Aaltonen tykitti Kärpille kolmannen voiton - sarja katkolla keskiviikkona

LIIGA / Raportti
Aaltosen kanuuna rankaisi HPK:ta kahteen kertaan.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Kärppien ja HPK:n kolmannesta puolivälieräottelusta muodostui todellinen trilleri, jonka ratkaisua ei varsinaisen peliajan puitteissa nähty. Lopulta ratkaisijan rooliin nousi Juhamatti Aaltonen, joka tykitti Kärpille jatkoaikavoiton ja kolme ottelupalloa koko sarjan katkaisemiseksi.

Tähän mennessä maaleitta pudotuspeleissä esiintynyt Juhamatti Aaltonen sai ensimmäiset onnistumisensa todella tärkeään paikkaan. Miehen ensimmäinen osuma toi pelin tasoihin, ja toinen päätti ottelun äkkikuoleman jälkeen.

− Olen saanut paljon vastuuta, joten niitä onnistumisiakin pitää syntyä. Näistä maaleista saan varmasti paljon ekstraenergiaa tulevaisuutta varten, jutteli hyväntuulinen Aaltonen ottelun jälkeen.

Myös Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kiitteli hyökkääjää avoimesti. Erityisesti Aaltosen kaukalon ulkopuolella kasvanut johtajuus sai kärppävalmentajalta kehuja.

− Mies on kasvanut paljon. Hän puhuu nykyisin paljon kopissa sekä palavereissa ja haluaa selvästi olla johtava pelaaja. Tuollaista johtajuutta me tarvitsemme häneltä, kiitteli päävalmentaja.

− Kai se minunkin oli jo aika alkaa tekemään muutakin kuin vain pelaamaan, naurahti puolestaan Aaltonen asiasta.

HPK tiukan paikan edessä

Maanantain tappio tarkoitti sitä, että HPK on sarjassa tappiolla jo lukemin 0−3. Tilanne on tukala, mutta päävalmentaja Pasi Arvosen mukaan toivoa ei vielä täysin ole kuopattu.

− Tilanne ei vaikuta mitenkään meidän keskiviikon valmistautumiseemme. Lähdemme edelleen taistelemaan. Näemme täällä taas perjantaina, kommentoi Arvonen.

Vaikka Kärpät johtaakin sarjaa vakuuttavasti 3-0, ei joukkue lähde kohti keskiviikkoa henkseleitä paukutellen.

− Koko kauden olemme menneet peli kerrallaan, ja niin teemme nytkin. Tästä pelistä otamme mukaan hyvät asiat, ja parannamme vielä joitain asioita, kommentoi Marjamäki tulevaa ottelua.

− 3−0-johto ei todellakaan tarkoita sitä, että seuraavaan peliin voisi valmistautua rennommin. Tämä oli vasta kolmas voitto, HPK tulee varmasti vielä taistelemaan kynsin ja hampain, kommentoi puolestaan Aaltonen.

Kärppien hyvä alku jää palkinnotta

Kärpät sai otteluun todella hyvän aloituksen. Ensimmäiset 10 minuuttia olivat kotijoukkueen kovaa hallintaa. Joukkue oli selvästi päättänyt lähteä otteluun hyökkäysvoittoisemmalla taktiikalla, kun kahden edellisen ottelun aloitukset olivat menneet puolustuksen kautta pelaten.

Kuten edellisissäkin kohtaamisissa, ei hyökkäämistä palkittu, kun puolustuskannalla ollut joukkue iski avausmaalin. Borna Rendulic vei puolivälierien avausmaalillaan HPK:n ensimmäistä kertaa koko sarjan aikana johtoasemaan.

− Ensimmäinen erä oli meiltä aivan loistavaa pelaamista, mutta hävisimme sen kuitenkin lopulta. Sellaista se jääkiekko välillä on, kommentoi Marjamäki.

Ottelun toisen erän alkupuolella nähtiin ikävä loukkaantuminen, kun Kärppien Juho Keränen taklasi Jyri Niemen kovaa laitaa vasten. Puolustaja joutui jättämään ottelun kesken. Arvosen mukaan Niemi koki kovan aivotärähdyksen ja ei mitä todennäköisimmin pelaa keskiviikon neljännessä puolivälierässä.

Kolmanteen puolivälieräotteluun kokoonpanoon nostettu Joonas Komulainen toi kotijoukkueen tasoihin toisen erän puolenvälin jälkeen. Kaksi ensimmäistä ottelua huilannut Komulainen pelasi muutenkin pirteän ottelun ja toi hyvää energiaa oman kentällisensä ja koko joukkueen pelaamiseen.

Toiselle erätauolle poistuttiin kuitenkin vieraiden komennossa, kun Rendulic kävi iskemässä jälleen kiekon maaliin Tomi Karhusen pudottamasta irtokiekosta.

Kolmannen erän Kärpät pääsi aloittamaan ylivoimalla, kun HPK-sankari Rendulic otti toisen erän viime sekunneilla illan ensimmäisen jäähyn.

HPK selvitti vielä tämän jäähyn, mutta Antti Aarnion viisi minuuttia myöhemmin ottama jäähy kostautui, kun illan sankari Aaltonen astui ensimmäistä kertaa esiin maalien muodossa.

Molemmilla joukkueilla oli vielä todella hyviä maalipaikkoja ratkaista ottelun kohtalo varsinaisella peliajalla. Ivan Huml ja Julius Junttila kilisyttelivät HPK-maalin ylärimaa ja vierasjoukkue Karhusen vartioiman maalin tolppaa.

Aaltonen ratkaisee

Jatkoerän alku oli kotijoukkueen. Kärpät laukoi lähes jokaisesta mahdollisesta paikasta, mutta Juuse Saros ja HPK-puolustus selvittivät tilanteet.

Hieman Esa Pirneksen jäähyn umpeutumisen jälkeen, HPK sai luotua todella hurjan paineen oululaisten päätyyn. Peli pyöri muutaman minuutin kotijoukkueen puolustusalueella, eikä Kärpät päässyt millään purkamaan painetta.

− Sanoinkin joukkueelle, että kun puolustaa hyvin, niin saa myös hyviä hyökkäyspaikkoja. Rehellisesti sanottuna, olisi sen tietenkin paremminkin voinut hoitaa, kommentoi Aaltonen tilannetta.

Sitten yhtäkkiä kuin varkain Kärpät pääsi nopeaan vastahyökkäykseen, jonka päätti Aaltonen lujalla lyöntilaukauksellaan. Maali maistui illan sankarille.

− Tiesin, että Saros on pieni maalivahti, joten yritin mahdollisimman ylös ja kovaa saada ammuttua. Ehdin tilanteessa katsoa, että kilpipuolella on hieman tilaa. Tietenkin olisi voinut vielä vähän ylemmäs laittaa, niin olisi ollut hienomman näköinen, kertasi Aaltonen voittomaalia.

− Päälimmäinen tunne maalin jälkeen oli helpotus. Rankka peli oli tänään ja alkoi jo hieman väsyttämään. Onneksi tällä kertaa ratkaisu ei odotuttanut itseään kovin kauaa, kertoili hyökkääjä tuntemuksiaan onnistumisen jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle