Ässien kirille tyly loppu

LIIGA / Raportti
Oulun Kärpät näytti jo vievän rutiinivoiton Porin Ässistä, mutta patapaitojen Kristian Kuuselan kahden ylänurkkavedon myötä porilaiset nousivat ottelun lopussa taistelemaan voitosta. Hieno kiri sai kuitenkin lopun, kun Kärpät pääsi alivoimalla lumikasan avustuksella hyökkäykseen ja Juha-Pekka Haataja rynni tuikkaamaan reboundin ohi Juuso Riksmanin.

Harvoin on vierasjoukkue noussut Raksilassa kahden maalin takaa rinnalle, mutta torstain ottelussa Ässät nousi taisteluun sarjapisteistä Kristian Kuuselan hienojen esityksien myötä. Pelin alussa Kärpät vei peliä ja karkasi jo kahden maalin johtoon, mutta ottelun ratkaisu venyi lopulta aivan viime minuuteille.

- Pelattiin vähintään yhtä hyvin kuin kaveri, kahden erän ajan mielestäni jopa paremmin kuin kotijoukkue. Työvoittoja ei kuitenkaan jaeta, pitää tehdä enemmän maaleja kuin kaveri – tänään kaveri teki yhden enemmän, Ässien päävalmentaja Mika Toivola sanoi ottelun jälkeen.

Oululaisjoukkueen puolustaessa johtoaan vieraat käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja rokottivat armotta. Silloin kun Kärppien luistin liikkui, oli porilaisilla vaikeuksia pysyä mukana ja saada edes laukauksia kohti Niklas Bäckströmiä. Kotijoukkueen paketti ei kuitenkaan pysynyt kasassa täyttä 60 minuuttia.

- Sekava peli. Meillä oli hyviä pätkiä joka erässä, sellaisia 10 minuutin settejä. Aloitettiin hyvin, sen jälkeen pikkuisen lakkasi peli. Toisen erän lopussa oli hyvä 10 minuuttia, samoin kolmannen alussa. Paketti ei pysynyt kasassa täyttä 60 minuuttia, ja se näkyy numeroissa, kotijoukkueen käskijä Kari Jalonen analysoi.

Bilek rankaisee

Kärpät sai peliin loistavan lähdön, kun Vitezslav Bilek pääsi jo alle puolen minuutin pelin jälkeen nousemaan laidalta vapaasti. Tsekkilaituri täräytti kovan ranteen ja musta upposi ohi Juuso Riksmanin.

Bilekin hieno ilta sai jatkoa vielä samassa erässä, kun hän karvasi kiekon ässäpakeilta yhdessä Juhamatti Aaltosen kanssa ja paukautti komean vedon ylänurkkaan. Laituripari olikin koko ottelun ajan Kärppien virkein duo, joka loi jatkuvasti painetta porilaisten päätyyn kovalla luistelullaan ja röyhkeällä haastamisellaan.

Erän lopussa Ässien Aki Uusikartano loukkaantui, kun Lasse Kukkosen luistin osui vahinkotilanteessa sentterin takaraivoon.

- Hän makaa oikosellaan sairaalassa. Pelkäsivät, että kaularangassa on jotain murtumia. Varotoimenpiteenä hän meni kuviin. Toivottavasti saamme hänet mukaamme. Jos jää yöksi, niin tulee sitten huomenna perästä. Toivotaan, että ei ole mitään pahempaa. Ymmärsin näin, että kaverin luistin osui takaraivoon ja siitä pää retkahti. Vahinko, aika vaaraton tilanne näytti olevan, Mika Toivola totesi ottelun jälkeen.

Kärpistä sairaslistalle joutui puolustaja Antti Ylönen, joka lähti sairaalatutkimuksiin kovan taklauksen jälkeen.

- Ei pitäisi olla mitään, kova tälli vaan rintalastaan. Toivotaan, että pystyisi olemaan mahdollisimman nopeasti mukana, Kari Jalonen valotti Ylösen kuntoa.

Ässät herää

Toisen erän alussa vieraat ottivat pelin haltuunsa ja siirsivät painopisteen Kärppien päätyyn. Tulostakin tuli heti alussa, kun Kristian Kuusela teki illan ensimmäisen osumansa Pasi Peltosen laukauksen paluukiekosta.

- Aloimme hiukan puolustaa voittoa ja sitä kautta annoimme aseita kaverille, Kari Jalonen totesi.

Kärpät kuittasi kuitenkin pian, kun suurta vastuuta oululaisten puolustuksessa kantanut kapteeni Lasse Kukkonen laukoi siniviivalta Juuso Riksmanin räpylän kautta 3-1-osuman. Ässävahdilla ei ollut ottelussa aivan paras päivänsä.

Kumpikin joukkue sai yrittää myös ylivoimalla, mutta varsinkin kotijoukkueen pakkopeli oli tuskaista yrittämistä. Ässien kuviot toimivat hieman paremmin, mutta myös patapaitojen tehot olivat kateissa.

Kiri ja ratkaisu

Kaksi ensimmäistä erää aiheuttivat yleisössä lähinnä haukottelureaktioita, mutta päätöserän loppu toi peliin pientä säpinää. Reilu viisi minuuttia ennen summeria Marko Kivenmäki syötti Kuuselalle maalin eteen ja tämä täräytti ranteella ylänurkkaan.

Puoli minuuttia edellisestä ja sama duo iski jälleen. Kivenmäki vei Michal Brosilta hyökkäyspään aloituksen 100-0 ja Kuusela pääsi tinttaamaan siniviivalta hattutempun.

- Aloituksesta tullut maali on täysin aloittajan virhe. Sitä ei pysty kukaan puolustamaan, se menee Brosin piikkiin. Se jäähyltä tulo ja siinä syntynyt maali pitää katsoa videolta, että mitä siinä oikein tapahtui, Kari Jalonen sanoi ottelun jälkeen.

Ässien hieno kiri sai kuitenkin tylyn päätöksen, kun Kärpät teki voittomaalin alivoimalla. Purun jälkeen kiekko pysähtyi lumikasaan oululaisten jäähyaition kohdalla ja kotijoukkue kirmasi kohti ässämaalia. Juha-Pekka Haataja jätti kiekon Kalle Sahlstedille, joka puolestaan jatkoi toiselle laidalle Ari Vallinille. Hyökkäystä nostamassa ollut Haataja ryntäsi maalille ja siirsi Vallinin laukauksen paluukiekon maaliin.

Ässien viimeiset mahdollisuudet menivät, kun Matt Nickerson komennettiin minuutti ennen loppua kaksiminuuttiselle. Vieraiden yrittäessä tasoitusta ilman maalivahtia pääsi kotijoukkueen Michal Bros vielä kaunistelemaan lukemia.

- Harvinaista, että ottelun voittomaali tulee alivoimalla. Siitä saadaan olla tyytyväisiä. Tärkein asia mitä haettiin olivat sarjapisteet, mitkä saatiin jäämään tänne, Kari Jalonen totesi.

- Onnittelut kotijoukkueelle. Jääkiekko on pienestä kiinni – ja tänään lumikasa ratkaisi, Mika Toivola huokasi.

Toivola päivitteli ratkaisua

Ässien valmentaja Mika Toivola löysi pelistä myös positiivisia elementtejä.

- Nickerson ei lentänyt pihalle. Yleensä hän on lähtenyt ensimmäisessä erässä, nyt pääsi pelaamaan koko pelin, Toivola piikitteli.

Vieraiden maalivahti Juuso Riksman ei ollut illan ottelussa aivan täydessä vireessään ja porilaisvalmentaja myönsikin Kärppien paremmuuden maalivahtiosastolla.

- Kaverilla oli ehkä hitusen parempi maalivahti, mutta ei me siihen tänään kaaduttu. Kaikki kyllä näkivät mihin me tänään hävittiin tämä peli. Niin paljon vastustajaa lappoi vissiin jäähyaitioon, että he olivat lananneet siihen sen lumikasan, mihin kiekko jäi, Toivola viittasi lumikasan avustuksella syntyneeseen ratkaisuun.

Ässien selvästi paras koostumus oli Kivenmäen ja Kuuselan muodostama tutkapari, joka vastasi vieraiden kaikista osumista. Toivolalla olikin ytimekäs mielipide joukkueensa syömähampaasta.

- Kentän paras ketju, Ässät-käskijä totesi.

Kärppien hyökkäyksen paras oli ottelussa kaksi maali viimeistellyt Bilek. Joukkueen alakerrassa Lasse Kukkonen kantoi suurta vastuuta varsin mallikkaasti, ja viimeisenä lukkona hääri jälleen kerran Niklas Bäckström.

- Bilek toki, mutta Bäcksröm piti meitä pystyssä varsinkin toisessa erässä. Siinä tuli viisi – kuusi ylivoimahyökkäystä, jotka hän napsi, Kari Jalonen jakoi tunnustusta.

Kärppien pelit jatkuvat lauantaina Raumalla Lukon vieraana. Ässät kohtaa samana päivänä kotonaan SaiPan.

» Lähetä palautetta toimitukselle