Kärpät hävisi Luulajalle kenraaliharjoituksessa

LIIGA / Raportti
Oulun Kärppien harjoituskauden viimeinen ottelu sujui mollivoittoisesti, kun joukkue hävisi ruotsalaisjoukkue Luulaja HF:lle. Oululaisten riveistä oli poissa joukkueen tehonyrkki, joten vastuuta tarjottiin muille vitjoille.

Kärpät lähti viimeiseen harjoituspeliinsä ilman ykkösketjua Kristian Kuusela-Jari Viuhkola-Pavel Rosa. Poissa oli myös puolustuksen ykköstykki Teemu Aalto, joten alemmille vitjoille oli tarjolla runsaasti vastuuta. Vastausta tähän huutoon ei kuitenkaan tullut.

Ottelussa jaettiin runsaasti rangaistuksia ja varsinkin vieraat joutuivat todella usein myös kahden miehen vajaalle. Vieraat olivat kuitenkin isäntiä huomattavasti tehokkaampia ja latoivat ylivoimapelissään tarvittavat maalit. Kärppien turmioksi koitui toinen erä, jossa vieraat latoivat kolme maalia.

Kärpät sai pelata heti avauserässä runsaasti ylivoimaa ja useamman kerran myös viidellä kolmea vastaan. Lopulta myllytys tuotti tulosta, kun joukkueen kapteeni Ilkka Mikkola ampui viivasta ranteella ylänurkkaan. Pakkopelissä näkyi kuitenkin selvästi se, että joukkueen ykköstykit olivat sivussa.

Ruotsalaisten ylivoima toimi

Tasoitus nähtiin toisessa erässä, kun tällä kertaa Luulaja sai pelata ylivoimalla. Puolustaja Johan Fransson ampui viivasta takanurkkaan, ja kiekko painui Tuomas Tarkin ohi. Vierasjoukkue käytti omat ylivoimansa Kärppiä paremmin ja pääsi johtoon toisen erän loppupuolella. Pierre Johnsson luuti maalin edestä Pär Arlbrandtin ampuman vedon paluukiekon verkkoon.

Ruotsalaiset karkasivat jo 1-3-johtoon, kun Krister Berglund ampui viivasta matalan laukauksen. Teemu Normion heittäytyminen teki sopivan maskin ja veto painui jälleen ohi Tarkin. Kahden edellisen osuman tapaan tämäkin oli ylivoimamaali.

Kotijoukkue kaunisteli numeroita kolmannen erän loppupuolella, kun harhautti hienosti puolustajan ja nosti maalin läheltä kiekon verkkoon. Ottelun loppulukemat 2-4 heilahtivat kuitenkin vähän myöhemmin, kun Luulaja iski jälleen ylivoimalla. Niklas Oluasson tarjoili poikittain ja Arlbrandt ampui hienosti kiekon verkkoon.

Kärppien pelissä näkyi selvästi ykkösmiesten puuttuminen, sillä kvartetti on äärettömän isossa roolissa varsinkin ylivoimapelissä. SM-liigakautta ajatellen oululaisten täytyykin löytää lisää tehoja alemmista kentistä ja myös alivoimapelissä riittää vielä kehitettävää.

» Lähetä palautetta toimitukselle