Oppipoika löi ex-kuninkaan

LIIGA / Raportti
JYP murskasi vieraaksi saapuneen Tapparan Jyväskylän perjantai-illassa ja samalla vanha oppipoika Jyrki Aho metsästi ensimmäisen voittonsa entisestä työkaveristaan Risto Dufvasta.

Kauan Jyväskylän kuninkaan kruunua hallussaan pitänyt Risto Dufva joutui jo toistamiseen tällä kaudella lähtemään häntä koipien välissä vanhalta työpaikaltaan. JYP löi taululle rumat lukemat 6-0 (1-0, 2-0, 3-0).

Tappara oli koko pelin ajan täysin altavastaajan asemassa, eikä porkkanapöksyiltä näyttänyt onnistuvan mikään. Omalta alueelta oli vaikeaa päästä pois kotijoukkueen kovan karvauksen takia, syötöt olivat luokattomia roiskaisuja ja fyysisyydessäkin tuli kuokkaan oikein kunnolla. Välillä tuntui, että joukkueet painivat aivan eri sarjoissa.

Ratkaisijoita JYPistä löytyi laajalla rintamalla. Kovimmat tehot perjantai-iltana nakutti paluun kaukaloon tehnyt Jani Tuppurainen.

– Pelattiin loppuun asti hyvin. Ei Tapparalla ollut paljoakaan jakoa, Tuppurainen totesi pelistä.

Ottelun torjuntatilastot kertovat myös karua kieltä: Tapparan maalivahti Jani Nieminen torjui ottelussa peräti 39 kertaa, kun taas JYPin maalinvartijointivastuussa ollut Riku Helenius selvisi vain 15 torjunnalla.

– Luisteltiin tosi hyvin, eikä päästetty Tapparaa maalipaikoille. Hyökättiin myös hyvin, Tuppurainen lisäsi.

Hurrikaanipaitojen hyökkäyspeli kulki tosiaan perjantaina mallikkaasti, eikä omalla alueella tarvinnut juuri puolustaa, mikä toi Heleniukselle helpon, kauden kuudennen nollapelin.


Jani Tuppurainen ja Eric Perrin muodostivat tehokkaan yhdistelmän illan ottelussa.

Edellisen illan peli painoi Tapparaa

Kirvesrinnat olivat isännöineet SaiPaa kotonaan Hakametsässä edellisenä iltana, mikä oli imenyt suurimmat mehut Tappara-miehistöstä.

– Eilen oli kova peli ja se näkyi selvästi. Mentaalisesti ja fyysisesti väsyttiin ja tietenkin kotijoukkue oli hyvä. Ei pärjätty, mutta ajatellaan positiivisesti, otetaan Olvi ja sitten mennään eteenpäin, Dufva kertoi.

Kuninkaan paluu vanhoille kotikonnuilleen ei sujunut aivan odotetulla tavalla, mutta Dufva huomautti samalla prosessin olevan vielä kesken.

– Harmittaa, kun ei tuon parempaa vastusta pystytty antamaan. Meidän prosessimme on vielä kesken ja silloin, kun Tampereelle menin oli pisteitä kolme ja sarjataulukon viimeisenä. Olemme kovalla tahdilla nousseet ja nyt näkyy selvästi, että me menemme äärirajoilla jaksamisen suhteen. Paljon on ollut loukkaantumisia, mutta pojat antavat joka päivä parastaan, Dufva kommentoi.

Aho skalpeerasi Dufvan

JYPin päävalmentaja Jyrki Aho otti nyt ensi kertaa päänahan pitkäaikaisesta työkaveristaan Risto Dufvasta, mutta käänsi silti katseet jo seuraavan päivän peliin.

– Tapparahan tässä voitettiin ja aika nopeasti meni ajatus huomiseen, kun menin koppiin. Tuli sellainen ajatus, että huominen peli on meidän seuraava koitinkivi, mutta totta kai se on kiva voittaa vanha työkaveri, jonka kanssa on tehnyt monta vuotta töitä. Näitä pelejä tulee ja menee ja tekemiseen tässä pitää keskittyä.

Hurrikaaninuttujen päävalmentaja oli tyytyväinen suojattiensa esitykseen muutamaa typerää hyökkäyspään jäähyä lukuunottamatta.

– Halusimme olla yhtenäisempi joukkue ja laittaa itseämme enemmän likoon edellisiin peleihin verrattuna. Saatiin sitä kautta hyvä alku ottelulle ja pääsimme hyvään juoksuun ottelussa. Rangaistukset tosin rikkoivat hieman peliä, eivätkä ne olleet sellaisia, joita olisi kannattanut ottaa, Aho kertasi.

Seuraavan kerran JYP pelaa liigaa ja lauantaina, kun joukkue matkustaa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Tappara sen sijaan saa huilata pitkään ja pelaa seuraavan ottelunsa vasta ensi viikon perjantaina Hakametsässä, kun vieraaksi saapuu Porin Ässät.

» Lähetä palautetta toimitukselle