Liigan kuumin ei jäähdy

LIIGA / Raportti
Voitot pistävät väkisinkin naurattamaan.
Kuva © Markus Hästbacka
Oulussa kohtasivat liigan tämän hetken kuumin joukkue Rauman Lukko sekä kotijoukkue Kärpät. Kärpille ottelusta ei jäänyt käteen mitään positiivista, sillä tappion lisäksi oululaisten puolustuksesta tippui jälleen yksi pakki pois.

Oulun Kärppien ja Rauman Lukon kohtaamiset ovat viime aikoina päättyneet vuoronperään toisen voittoon. Tiistai-ilta teki poikkeuksen tähän kaavaan Lukon ottaessa toisen perättäisen voiton Kärpistä. 

Lukko oli joukkueena Kärppiä terävämpi ja pelasi nimenomaan joukkueena paremmin. Kärpätkin sai kohtuullisen paljon maalipaikkoja, mutta viimeistely ei ollut vieraiden tasoa. 

Lopullisesti Lukko iski pelin pakettiin toisessa erässä iskemällä erän lopulla kaksi maalia alle minuutin sisään. Kolmannen erän alun kiristä huolimatta Kärpät ei lopulta tuntunut olevan edes lähellä voittoa tänään. 

 Tämä oli taisteluvoitto. Meiltä erittäin hyvä sisääntulo otteluun. Ensimmäinen ja toinen erä oli meidän. Päätöserään Kärpät tuli vahvasti, mutta pääsimme siinäkin peliin lopulta käsiksi. Olen todella tyytyväinen, Lukon päävalmentaja Risto Dufva jutteli ottelun jälkeen. 

– Lukko pelasi taktisesti erittäin hyvän vieraspelin ja ansaitsi voittonsa, Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta totesi. 

Lukko iski heti

Maalitehtailu alkoi jo 19 sekunnin pelin jälkeen, kun Mikko Niemelä ei saanut kulmasta kimmonnutta kiekkoa kiinni ja Teemu Nurmi pääsi iskemään maalin edestä täysin vapaasti Lukon johtoon. 

 Sellainen lipsahdusmaali pelin alkuun oli kyllä onneton alku pelille, Aravirta harmitteli ottelun jälkeen. 

Alussa ote olikin vahvasti vierailla, mutta Juha-Pekka Haatajan tasoitettua pelin myös kenttätapahtumat tasoittuivat. 

Toinen erä oli Lukon, vaikkei torjuntatilastot sitä kerrokaan. Kärpät aloitti maalinteon, kun Ivan Huml karkasi alivoimalla Justin Azevedon harhasyötöstä yksin läpi ja viimeisteli tyylillä ohi raumalaisten maalia vartioineen Petri Vehasen. Lukko sai ansaitsemansa maalit, kun Josef Straka ja Jarkko Kauvosaari iskivät maalit mieheen minuutin sisällä. 

Toisen erän kohahduttavin tilanne oli Ville Mäntymaan ja Kauvosaaren kamppailu, joka päättyi Mäntymaan kauden toiseen ja uran viidenteen aivotärähdykseen. Tilanteessa ei ollut rikettä. Mäntymaan tasapaino petti oudosti ja kärppäpakki rysähti päin laitaa lyöden päänsä kaukalon laitaan. Ottelun jälkeen tilanteesta oli monenlaisia tulkintoja. 

 Kuohinta minun mielestä Lukon pelaajalta. Aika voimakas kiinnitulo ja mielestäni vähän väkivaltaisuutta mukana, Aravirta totesi. 

Kauvosaari itse oli eri linjoilla, kuten myös tuomaritarkkailija Marko Seikkula

– Menimme päätykiekkoon yhtäaikaa ja näimme molemmat toisemme. En tiedä sitten tökkäsikö Mäntymaan luistin johonkin, koska vähän holtittomasti kaatui, Kauvosaari mietti ottelun jälkeen. 

– Kamppailutilanne, en löytänyt siitä mitään rikettä, Seikkula totesi ottelun jälkeen. 

Vehanen huippuvireessä

Kolmannen erän alkuun Kärpät tuli väkevästi. Oululaiset hallitsivat erän alkua ja Dufva oli lopulta pakotettu ottamaan aikalisän rauhoittaakseen tilanteen. Sen jälkeen peli tasoittui ja paikkoja alkoi tulla myös oululaisten puolustuspäähän. 

Lopussa Kärppien takaa-ajo koki kovan kolauksen vajaat kolme minuuttia ennen ottelun päättymistä väärästä vaihdosta tulleeseen joukkuerangaistukseen. Viimeisellä minuutilla Matt Generousin purkukiekko lipui kärppämaaliin. 

Ottelun jälkeen päävalmentajat olivat luonnollisesti hyvin erilaisissa tunnelmissa. Vaisu Aravirta myönsi rehdisti Lukon paremmuuden eikä jakanut omilleen kehuja mistään. 

– Enpä nosta tänään ketään onnistujiin. En ketään. Emme olleet miltään osastolta hyviä tänään. Olimme epäyhtenäisempi joukkue kuin Lukko, pettynyt Aravirta sadatteli. 

Maalivahdeista Aravirta löysi yhden ratkaisevista eroista. 

 Karhunen on realisti ja sanoi pelin jälkeen, että olisi voinut ottaa tänään kaikki kiinni. Vastustajalla oli maailmanmestari maalilla ja siinä on se ratkaiseva ero, Aravirta päätti. 


» Lähetä palautetta toimitukselle