Ilveksen tuska jatkuu

LIIGA / Raportti
Kärpät onnistui niputtamaan kaikki kolme hämäläisryhmää perättäisissä otteluissa. Tapparan ja HPK:n kohtalon koki nyt Ilves, joka kärsi jälleen niukimman mahdollisen tappion. Kärpille voitto oli neljäs perättäinen.

Huonolla sihdillä

Ensimmäiset vaihdot Kärpät tuli vauhdilla toivoen nopean onnistumisen painavan Ilveskypäriä kallelleen. Mettovaara ketjukavereineen (Viuhkola, Tenkrat) pääsi ensimmäisenä jo laukaisupaikalle mutta liika kikkailunhalu kuivatti sen tilanteen. Ilveksen ensimmäisen paikan tuhlasi Luomala vetäen reilusti yläkulmasta ohi. Vaikka tässäkin erässä mentiin päästä päähän (’Havaiji-kiekkoa’, luonnehti Kärppien valmentaja Heikkilä ottelun jälkeen), ei torjuntoja maalivahdeille silti kertynyt juuri ollenkaan.

Ilveksen oli koko ottelun ajan pienoisessa hädässä kiekollisena omassa päässä. Kärppien karvaus tehosi hyvin, etenkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Avausmaali syntyi, kun kärppäpakki Lehtonen katkaisi poikittaissyötön, polkaisi alueelle sisään ja lämäri upposi Nissisen selän taa.

Ilveksen hyökkäyspään ylivoimainen tähti olisi erottunut hyvin ilman kultakypärääkin. Valan poissaolo näkyi siinä että Ilveksen tilanteet loi lähes yksin ja ainoastaan ykköskenttänsä. Tasoitusmaali oli Nemirovskyn näytöstä. Nissinen pistää vauhtiin syötön, ketjukaverit auttoivat blokkaamalla Lehtosen ja Bannisterin osaltaan ja Nemirovsky kiemurtelee rosvosektorille; se on maali.

Henrik Juntunen kauhoo Kärpille maalin

© Ville Honkonen
alt="Henrik Juntunen kauhoo Kärpille maalin">

Ylivoimapeli ei tuottanut tulosta tänään kummallekaan joukkueelle. Kärpät työllisti Nissistä ehkä kuitenkin enemmän, Ilveksellä teki suurempaa tuskaa päästä lähietäisyydelle Korhosen maalista. Ensimmäisessä erässä Kärpät pääsi kerran yrittämään yv:tä, mutta lähimpänä maalia oli ehkä Viitakoski. Ilveksen ykkösvitjan myllytys poiki jäähyn myös Kärpille, mutta tuloksetta sekin.

Lopuksi karkasi vielä Tenkrat läpiajoon, mutta Nissinen tuli hyvin vastaan ja sai kyljelleen heittäytyen torjuttua kiekon.

Ja samma här

Toisen erän ensimmäiset kuusi minuuttia olivat vahvaa Kärppien myllytystä. Yksi maalikin siitä irtoaa palkinnoksi, kun Ilveksen pakki tunaroi oman maalin edessä pahemman kerran ja menettää kiekon Kärppien nelosvitjalle. Valtava mylläkkä maalille ja Juntunen survoo kiekon maaliin.

Ilveksen valmentaja Selin ottaa siihen väliin aikalisän, ja saakin jotain rotia joukkueeseensa. Ylivoimallakin Ilves pääsee kokeilemaan, mutta sen kohokohtana on Tonin karkaaminen läpiajoon jonka Nissinen jälleen Hasekmaisesti kyljellään torjuu.

Hyökkäyspäässä Ilves oli aivan liikaa yhden miehen varassa. Nemirovsky osoitti jo lievää turhautumista kun pelikavereista ei juuri apua löytynyt. Ei ollut Helminen enää vanha syöttökone-itsensä. Ja Viitakoski painii tunnetusti suurempien ongelmien kanssa näinä aikoina.

Päätöserän hukatut ylivoimat

Päätöserässä ei mitään tuloksellista enää tapahtunut. Ylivoimaa pääsi alkuminuuteilla pelaamaan Kärpät lähes putkeen viitisen minuuttia joista vajaat kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan. Viuhkola esitti alivoimalla bravuuriaan eli suoraan aloituksestaan karkaa vastustajan maalille. Maali ammottikin tyhjänä mutta puolustaja onnistui koukkimaan Viuhkolen nurin.

Maalia ei kuitenkaan saanut aikaan viidellä kolmea vastaan pelkistä hyökkääjistäkään koostunut yv-kokoonpano (Lievers, Ton, Potaichuk, Tenkrat, Palsola).Korkeuksista sai vain etsiä voimaa Potaichuk:kin kun kiekko onnistuttiin aina suhaisemaan ohi tai Nissinen ehti väliin.

Viimeisen viiden minuutin aikana oli sitten Ilveksen tilaisuus kolmen kärppäjäähyn aikana. Perin ponnettomaksi jäivät nekin yritykset. Tenkratin vuoro oli päästä läpiajoon alivoimalla mutta Nissinen veti jälleen kerran pidemmän korren. Viimeiset puoli minuuttia Ilves yritti ilman maalivahtia, mutta ei onnistunut saamaan kunnon mylläkkää aikaan.

Sähläyksen värittämä ottelu

Japa Levosen käsi on pystyssä jäähyn merkiksi

© Ville Honkonen
alt="Japa Levosen käsi on pystyssä jäähyn merkiksi">

Ottelussa pääsivät loistamaan lähinnä maalivahdit. Kentällä nähtiin puolin ja toisin lukuisia harhasyöttöjä ja harvemmassa olivat onnistuneet kuviot. Ottelun paras oli ilman muuta Ilveksen nuori maalivahti Tuomas Nissinen. Kalpan a-junioreista liigajoukkueen maalin suulle, hatunnoston arvoinen rykäisy.

Bannister pelasi kauden ensimmäisen ottelunsa ja elämänsä ensimmäisen eurooppalaisessa kaukalossa täkäläisillä säännöillä. Sisäänajo alkoi ainakin ihan positiivisissa merkeissä vaikka tuo yksi miinusmerkintä plakkariin tulikin. Erikoistilanteissa miestä ei vielä nähty. Liike luistimilla näytti hyvältä, iso koko (ilmoitettu 188 cm) paljastui tosin ehkä viitisenkin senttiä ”atlantin lisää” omaavaksi.

Heikkilänkin sanoin, Bannister pelasi kanadalaiseen tapaan varman päälle, isolla marginaalilla turhia kikkailuja välttäen. Avausmaalikaan ei kaukana ollut, sillä mies näytti pariin kertaan että hiipii mielellään siniviivalta maalinkulmaa kohden jos tilaisuus tulee. Eli saattaa olla vähän muutakin kuin puolustava peruspakki. Odotamme mielenkiinnolla.

Kärppien nelosketju ja erityismaininnalla Juntunen osoitti olevansa jälleen luottamuksen väärti. Pari näyttävää pommia ja voittomaali, enempää ei voine vaatia.

Ilves jatkaa viisasten kiven etsintäänsä. Joukkueella on loukkaantuneina monta pelaajaa joita kaivataan kipeästi riveihin. Joukkueen toimitusjohtaja Risto Jalo ilmoittikin että Marko Toivonen Lukosta tulee Ilvekseen ainakin Karjalaturnaukseen asti vahvistamaan puolustusta. Nähtäväksi jää tuoko tappioputki mukanaan muita muutoksia joukkueessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle