Pesonen niittasi Kärpille avausvoiton

LIIGA / Raportti
Kevään huipennus alkoi arvoisellaan tavalla, kun Oulun Kärppien ja Helsingin Jokerien välinen ensimmäinen finaaliottelu oli hyvää kiekkoviihdettä. Kotijoukkue oli lopulta tasaisessa kamppailussa parempi ja iski voiton kolmannessa erässä.
lisää

Maali maistui makealle
[lue lisää]

SM-liigan tämän kauden finaalijoukkueet lähtivät sarjaan hyvin levänneenä ja virtaa täynnä, mikä näkyi pelin intensiteetissä. Ottelun vauhti oli välillä todella huimaa ja peli oli täynnä viihdyttäviä tilanteita.

Oululaiset saivat otteluun paremman alun, kun joukkue otti pelin hallintaansa. Jokerit ei ensimmäisessä erässä saanut montaakaan maalintekopaikkaa ja Kärpille tuli yhden maalin lisäksi tolppa ja useita tuhannen taalan tilannetta.

- Ensimmäinen erä oli Kärppien hallintaa ja meiltä näytti olevan hieman ylilatautunutta pelaamista. Vaikea sanoa kuitenkaan mistä tappio kokonaisuutena johtui, mutta tästä on suunta vain eteenpäin, Jokerien puolustaja Martti Järventie kommentoi.

Kärpät oli parempi myös maalineduspelaamisessa, missä joukkue oli terävänä myös hyökkäyspäässä. Oululaiset pääsivät useaan otteeseen kiinni irtokiekkoihin, mutta Jokerien maalivahti Juuso Riksman oli terävänä.

- Kärpät tuli hyvin ottelun ensimmäiseen erään. He käänsivät peliä hyvin ja loivat sitä myötä paikkoja. Näiden kautta he iskivät maalit ja saivat onnekkaita pomppujakin, Jokerien päävalmentaja Doug Shedden analysoi.

Ottelun avausmaali syntyi Kärppien ykkösketjun toimesta. Maali oli kokonaisuutena osoitus kotijoukkueen ykköstrion kiekollisesta taidosta ja se tuli upean syöttöketjun päätteeksi. Mika Pyörälä ja Jari Viuhkola juonivat kiekon Hannes Hyvöselle, joka täräytti osuman maalin kattoon.

- Hieman askarrutti ennen peliä miten tauko näkyy pelissämme, mutta mielestäni onnistuimme hyvin. Olimme fyysisesti iskussa ja mieli oli hyvin levännyt, Kärppien valmentaja Kari Jalonen totesi tyytyväisenä.

Jokerit iski herkillä hetkillä

Erien alut, loput ja erikoistilanteiden jälkeiset tilanteet ovat pelin kannalta äärimmäisen tärkeitä hetkiä. Jokerit onnistui ottelun toisessa erässä iskemään juuri näissä.

Oululaiset olisivat tarvinneet näissä ratkaisevissa paikoissa kokenutta ykköspakki Josef Boumediennea, joka joutui jättämään leikin kesken alaraajavamman vuoksi. Jokereilta puolestaan puuttui loppupelin ajan Robert Schnabel.

- Parsitaan kaveri kuntoon. En tiedä tarkalleen mikä vamma hänellä on. Hän on meille tärkeä kaveri, eikä sitä toivo kellekään loukkaantumista näihin peleihin. Hyvin pelasimme toki ilman häntäkin, Järventie näki.

Ottelun tasoitusmaali syntyi hetki Kärppien täysilukuiseksi tulon jälkeen. Järventie sai syötön kulmasta Clarke Wilmilta ja napautti kiekon ohi Tuomas Tarkin.

Toisen erän kymmenen minuuttia oli Jokerien kovaa pyöritystä, mutta Kärpät sai otteen ylivoimien avustamana. Kotijoukkue onnistuikin tekemään jälleen johtomaalin, kun Pyörälä nappasi kiekon mukaansa ja laukoi Riksmanin haarojen välistä tilanteeksi 2-1.

Erän loppu oli Jokerien hallintaa, sillä Kärpät puolestaan sortui rangaistuksiin. Jokerit iski jälleen kuin salama kirkkaalta taivaalta jäähyn jälkeen, kun Arto Kuki laukoi kiekon yläkulmaan vain kaksi sekuntia ennen loppua.

- Siinä tuli pari virhettä, jotka sitten kostautuivat. Ensimmäisessä maalissa ei oikein jäähyn jälkeen ollut selvää kuka menee mihinkin ja toisessa mies unohtui. Nämä ovat näitä pelin pieniä asioita, Kärppien ja ottelun hahmo Viuhkola sanoi.

Tunnelma kohosi

Ottelun lopussa Raksilan yleisö innostui kierrättämään aaltoja ja läpi ottelun kovaa ääntä pitäneet Jokerien kannattajat loivat pelille finaalin arvoisen tunnelman.

Kolmannessa erässä pelistä tuli tarkempaa, mutta Kärpillä oli muutamia paikkoja, kun Jokerien paketti aukesi.

- Jokerien puolustuspelaaminen ei yllättänyt. Ei se kuitenkaan sellainen ole, ettei siitä pääsisi läpi. Linjasta löytyi aika paljonkin tilaa, Viuhkola kommentoi.

Ottelun ratkaisun iski Janne Pesonen, joka nappasi pomppukiekon Järventieltä ja spurttasi hyökkäykseen. Kova laukaus upposi Jokerien maalin takanurkkaan ja Kärpät siirtyi jälleen johtoon.

- Jokerien toisen erän lopun tasoitus ja sen nollaaminen vaati meiltä henkistä kanttia. Pystyimme nostamaan kolmanteen erään tasoa ja ansaitsimme voittomme, Jalonen sanoi.

Jokerit ei saanut lopulta kunnollista takaa-ajoa aikaiseksi. Viimeisellä minuutilla tasoituspaikka siunaantui kuitenkin ylivoimalla Ilkka Mikkolan laukoessa kiekon katsomoon. Kärpät kuitenkin kesti maalivahti Tarkin johtamana. Kärpät liikkui vieraita paremmin ja pelasi lopulta piirun verran tarkemmin.

- Olimme parempia liikkeessä melkein koko pelin ajan, mikä on hyvä merkki jatkoa ajatellen, Jalonen jatkoi.

Kärppäleirissä voittoon oltiin luonnollisesti tyytyväisiä. Konkaripuolustaja Järventie puolestaan ruoti omiaan kovin sanoin.

- Meidän kolme kentällistämme alisuoritti tänään, ainoastaan nelosketju saa puhtaat paperit. Odotan kaikilta parempaa peliä tiistaina ja jokaisen tulee nostaa tasoaan. Virheitä tulee välttää.

Valmentaja Shedden ei ollut Järventien kanssa yhtä jyrkkäsanainen joukkueensa suorituksesta.

- Oli meilläkin omat mahdollisuutemme, ja nelosketjumme pelasi hyvin. Emme me kovin pettyneitä ole. Jos haluamme voittaa seuraavan pelin, niin meidän pitää tyhjentää energiatankkimme kunnolla.

Kokonaisuutena ottelu oli hyvää jääkiekkoa. Kärpiltä parhainta peliä esitti ykkösketjun lisäksi kolmosketjun laituri Juhamatti Aaltonen, joka oli elementissään. Jokereilta kehuttu nelosketju oli terävänä, mutta vastuuta kantavalta ykkösketjulta helsinkiläiset odottavat parempaa.

- Ottelu oli tiukkaa pelaamista, jossa molemmilla oli omat paikkansa. Tämä muistutti vähän kuin meidän ensimmäistä HPK-ottelua välierissä. Peli olisi voinut kääntyä ihan kummalle tahansa, mutta kiekko pomppi tällä kertaa vastustajalle, Järventie tiivisti.

Sarja jatkuu tiistaina Helsingissä, mihin molemmat joukkueet suuntasivat jo vahvasti katsettaan lauantain pelin jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle