Trilleri

LIIGA / Raportti
Oulun Raksilasta ei tiistaina viihdettä puuttunut. Paineen alla pelaava Turun Palloseura järjesti ottelun viimeisillä hetkillä tuskanhikeä jo varmaa kotivoittoa juhlineen oululaisyleisön otsalle. Jatkoajalla kärsinyttä kotiyleisöä huudatti katsomon lemmikiksi noussut Petr Ton.

Turkulaiset veivät

Ottelun ensimmäinen erä oli tasainen, mutta vieraat hallitsivat tapahtumia. Heti alussa TPS:llä oli kaksi hyvää paikkaa, mutta Marko Kauppisella oli varaa laukaista ohi jopa tyhjästä maalista. Mikko Kankaanperän yrityksen torjui puolestaan Kärppien maalilla pitkästä aikaa kotiottelussa esiintynyt Markus Korhonen.

Kärpiltä oli ensimmäisessä erässä vaaralliset tilanteet kortilla, kiitos TPS:n tarkan puolustuksen. Kotijoukkueen viisikoiden etäisyydet repesivät liian suuriksi, puolustajien ja hyökkääjien väliin jäi aivan liian suuri tila. Tuohon tilaan pelin pelin avaamalla TPS sai hallinnan itselleen.

Ottelun avausmaalia edelsi Tepsin vahva kulmapeli. Puolustaja Markku Paukkunen havaitsi vasemmalla kaistalla vapaan väylän ja nousi Kärppien maalille. Pienestä kulmasta lähteneen laukauksen Korhonen torjui hieman holtittomasti eteensä, eikä ehtinyt reboundiakaan peittämään. Mikael Holmkvist latoi irtokiekon helposti maaliin. Johtomaali oli ensimmäisen erän perusteella ansaittu. Toinenkaan vierasmaali ei ollut kaukana, kun Niko Mikkola karkasi keskialueelta puhtaaseen läpiajoon. Korhonen kuitenkin pysäytti tuon yrityksen.

Hurlumhei vieraiden kustannuksella

© Ville Honkonen nettikuva.com

Jälkikäteen täytyy ihmetellä mitä TPS:lle toisessa erässä tapahtui? Nimittäin niin järkyttävän hukassa vieraat olivat. Nöyryytys alkoi jo ensimmäisessä vaihdossa, kun Sami Mettovaaran puolihuolimaton rannelaukaus muutti suuntaa huonosti pelanneen TPS-puolustaja Kimmo Peltosen mailasta ja painui ohi Teemu Lassilan. TPS:llä oli paikka mennä uudelleen johtoon, kun tasoitusmaalin jälkeisestä aloituksesta Mika Alatalo karkasi läpiajoon. Jälleen Korhonen veti pitemmän korren.

Kahden minuutin jälkeen nähtiin seuraava mielenkiintoinen episodi. Kärppien neloskenttä katkaisi keskialueella vieraiden hyökkäyksen ja Pasi Nielikäinen pelattiin karkuun. Nielikäinen ja TPS-vahti Lassila luistelivat molemmat irtokiekon perään ja Nielikäinen oli nopeampi. Lassilan ainoaksi mahdollisuudeksi jäi kaataa rumasti paremmalla vauhdilla tulleen Nielikäisen ja tuomiona oli rangaistuslaukaus. Brett Lieversin yrityksen Lassila torjui kuitenkin eleettömästi.

Hetki edellisestä ja ketsuppipullojen korkit lensivät Ouluhallin katolle asti. Topi Jaakola pysäytti purkukiekon ja laukoi matalan laukauksen maalille. Petr Tenkrat yritti kerran ja toisella onnisti. Biljardilyönti reboundista pomppi onnekkaastikin ohi Lassilan ja tammikuun 5. päivästä lähtien jatkunut maaliton kausi oli päättynyt. Tenkratin maalia juhlittiin kuin Suomen mestaruutta.

Vauhti lisääntyi ja TPS tippui yhä pahemmin kyydistä. Kimmo Peltonen sekoili totaalisesti omalla alueella ja Jussi Jokinen karvasi kiekon kuin varas tikkarin pikkulapselta. Maalilta löytyi vapaana Petr Ton, joka viimeisteli hallitusti läheltä ylänurkkaan, 3-1. Samalla hetkellä vieraiden valmentaja Kari Jalonen päätti rauhoitella omiaan aikalisän merkeissä.

TPS kavensi ylivoimalla, kun asialla oli hienon kuvion jälkeen jälleen Holmkvist. Joni Lius toimi mestarillisena syöttäjänä. Sami Mettovaaran kyseenalainen huitomisjäähy ajassa 34.36 loi vieraille uuden mahdollisuuden, mutta toisin kävi. Petr Ton ja Brett Lievers karkasivat alivoimalla ja Ton pelasi paikan Lieversille. Vain juomapullo vasemmassa ylänurkassa heilahti, kun Lieversin kova lämäri suoraan syötöstä viuhui ohi Lassilan. Vaiherikkaan toisen erän maalit oli nähty, kiitos 16 kertaa torjuneen Teemu Lassilan.

Haudan partaalta jatkoajalle

Brett Lieversin illan toinen maali, jälleen uskomattoman tarkka laukaus ylänurkkaan enteili jo ratkaisua. Ottelu oli tukevasti Kärppien käsissä ja hätäisimmät lähtivät starttailemaan jo parkkipaikalla odottaneita autojaan. Kunnes tapahtui jotain aivan mystistä.

Peliaikaa oli jäljellä kuusi minuuttia, kun TPS alkoi pelotella. Mikko Koivu suti kiekon metristä ohi täysin ammollaan odottaneen kärppämaalin. Kymmenen sekuntia myöhemmin Marco Tuokko ohjasi ruuhkasta tolppaan. Näistä Kärpät kuitenkin selvisi säikähdyksellä.

Loppuun asti ei tuuri kuitenkaan pitänyt. Vajaa minuutti edellisestä karkasi Mika Suoraniemi vasemmalta hyvään laukaisupaikkaan. Tarkka laukaus löysi tiensä ohi väärin sijoittuneen Markus Korhosen, joka saa ottaa kontolleen osan maalista. Lisää saatiin kahdeksan sekunnin kuluttua. Varjojen mailla vaeltanut Kai Nurminen laukoi kohti Korhosta, joka sylki kiekon räpylästään keskelle, suoraan paraatipaikalle. Tämän paremmaksi ei paikka enää tule ja Mikael Holmkvist sai kruunata hattutemppunsa varsin helposti.

Tuon luulisi säikäyttävän johtavaa joukkuetta. Turha luulo. Minuutti ennen loppua tasoitus ja jatkoaika. Ilman maalivahtia pelannut TPS loi paineen, eikä kenestäkään ollut sen purkajaksi. Lopulta Mikko Koivu sutaisi rystyltä onnekkaasti selkä maalia kohden ja Markus Korhonen nukkui talviunta. Kiekko mailan ja luistimen kautta maaliviivan paremmalle puolelle. Kärppien puolustus pelasi ratkaisuhetkillä äärettömän veltosti ja saman voi sanoa maalivahdista.

Jatkoajalla saatiin ratkaisu ensimmäisestä paikasta. Rohkeasti maalia hakenut TPS menetti kiekon ja vaarallinen vastaisku käynnistyi heti. Petr Tonin huima laukaus sujahti takakulmaan ja torvet törisivät kotijoukkueen voiton merkiksi.

Kärppien ulkomaalaiset olivat huimassa vireessä. Petr Tonin (2+1), Brett Lieversin (2+1) ja Petr Tenkratin (1+1) pysäyttämiseksi ei lailliset keinot riittäneet. Eivätkä taida tällä hetkellä riittää monella muullakaan joukkueella. Kärppien peli oli tasokasta varsinaisen peliajan viimeistä viittä minuuttia lukuun ottamatta. Ilahduttavaa oli kuusi tehtyä maalia, joka lämmitti kummasti pieniin maalilukuihin tottunutta kotiyleisöä.

TPS oli todella tyytyväinen pisteeseen. Joukkueen jokaisesta liikkeestä näkyi voittojen tuoma positiivinen ja hyvä fiilis. Vaikka joukkue oli ajoittain pahassa pulassa kykeni se lopussa huikeaan kiriin, kun se mahdollisuuden siihen sai. Negatiivisen kuvan jätti kokenut puolustaja Kimmo Peltonen sekä vaisuhkosti pelannut Kai Nurminen, joka oli jäällä vastaanottamassa viittä takaiskua. Kolme plussaakin kuitenkin tuli. TPS:n suuret sankarit olivat Teemu Lassila ja Mikael Holmkvist.

- 55 minuuttia pelimme oli kunnossa. Peli on kuitenkin ihmeellistä ja toivottavasti tämä toimii meille opettavana kokemuksena jatkoa ajatellen. Markus Korhonen hermostui lopussa, samoin kuin koko joukkue, Kärppien Kari Heikkilä kommentoi.

- Kyllä tämä oli huikea esitys. Toisessa erässä olimme kovassa kyydissä, joka oli liikaa meille. Päätettiin kuitenkin lähteä kuromaan eroa maali maalilta ja lopun hienon nousun myötä onnistuttiin. Jatkoajalla tappio ei harmita yhtään, sillä saavutettu piste on todella arvokas, Palloseuran Jalonen totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle