Kärpät kiskoi hajurakoa

LIIGA / Raportti
Kärpät voitti ns. neljän pisteen ottelussa kanssaan kotiedusta tiukasti kisaavan JYPin. Niukkamaalisessa thrillerissä loistivat parhaimpina maalivahdit, joille kertyi kummallekin runsaasti torjuntoja.

Rivit kokoon ja menoksi

Kärpät sai pitkästä aikaa ehjimmän miehistön kokoon Jyppiä vastaan, poissa olivat riveistä vain pitkäaikaispotilas Aarnio ja isyyslomaa esikoisensa johdosta joukkueelta saanut puolustaja Myllykoski. JYP taas joutui tulemaan
toimeen ilman kahta runkopuolustajaansa, Jyri Marttista ja Jani-Matti Loikalaa.

Enaimmäistä erää hallitsi pääasiassa Kärpät. Viuhkolan ketju painoi peliä toistuvasti JYP:n päätyyn ja maestro itse sai avausmaalinkin tililleen ohjaten Kukkosen siniviivavedon maaliin. Ton jatkoi Lieversin ketjussa Lappeenrannan onnistumisten takia arvatenkin ja pitkäaikainen tutkapari Lievers-Potaichuk pelasi näin pitkästä aikaa siis eri ketjuissa. Ylivoimapelillä Kärpät ei ensimmäisessä erässä kuten koko pelissäkään saanut tulosta. Bannister kunnostautui itselleen epätavallisesti antamalla pari näyttävää harhasyöttöä.

JYP ei mikään täysi vastaantulija ollut ja sai myös luotuja maalipaikkoja, etenkin ylivoimapelinsä aikana. Bäckström oli kuitenkin kärppämaalilla tänään rautaa.

Liian korkea maila

Toisessa erässä Kärpät pelasi alkupuoliskolla noin viisi minuuttia ylivoimaa tuloksetta. Miesmuuria rakennettiin maalin eteen kyllä ahkerasti mutta Leinonen ei Bäckströmiä huonommaksi tänään jääänyt.

Erän alkupuolisko kuljettiin Kärppien tahdissa, mutta Leinosen pitäessä pintansa alkoi otekin kääntyä pikku hiljaa Jypille. Painostus toikin joukkueelle ylivoimamahdollisuuden erän loppupuoliskolla. Kärpät oli tämän kuitata ylivoimahyökkäyksellä, mutta Kukkosella loppuivat kikat päästessään Leinosen kanssa nokikkain. Pian tämän jälkeen saikin JYP varsin erikoisen jäähyn seurauksena 5-3 ylivoiman.

Kärppien Mikko Lehtonen pelasi korkealla mailalla kiekkoa puolustusalueella ja Favorin passittikin miehen tästä jäähylle. Huomattakoon että lähietäisyydellä ei silloin vastustajan pelaajaa ollut. Lahjahevosia ei suuhun tunnetusti katsota, ja JYP tuli vastustamattomasti tasoihin. Kunnian sai jyväskyläläisen juniorituotannon tämän hetken kirkkain tähti Tuomas Pihlman.

Saken salama-alku

Kolmas erä alkoi Jypin kannalta huonosti. Pakit unohtivat Palsolan maalin eteen ypöyksin oman pään aloituksen jälkeen. Potaichukin syötön jälkeen oli aikaa miettiä mihin ampua ja Leinonenkaan ei voinut sille mitään. Maalipaikkoja Kärpät pystyi luomaan lisääkin, parhaimmat hukkasivat Saarenheimo lähietäisyydeltä ja Tenkrat läpiajosta.

JYP ajoi kärppäjohtoa vimmatusti takaa, tosin ilman liigan kovinta maalitykkiä Chlubnaa joka katseli viimeisen erän viltistä. Huonoon vireeseen oli syynä vihoitteleva nivusvamma. Kultakypärä Perrin oli todellinen hyrrä ja jatkuva kiusankappale Kärppien puolustukselle. Erityisen monta paikkaa pystyi JYP pelaamaan ns. toiseen aaltoon pakeille, mutta Bäckström ei tänään päästänyt helppoja eikä yhtä lukuunottamatta vaikeitakaan. Kärpät puolusti lopun huolella, eikä JYP päässyt ilman maalivahtiakaan loppuminuuttien aikana pahemmin Bäckströmiä hätyyttelemään.

» Lähetä palautetta toimitukselle