohi Bäckströmin. Tappara oli ensimmäisessä erässä selvästi kotijoukkuetta parempi, josta kertovat osaltaan myös maalivahtien torjunnat.

Toisen erän alussa Kärpät sai aikaiseksi muutaman hyvän mylläkän tamperelaisten maalille, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu. Ja niin kuin usein tapahtuu iski Tappara heti paikan saadessaan. Marko Ojanen ohjasi tyhjiin Jussi Tarvaisen nappisyötön ja peli oli siltä osin ohi. Maalia edelsi Kärppien järkyttävä virhe omalla puolustusalueella.

Kärpät yritti, taisteli ja teki töitä, mutta pelistä puuttui se suurin idea. Tapparan kolmannen maalin jälkeen Kärppien pelaajien päät painuivat ja epätoivo iski joukkueeseen. Peli näytti pitkälti pään seinään hakkaamiselta. Pahiten epäonnistunut Andrei Potaichuk sai luvan siirtyä erän puolivälissä pysyvästi vaihtopenkin puolelle ja energisemmät nuoret saivat enemmän peliaikaa. Erän viimeisellä minuutilla Petr Tenkrat sai kolmannen kymmenen minuutin rangaistuksensa ja kaiken kukkuraksi ne kaikki ovat tulleet peräkkäisissä kolmessa ottelussa. Kiitokseksi Tenkrat sai yhden ottelun pelikiellon. Ammattipelaajalta varsin typerää käytöstä.

Kavennus ja kootut selitykset

Kolmas erä oli paljon samanlainen kuin kaksi edellistä. Kärpät sai pikkaisen tuulta purjeisiinsa Sakari Palsolan kavennuksesta, jonka hän survoi aivan maalin edestä. Kärpät sai lisäksi muutaman hyvän paikan, mutta tamperelaisten maalilla hyvin pelannut Pasi Kuivalainen hoiti hommansa varsin varmasti.

Erän loppupuolta hallitsi taas Tappara. Kärppien pelaajat sekoilivat jäähyboksissa, eikä kolmella kentällä pelaamalla pysytty vastustajan kyydissä mukana. Tapparan hätäily ja Niklas Bäckströmin torjunnat vesittivät kuitenkin lisämaalit. Näin ansaitut kaksi pistettä matkasivat bussin kyydissä Tampereelle.

Kärpät oli vastustajaansa selvästi jäljessä. Kärppien päähän tuli enemmän ylivoimahyökkäyksiä kuin kertaakaan tällä kaudella. Joukkuetta vaivaavat poissaolot näkyivät todella selvästi ja etenkin puolustuksessa kato on heikentänyt joukkuetta merkittävästi. Kärppien viikonloppu oli tasoltaan sen verran huono, että valmennusjohdolle jäi paljon mietittävää ennen tiistain IFK-ottelua.

Tappara on tulossa! Vaikea on uskoa, että tuo joukkue on hävinnyt kuudesti peräkkäin. Tappara pelasi varsin vapautuneesti ja puolusti tarpeen vaatiessa erittäin tarkasti. Keväällä Tappara tulee olemaan todella kova.

- Viisikkopuolustuksemme onnistui todella hyvin, se olikin itse asiassa meidän teema tähän otteluun. Neljällä kentällä saimme pidettyä vauhtia yllä, emmekä joutuneet kuormittamaan joitain pelaajia. Tänään keskityimme peliin ja saimme putkemme katkaistua, totesi tyytyväinen Tappara-luotsi Jukka Rautakorpi.

- Kaksi erää taistelimme, ensimmäinen oli meiltä huono. Peliimme vaikutti kovasti se, että kentällisemme sekosi jäähyjen ja loukkaantumisten takia. Joudutaan ottamaan varmasti A-junioreista pelaajia mukaan tai sitten ajetaan torin kautta etsimään pelaajia, kommentoi kovasta pelaajapulasta kärsivän kärppälauman valmentaja Kari Heikkilä.

Molemmat joukkueet menettivät ottelussa yhden tärkeän pelaajan. Kärppien Drew Bannister sai erittäin syvän avohaavan sormeensa ensimmäisessä erässä ja vietiin sairaalaan saamaan hoitoa vammaansa. Tarkemmat tutkimukset kertovat lisää vamman laadusta ja sairaslomasta.

Tapparan puolustaja Janne Grönvall puolestaan loukkasi kätensä ottelun kolmannessa erässä Kärppien Jari Viuhkolan mailaniskun takia. Valmentaja Rautakorpi ei osannut kertoa enempää vamman laadusta, mutta erittäin tuskaiselta Grönvall ottelun jälkeen näytti.

» Lähetä palautetta toimitukselle