Maalipaikkoja riitti tuhlailtavaksi asti − raataja nousi hurrikaanien sankariksi

LIIGA / Raportti
Tavi pääsi maalin makuun tässäkin ottelussa.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
JYP ja KalPa jatkoivat melko samankaltaisilla askelmerkeillä kuin eilen Kuopiossa. Tällä kertaa JYP oli kuitenkin askeleen etevämpi ja nappasi tärkeät pisteet 4−3-voitolla.

JYP väänsi jo neljännen pelinsä viiteen päivään, joten monet odottivat väsynyttä kotijoukkuetta. Sellaista ei kuitenkaan nähty, vaan ote pysyi pitkään jopa täysin hurrikaanien näpeissä.

− Todella tiukka rupeama tässä välissä. Voi olla hyvin ylpeä joukkueen esityksestä, kiitteli Marko Virtanen.

Samat joukkueet kohtasivat perjantaina Kuopiossa. Pekka Virralta tällainen ei juuri kiitosta saanut.

− Nämä ovat keinotekoisia sarjoja, joissa revitään eroja. Pudotuspelit ainoa paikka monille korjata taloutta, tällaiset ratkaisevat liikaa.

Osa tappion tuomaa pettymystä kanavoituikin varmasti tähän. Hetken päästä Virta näki myös kolikon kääntöpuolen.

− Toki ääni voisi olla kellossa erilainen, jos olisimme saaneet enemmän pisteitä. Ehkä saamme näistä peleistä jotain eväitä jatkoon.

Klišeen merkeissä

Ottelun kuva tuki varsin erinomaisesti vanhaa totuutta, jääkiekko on maalintekopeli. Hyvin pelissä mukana ollut yleisö antoi JYPille kaivattua energiaa, minkä johdosta isännät pitivät tahtipuikkoa väkevästi hallussa.

Kun KalPa ei onnistunut pitämään kiekotteluaan riittävän huolellisena, vierasjoukkue oli pakotettu mukautumaan isäntien rytmiin. Jatkuvat kiekonmenetykset ja repaleinen puolustuspelaaminen avasi hurrikaaniryhmälle lukuisia maalipaikkoja, mutta Eero Kilpeläinen piti KalPaa pelissä mukana.

− Tiesimme ennen peliä, että pelin hallintaa emme voita, emmekä rytmitä pelin kulkua. Silti uskoimme mahdollisuuteen voittaa, Virta kertasi.

Kahden erän jälkeen taululla roikkuivat sitkeät 2−1-lukemat, vaikka JYP loi toistakymmentä vaarallista maalipaikkaa. KalPan harvat vaaralliset paikat aukenivat nopean hyökkäyksen rakentelun kautta, kun luisteluvoimaiset hyökkääjät onnistuivat karkaamaan tekopaikkoihin. Harvoissa tilanteissaan Tuomas Tarkki oli kuitenkin vakuuttava.

Kauden aktiivisin päätöserä

KalPan taistelu palkittiin heti päätöserän alkuun, kun Niko Mikkola iski komean soolomaalin. Tuo sotki JYPin rytmiä, kun useat hyökkäykset päättyivät paitsioon.

− Päätöserän ainoa teema oli se, ettei vastustaja saa enää ylivoimahyökkäyksiä. Siihen sitten tulikin heti alkuun tuollainen maali, Virtanen harmitteli.

Hiljalleen JYP sai kuitenkin juonesta kiinni, vaikka KalPa alkoikin saada kiekotteluaan uomiinsa. Tuosta eteenpäin peli oli melko tyypillistä tälle taisteluparille, kun JYP keskittyi enemmän vastahyökkäksiin ja KalPa piti kiekkoa.

KalPan kiekottelu ei tulosta tuonut, mutta vastahyökkäykset toivat. Miika Lahden vietyä isännät jälleen johtoasemaan moni odotti JYPin vetäytyvän täysin kuoreensa. Tätä ei kuitenkaan nähty, vaan JYP iski fiksusti painetta KalPan päätyyn, kun siihen paikka aukeni. Viimeisen naulan KalPan arkkuun iski Janne Keräsen saama 2+2-minuutin jäähy kesken kuopiolaisten loppukirin.

− Lähelle ottelun voittoa pääsimme. Patrick Davisilla oli läpiajo juuri ennen JYPin maalia, Virta kertasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo