Tasapaksua sekoilua

LIIGA / Raportti
Kärppien ja Jokereiden torstainen liigakamppailu ei noussut missään vaiheessa klassikoksi. Erikoistilanteissa vierailija oli maalin verran kotijoukkuetta parempi ja vei pisteet mukanaan Helsinkiin. Puheenaiheita jatkoa varten kylläkin löytyi.

Jokerit tuli ensimmäiseen erään todella lujaa ja avausmaali nähtiin jo ajassa 0.19. Hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen Jukka Hentunen pisti Timo Vertalan laukauksen jälkeen kiekon verkon perukoille. Jokerit hallitsi maalinsa jälkeen ensimmäistä viittä minuuttia suvereenisti ja paikkoja oli useampaankin maaliin. Pikkuhiljaa ote siirtyi kuitenkin kotijoukkueelle ja tasoitus saatiin aikaiseksi ylivoimalla erän puolivälissä. Andrei Potaichuk siirsi Kari Lehtosesta ponnahtaneen kiekon jokerimaaliin. Kaikkineen erä oli varsin sekavaa pelaamista ja molempien ideat pysähtyivät yleensä keskialueen sumputukseen.

Antti Aalto sekoaa

Antti Aalto matkalla hajottamaan Raksilan hallia

© Ville Honkonen
alt="Antti Aalto matkalla hajottamaan Raksilan hallia">

Toisen erän alussa ote on vahvasti kotijoukkueella. Kärpillä on muutama hyvä laukaus, jonka Lehtonen jokerimaalilla selvittää. Seitsemän minuutin pelin jälkeen Jokerit sai todellisen mylläkän kärppäpäätyyn, josta kotijoukkue selvisi ainoastaan hyvän tuurin ja Niklas Bäckströmin avulla.

Erän puolivälissä alkaa ilta kuumentua. Koko ottelun pahoissa vaikeuksissa ollut Terran Sandwith kaataa läpiajoon karanneen Jari Viuhkolan ja joutuu jäähylle. Kerrankin Kärppien ylivoima onnistuu ja maalille saadaan kunnon maski Lehtosen eteen. Petr Tenkrat onnistui lopulta toisesta reboundista viemään kotijoukkueen ottelussa johtoon.

Illan polttavin puheenaihe saadaan esille hetki johtomaalin jälkeen. Sandwith on jälleen tilanteessa myöhässä ja kolauttaa häntä kiertänyttä Jussi Jokista korkealla mailalla kypärään. Koko ottelun ajan hyvin tuominneen Juha Pajusen käsimerkit näyttävät Jokereille rangaistusta. Tämä on liikaa Jokereiden Antti Aallolle, joka tarpeeksi suuta soitettuaan saa kymmenen minuutin käytösrangaistuksen.

Tämä ei Aallolle riitä, vaan keskialueella avautuminen jatkuu ja Pajunen passittaa miehen pelirangaistuksella suihkuun. Eikä siinä vielä kaikki. Kaukalosta poistuessaan Aalto lyö törkeästi mailallaan voimakkaasti pukukoppikäytävän seinään, joka näkyi selvästi lehdistökatsomoon asti. Mutta mitä käytävässä todella tapahtui? Aallon toilailu kiinnostaa varmasti myös liigan kurinpitoryhmää. Jokereiden peli oli sekaisin loppuerän, mutta ei Kärpätkään mainittavaa aikaan saanut.

Kotijoukkue kaatui kurittomuuteen

Kolmas erä oli täydellisesti Jokereiden hallintaa. Kärppien peli sekosi jäähyihin, joita kotijoukkue otti peräti viisi kaksiminuuttista. Jokerit olivat saaneet sekavan toisen erän jälkeen rivinsä koottua ja ratkaisi pelin kahdella ylivoimaosumalla. Arto Tukion ja illan jokerisankari Jukka Hentusen maaleilla vieraat veivät pisteet pääkaupunkiin. Kari Lehtonen vesitti Kärppien kirin viimeisillä hetkillä tekemällä kaksi paraatipelastusta oululaisten pelatessa ilman maalivahtia.

Säpinää Jokereiden maalin takana

© Ville Honkonen
alt="Säpinää Jokereiden maalin takana">

Jokereiden pelissä näkyi selvästi loukkaantumissuma. Etenkin Jokereiden puolustuksella oli ajoittain suuria vaikeuksia pelin avaamisessa. Vierailija hyödynsi kuitenkin sille annetun mahdollisuuden kolmannessa erässä. Jokereiden onnistujia Hentusen ja maalivahti Lehtosen lisäksi olivat Timo Vertala sekä puolustuksessa urakoinut A-J Niemi.

Kotijoukkue pelasi kaksi erää kurinalaisesti ja taktiikkaa noudattaen. Kolmannen erän tyhmät jäähyt ja kokeneiden pelaajien kurittomuus veivät kuitenkin pisteet. Typeriä jäähyjä sadatteli myös Kärppien pettynyt toimitusjohtaja Juha Junno. Antti Aalto oli edellistenkin kierrosten tapaan päivän puheenaihe.

- 5-5-pelissä meillä ei ollut ongelmia. Tyhmät jäähyt veivät mahdollisuuden voittoon. Puhuimme noista jäähyistä Turun ottelun jälkeen, mutta kaikki täytyy näköjään oppia kantapään kautta. Kolmannessa eräsää joukkueen henki hieman notkahti, emmekä saaneet enää todellista kiriä aikaiseksi, totesi kärppävalmentaja Kari Heikkilä

- 15 kaveria pelasi mahtavan matsin. Jotkut pelasivat parhaan matsinsa minun päävalmentakaudellani. Mutta neljäsosalla porukasta ei motivaatio riitä pelata. Heiltä ei löytynyt taistelua ja siihen on tultava muutos. En ota kantaa tuohon Aallon tapaukseen, koska en sitä nähnyt, enkä ole Antin kanssa vielä ehtinyt siitä keskustella, jokerivalmentaja Raimo Summanen kertoi.

Jokereiden Tomek Valtosen leukaan osui oman puolustajan ampuma kiekko. Summasen mukaan leukaan ommeltiin 7 tikkiä ja Valtonen huilaa ainakin seuraavan ottelun

» Lähetä palautetta toimitukselle