Tuhat ja yksi virhettä

LIIGA / Raportti
Takuuvarmaa perusvääntöä.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Erittäin kovatempoisen ja samalla hirmuisen määrän virheitä sisältänyt peli päättyi lopulta Kärppien selvään voittoon JYPistä. JYP tuli ottelun alun ennakoidun kovaa, mutta Kärpät onnistui toisessa erässä tekemään kaksi nopeaa maalia eikä JYP saanut kovasti taistelusta huolimatta enää Kärppiä kiinni.

Kuten oli ennakoitu, JYP tuli alussa todella kovaa päälle. Peliä ei ehditty pelata kuin kolmekymmentä sekuntia ja JYPillä oli jo kaksi maalipaikkaa.

- Kyllä se tuntui tuo parin viikon pelaamattomuus, kinkut vähän painoi tuossa ensimmäisessä erässä, naurahti Kärppien Jari Viuhkola.

JYPin alkurynnistyksen jälkeen peli tasoittui selvästi ja mitä pidemmälle erä eteni, myös Kärpät pääsi peliin paremmin mukaan.

- Molemmilla oli kyllä siinä paikkansa, totesi Viuhkola.

Ensimmäisessä erässä nähtiin todella huolimatonta peliä puolin ja toisin. Syötöt osuivat pääsääntöisesti kaikkialle muualle paitsi sinne minne piti ja varsinkin JYP sai muutamia todella vaarallisia tilanteita vastahyökkäyksistä. Toki Kärpilläkin oli omat paikkansa.

- Meillä oli hyvä sisääntulo mutta sitten jäähyt sekoittivat meitä, analysoi JYPin päävalmentaja Marko Virtanen.

Molemmat maalivahdit pelasivat kuitenkin erittäin varman ensimmäisen erän eikä maaleja nähty lainkaan. Toiseen erään Kärpät tuli todella vahvasti ja tuloksena olikin pari nopeaa maalia.

Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki näki toisen erän näin:

- Yhtenä teemana on ollut, että pystyttäisiin kääntämään peli nopeammin ja päästäisiin parempiin vastaiskuihin tuolta puolustusalueelta. Siihen se peli ratkesikin tänään. Siitä me ne maalit saatiin.

- Vähän samantyylisiä suoria hyökkäyksiä oli molemmat maalit. Toinen ylivoimalla, jossa Toni Kähkönen jäi takamieheksi ja sain syötön menemään läpi. Toiseen maaliin saatiin kaksi-ykkönen, syöttö onnistui vastustajan mailan yli ja Atte Ohtamaa pääsi läpi. Siinä oli hyvä momentum meillä, totesi molemmat maalit syöttänyt Viuhkola.

Kahden maalin jälkeen Kärpät vei peliä miten tahtoi ja JYP pelaajat turhautuivat. Vaikka kentällä otteet kovenivat selvästi, ylilyöntejä ei nähty ja pelaajat lämpenivät kamppailemaan ihan tosissaan. Muun muassa JYPin nelonen oli tänään elementissään pelin loppupuolella. Myös ensimmäisen Liigaottelun pelanneen Juuso Pullin otteet olivat kaukalossa varsin railakkaat. Joulurauhan loppua juhlinut yleisö saikin varmasti vastinetta rahoilleen.

- Taisteluilme mikä meillä on, niin siihen olen erittäin tyytyväinen. Se lämmittää kovasti, mietti Virtanen.

- Tiukka, samanlainen peli kuin mitä aiemmatkin pelit ovat olleet. Tiedettiin, ettei paljon maalipaikkoja tulla saamaan. Meillä ei ihan kärsivällisyys vielä riitä.

Viimeisen erä olikin melkoista kamppailua ja  JYP onnistuikin vielä kaventamaan tänään monessa mukana olleen Jussi Halmeen toimesta. Erän näki Marjamäki näin:

- Kova puristus oli tuo viimeinen erä. Kaksi alivoimaa ja kaveri sai hyvissä ajoin kavennusmaalin. Mutta erityisesti tuossa lopussa puolustettiin hyvin.

JYP taisteli minkä jaksoi, mutta erän lopulla Mika Pyörälä onnistui katkaisemaan JYP puolustajan levitysyrityksen, ja pääsi viimeistelemään voittolukemat tyhjään maaliin. Vaikka peli olikin puolin ja toisin huolimatonta ja lukuisten virheitten sävyttämää, oli se silti erittäin yleisöystävällistä.

Molemmat joukkueet jatkavat urakkaansa heti huomenna. Kärpät matkaa HPK:n vieraaksi ja JYP saa kotonaan vastaansa Tapparan.

» Lähetä palautetta toimitukselle