Sekavaa peliä

LIIGA / Raportti
Turnauksen avausottelussa kohtasivat JYP ja Luleå. Alku lupaili kohtuullisen hyvää kiekkopeliä, mutta toisen ja kolmannen erän lukuisat jäähyt sotkivat molempien pelin

JYP aloitti lupaavasti

Ottelun alku oli räväkkä. Tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Jo ajassa 1.37 nähtiin ensimmäinen maali. Luleån Fredrik Svensson otti vauhtia oman maalin takaa, liukui yksin läpi kentän ja vei vielä Angel Nikolovin pahasti kahville. Laukaus Tero Leinosen längistä sisään, 0-1.

Pari minuuttia myöhemmin tuli tasoitus JYP:n pelatessa ylivoimalla. Edellisessä maalissa pihalla ollut Nikolov ampui epäonnistuneen laukauksen viivasta. Maski oli kova, mutta koko ottelun ajan pahasti haparoinut Luleån Daniel Henriksson imaisi vedon sisään. Hiukan ennen erän puoltaväliä tuli mitäänsanomattomasta tilanteesta JYP:n johtomaali. Tuomo Jääskeläinen laukoi puolihuolimattomasti kaukaa ilman maskia. Pienestä kulmasta lähtenyt laukaus tippui Henrikssonin suojista maaliin asti.

Tämän jälkeen Luleå otti kasan rangaistuksia ja pelikellon näyttäessä aikaa 16.17 siirtyi JYP jo kahden maalin johtoon. Tomas Chlubna ohjasi Jyri Marttisen mestarillisen syötön tyhjään maaliin. Erän lopussa JYP:n Jääskeläinen oli vielä nokikkain Henrikssonin kanssa, mutta ampui suojusten kautta ohi. Kaikkineen selvästi JYP:n erä, Luleålla vain yksi todellinen tekopaikka.

JYP romahtaa, Pakaslahdella linja hukassa

Toisen erän alussa ottelu ratkeaa. Reilussa kolmessa minuutissa (20.22-23.29) Luleå teki 3 koulumaalia ja siirtyi ottelussa johtoon. Maalintekijöinä kunnostautuivat Thomas Berglund, kentän paras pelaaja Jonas Rönnqvist sekä Linus Fagemo. Kaikki maalit olivat todella komeita, eikä Tero Leinosella ollut mitään mahdollisuutta niitä torjua. Kaksi viimeistä olivat selkeitä läpiajoja, joissa laitahyökkääjä pelattiin karkuun JYP:n puolustuslinjan taakse.

Takaiskujen jälkeen JYP menetti täydellisesti otteensa peliin. Toisessa erässä ihmetytti lisäksi päätuomari Jukka Pakaslahden linja. Tuomari menetti otteen pelin kulkuun totaalisesti ja miestä lensi jäähylle urakalla. Myös joukkueet alkoivat turhautua ja tämä näkyi useina pikkukahinoina. Erän rumimmasta tempusta vastasi Luleån Jonas Andersson-Junkka, joka sai ennen erän puoltaväliä 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.

Myöskin Luleån järkälemäinen Petr Skrbek koulutti JYP:n pienikokoisia hyökkäjiä melko kovalla kädellä. JYP pääsi pelaamaan lähes täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla, mutta kuviot olivat pahasti sekaisin. Yhtään laukausta ei maalia kohden saatu!

Höntsyilyä

Kolmas erä oli melkoista höntsyilyä. Vauhti puuttui täysin, eikä joukkueilla ollut kovinkaan systemaattisia hyökkäyksiä. Erän ensimmäisellä minuutilla Jonas Rönnqvist päätti lopullisesti JYP:n pyristelyt ylivoimamaalillaan. Kolmannnessa erässä JYP:n pelaajilla alkoi myös turhautuminen nousta. Jari Korhonen ja etenkin Jyri Marttinen tökkivät ikävästi vastustajiaan koko pelin ajan.

Erän puolenvälin jälkeen pelattiin vaihto, jossa olisi ollut aineksia isompaankin välienselvittelyyn. Marttinen ja Tuomas Pihlman ajoivat pari kertaa vastustajaa puun takaa, kunnes Pakaslahti älysi viheltää pelin poikki. Isommalta hässäkältä vältyttiin, koska Luleålla oli jäällä Petr Skrbek. Pari poikittaista Pihlmanin kypärään ja homma oli sillä ohi. Samalla tuli viesti JYP:n pelaajille, otteita tulisi siistiä. Jäähyt Marttiselle ja Skrbekille.

Viimeisen maalin ampui Luleån Michael Johansson, joka ronkki kiekon verkkoon Leinosen suojista. Leinonen protestoi osumaa kovasti ja sai Pakaslahdelta lahjaksi kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Aihetta valitukseen oli, kiekko sai olla pelissä turhan kauan.

Luleå oli lopulta joukkueista selvästi parempi. Jotain hereilläolosta kertoo sekin, että ruotsalaiset tekivät jokaisessa erässä maalin erän kahden ensimmäisen minuutin aikana. Luleån ja koko kentän paras pelaaja oli Anaheimista takaisin Ruotsiin kotiutunut Jonas Rönnqvist. Myöskin kaksi maalia syöttänyt Petter Nilsson oli hyvä. Puolustuksessa parasta esitti isokokoinen Skrbek.

JYP:n paras osa oli Janne Hauhtosen ketju, joka vastasi kahdesta maalista. Puolustuksen paras oli Jari Korhonen. Jyri Marttinen pisteitä laskee alituinen vastustajan tökkiminen läpi ottelun. Molempien maalivahtien tulee parantaa reilusti otteitaan.

JYP:n kokoonpano:

Tuomas Pihlman-Jarkko Immonen-Jouni Kulonen

Tuomo Kortelainen-Jari Korhonen

Pavel Vostrak-Eric Perrin-Tuomo Jääskeläinen

Miika Huczkowski-Pekka Poikolainen

Antti Virtanen-Janne Hauhtonen-Tomas Chlubna

Angel Nikolov-Jyri Marttinen

Tuomas Mikkonen-Tuukka Liimatainen-Tomi Mustonen

J-M Loikala-Mikko Mäenpää

Luleå voitti rangaistuslaukaukset maalein 2-1. Luleålta onnistuivat Petter Nilsson ja Linus Fagemo, JYP:ltä Janne Hauhtonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle