KalPa opetti JYPille nöyryyttä

LIIGA / Raportti
KalPalla on syytä juhlaan.
KalPa lähti otteluun nöyrin mielin, mikä poiki loistavan tuloksen. KalPa opetti jyväskyläläisille nöyryyttä murskaamalla heidät kotonaan luvuin 1-5.

Jyväskylässä miteltiin toisen kerran tällä kaudella Väli-Suomen herruudesta. Tällä kertaa perjantai-illan huumaa tarjottiin Jyväskylässä jääkiekon muodossa. Edellisellä kerralla, Kuopiossa, yhteen ottivat joukkueet, joilla molemmilla oli alla sekavat harjoitusjaksot. Jyväskylässä painittiin pelillisten ongelmien kanssa, kun taas Kuopiossa henkilöstöpäätökset aiheuttivat päänvaivaa.

Toiseen Väli-Suomen derbyyn tultaessa kausi oli saatu jo rullamaan, eikä alkukauden murheita enää muisteltu. Keskittyminen oli itse asiassa eli jääkiekossa. JYP oli voittanut viisi edellistä otteluaan, mutta KalPa oli kerännyt vain seitsemän pistettä viidestä edellisestä ottelustaan.

Ennakkokaavailuissa JYPin voittoa pidettiin lähes varmana. Kaikesta huolimatta hurrikaaniryhmä oli kuin varjo entisestään, vaikka aloittikin ottelun vahvasti. Eric Perrin vei kotijoukkueen johtoon KalPan puolustusalueen harhasyötön seurauksena vain reilun minuutin pelin jälkeen.

Kotiyleisössä ja -joukkueessa oltiin tässä vaiheessa luottavaisia. Lähes koko ensimmäisen erän JYP hallitsi kenttätapahtumia miten tahtoi, mutta erän loppua kohden JYP alkoi löysäilemään. Hurrikaaninutuille tuli yksinkertaisesti liian hyvä olo. Teinisensaatio Artturi Lehkonen rokotti löysää JYP-puolustusta reilua paria minuuttia ennen erän loppua ja erätauolle astuttiin 1-1-lukemissa.

– Aloitimme pelin hyvin, mutta ensimmäisen erän loppu oli huono. Emme päässeet omalta alueelta pois ja tästä syystä karvaamisesta ei tullut mitään. Jos pelaa koko ajan omalla alueella, niin on aika vaikea tehdä maaleja, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho päivitteli.

Ensimmäisen erän jälkeen komento siirtyi KalPalle. Joukkueen alun vaikeudet olivat tipotiessään ja jäällä oli näyttävästi kiekkoa liikutteleva kuopiolaisryhmä. Pelirohkeus oli täysin uudella tasolla, jolloin JYP oli järjestään muutaman luistinpotkun vierailijoitaan perässä.

– Vastustaja loi maalipaikkoja ja oli tehokas. Meillä kävi muutama lipsus ja vastustaja pääsi myllyttämään meidän päässä muutaman kerran oikein kunnolla, Aho kertasi.

Edellisissä otteluissa JYPin suurin ongelma on ollut suuri jäähymäärä. Perjantaina JYP teki pienen parannusliikkeen ja vieraili jäähyaitioissa aikaisempaa harvemmin.

– Onhan niitä jäähyjä tullut liikaa, mutta mielummin ottaisin sen voiton kuin vähäisen jäähymäärän, Aho kiteytti.

Ottelun loppu oli lähinnä kotijoukkueen nöyryyttämistä. Äänekkään kuopiolaisfaniryhmän säestyksellä KalPa latoi taululle rumat luvut. Tuskin koskaan aikaisemmin sarjakärki on ollut niin pahasti purjeessa kuin mitä JYP oli perjantaina. Ottelua seuranneen isä Lehkosen mukaan nyt nähtiin tähän mennessä KalPan paras peli ja samalla KalPan päävalmentajan Jari Laukkasen elämän liigapeli.

– En tiedä, mitä "Ika" tarkoitti tuolla, mutta se voi olla totta, jos valmentajauraa miettii. Pelaajana olen kyllä pelannut parempiakin pelejä, Laukkanen virnuili.

Kolme pistettä matkasivat Kuopioon. Seuraavaksi KalPa kohtaa jo heti lauantaina 6.10. kotonaan Tapparan. JYP sen sijaan matkustaa launtaina Raumalle Lukon vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle