Onnistunut vierasottelu

LIIGA / Raportti
Tappara pystyi puolustamaan Kärppien paikat tehokkaasti.
Kuva © Markus Hästbacka - markus.hastbacka@jatkoaika.com
Jos etsitään onnistunutta vierasottelua, voi Tapparan syyskuisesta Oulun reissusta löytää sellaisen. Vahvaa puolustuspelaamista, hyvää torjuntatyöskentelyä maalilla ja sopivan suoraviivaista hyökkäämistä. Kärpät ei kyennyt vastaamaan Tapparan tarjoamaan haasteeseen.

Lauantain Kärppien ja Tapparan otteluun saapui kaksi hyvinkin erilaisista lähtökohdista starttannutta joukkuetta. Kotiyleisön edessä toista kertaa tällä kaudella esiintyneellä Kärpillä alla oli komea voitto Ässistä, kun taas Tappara oli menettänyt johtoasemansa Bluesia vastaan.

Ennakkoasetelmat jäivät pelkäksi muistoiksi. "Porkkanapöksyt" karkasivat kahden maalin johtoasemaan jo ensimmäisessä erässä, eikä Kärpät pystynyt enää vastaamaan siihen. Kolmannen erän Tapparan tiivis puolustuspelaaminen esti oululaisten kirin, eikä todellista takaa-ajoa nähty enää ollenkaan.

– Johtoasemassa pelaamisen suhteen asiat muuttuivat kahdessa päivässä selvästi parempaan suuntaan. Pelasimme keskiviikkonakin ihan hyvän pelin Bluesia vastaan, mutta juuri tuo osaaminen puuttui vähän. Nyt oli yllättävän paljon viisautta mukana, iloitsi Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi.

– Olimme vastustajaa edellä pienissä asioissa. Pysyimme hyvin kiekossa ja pystyimme saamaan puolustamalla kiekkoja pois. Hienoin saavutus oli se, että pystyimme jäädyttämään pelin totaalisesti kolmannessa erässä, tamperelaisten pääkäskijä jatkoi.

Tuuripisteitä ei jaettu, minkä myönsi myös NHL-vahvistuksen tittelillä oululaisseurassa taituroiva Jussi Jokinen.

– He puolustivat erittäin kurinalaisesti ja me vähän puskimme siihen heidän keskialueen rintamaan. Heidän puolustus- ja karvauspelaamisensa oli erittäin hyvää. Varsinkin, kun he saivat sen tasoitusmaalin, niin heille tuli siitä voimaa ja jaksoivat puolustaa hyvin, Jokinen näki.

– Meillä oli kaikki liossa kaukalossa, mutta ei vaan onnistuttu. Tässä oli kuitenkin jäntevää yritystä loppuun asti, Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta puolestaan tiivisti.

Avausmaalin merkitys

Oulussa vauhtiin päästiin heti toden teolla. Kotiyleisön harmiksi verkko heilui väärässä päässä, kun muutama vuosi takaperin Kärpissä pelannut Teemu Aalto antoi ruoskansa laulaa. Kiekko päätyi Tomi Karhusen vartioiman maalin ylänurkkaan. Osuman merkitys olikin lopulta suuri.

– Jos me olisimme saaneet avausmaalin, niin ehkä he olisivat joutuneet jossain vaiheessa avaamaan peliä. Varmasti se avausmaali oli yksi iso tekijä, pohti Kärppien ykkösketjun keskushyökkääjä Jokinen tappion taustaa.

Tappara antoi vielä ennen ensimmäisen erän loppua shokkihoitoa oululaisille, kun 18-vuotias Henrik Haapala nousi röyhkeästi maalille ja veivasi kiekon reppuun.

Kärpät nousi toisen erän alussa maalin päähän, kun näppärässä kuviossa kiekko päätyi debyyttiotteluaan oululaisryhmän paidassa pelanneen Jason Demersin ja Jokisen kautta Juha-Pekka Haatajalle, joka sai ujutettua pelivälineen verkon perukoille. Kuvio meni juuri niin kuin se oli suunniteltu, vaikka Jokisella itsellään oli tilanteessa jo hyvä tekopaikka.

– Kiekko oli rystypuolellani ja "Hade" [Haataja] tuli siihen niin, että pääsi ampumaan kämmeneltä. Sen takia päätin vielä syöttää, Jokinen pohjusti valintaansa.

Johtoasemapelaaminen petraantui

Tappara ei antanut enää kolmannessa erässä siimaa Kärpille. Toisen erän lopussa tullut Jerry Ahtolan tekemä 3-1-osuma oli lopulta illan viimeinen. Maalia edeltänyt kulku jäikin harmittamaan Kärppien leirissä.

– Meillä oli paljon paikkoja tasoittaa ja se 3-1 sitten tuli meidän virheestä. Sen jälkeen kaveri vain puolusti hyvin, selvästi paremmalla jalalla toisessa tämän kauden SM-liigapelissään ollut Jokinen sanoi.

Tapparan leirissä päävalmentaja Rautakorpi olikin tyytyväinen siihen, miten kolmas erä meni tamperelaisten näkökulmasta.

– Saimme vastustajan pois maalintekopaikoilta. Olimme kuitenkin lähempänä maalia kolmannessa erässä kuin vastustaja, käskijä alleviivasi.

– Tapparan kehonkieli oli erinomainen. Se ei tosin tullut yllätyksenä, Rautakorven kollega Aravirta jatkoi.

Kärpillä pelit jatkuvat seuraavalla viikolla kahdella vierasottelulla. Ensin tiistaina vuorossa on reissu Rauman Lukon vieraaksi ja torstaina bussi matkaa Espooseen. Kyseisen reissun pelejä ajatellen parannuskohteet ovat ykkössentteri Jokisen mukaan selvät.

– Puolustuspelin pitää olla tapissa, pitää pelata kurinalaisesti ja yrittää mennä eteenpäin kiekon kanssa hyvällä itseluottamuksella. Pitäisi saada luotua paikkoja, löydettyä irtokiekkoja ja lyötyä niitä myös sisään.

Tapparalla pelit jatkuvat puolestaan ensi tiistaina JYPiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle