Kärpät parempi erikoistilanteissa

LIIGA / Raportti
JYP:n ja Kärppien playoffsarjan kuudes ottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon 1-4. Kärppien voiton avain oli onnistunut ylivoimapeli, sillä joukkue viimeisteli neljästä maalistaan kolme JYP:n pelatessa vajaalla. Flunssa-aallon heikentämä kotijoukkue ei silti antautunut taistelutta.

Runkosarjan kolmanneksi sijoittuneen Kärppien ja kuudenneksi yltäneen JYP:n pudotuspelisarja on tarjonnut mielenkiintoisia otteluita ja paljon vääntöä. JYP johti sarjaa parhaimmillaan jo 3-1, mutta selkä seinää vasten –asetelma herätti paperilla vahvemman kotijoukkueen ja sarja on tällä hetkellä tasan. Ratkaiseva seitsemäs ottelu pelataan sunnuntaina Oulussa, joten palautumisaikaa lauantai-illan koitoksesta jää molemmille erittäin vähän.

Kolme ylivoimamaalia

Kärpät painoi pelin alussa kovaa. Vain runsas minuutti oli pelattu, kun Andrei Potaitshukille pelattiin JYP:n oman pään virheen seurauksena avopaikka maalinedustalle. Potaitshuk sai sekuntikaupalla veivata Juha Pitkämäkeä jäihin, mutta ratkaisuyritys oli lopulta vaisu ja Pitkämäki sai hoidettua tilanteen kunnialla.

Ottelun ensimmäinen ylivoimapeli toi myös avausmaalin. Edellämainitussa tilanteessa Potaitshukia koukanneen Jarkko Immosen istuessa jäähyaitiossa sai Kärpät hyvän maalipaikan. JYP:n Kimmo Pikkaraisen purku pysähtyi rännissä kytänneeseen Potaitshukiin, joka antoi kauniin syötön takakulmalle hiipineelle Jari Viuhkolalle. Pitkämäki sai varusteitaan väliin Viuhkolan laukaukseen, mutta kiekko kimposi lopulta maaliin asti.

JYP pääsi peliin mukaan ensimmäisen ylivoiman myötä. Tässä nähtiin monia hyviä paikkoja, kuten Pekka Poikolaisen hyvä vetopaikka, mutta mailan katkeamiset ja Kärppien alivoimakoostumuksen uhrautuva peli pitivät Niklas Bäckströmin maalin edelleen koskemattomana. Ylivoimajakson ehdottomasti paras paikka oli Tuomo Jääskeläisellä, joka ei onnistunut siirtämään kiekkoa maalin edestä tyhjään maaliin.

Kärpät sitä vastoin onnistui ylivoimassaan jälleen. Angel Nikolovin istuessa jäähyllä Mikko Lehtonen ampui kovaa viivalta, ja kiekko muutti jostakin suuntaa pompaten ohi Juha Pitkämäen. Laukaus ohjautui verkkoon ilmeisesti Pekka Poikolaisen mailasta, mutta täyttä varmuutta ei tähän lehdistökatsomon sijainnista johtuen ole.

Päätuomari Hannu Henriksson passitti ottelussa oikein urakalla molempien joukkueiden pelaajia jäähylle, ja ylivoimalla onnistui viimein kotijoukkuekin. Ajassa 14.53 Angel Nikolov antoi hienosti kiekon siniviivalta kahden Kärppä-pelaajan välistä kulmaan, jossa Janne Hauhtonen odotteli vähän aikaa. Irtauduttuaan kiistakumppanistaan Brett Lieversistä Tuomo Jääskeläinen sai kiekon b-pisteiden väliin ja ampui ranteella yläkulmaan.

JYP oli ennen avausmaalia kohtuullisen vaisu, mutta sai lisävirtaa onnistumisesta ja peliin tuli aivan uutta sähköä. Loppuerä mentiinkin JYP:n hienoisessa hallinnassa.

Toinen erä täysin JYP:n

Kärpät kadotti otteensa pelin juonesta toisessa erässä. JYP painoi jatkuvasti pelin Kärppien päätyyn ja vierasjoukkue joutui rikkomaan, mistä tietenkin seurasi jäähyjä. JYP-hyökkäjille tuli monta hyvää maalipaikkaa, mutta Kärppien paras pelaaja Niklas Bäckström hoiteli avopaikatkin kunnialla. Tomas Chlubnan olisi pitänyt ohittaa Bäckström edes toisesta avopaikastaan, mutta niin vain oululaismaalivahti sai aina jonkun ruumiinjäsenensä kiekon tielle.

JYP:n Pekka Kärkkäinen jäi toisessa erässä sivuun selkävamman takia, ja a-junioreista loukkaantumisia paikkaamaan nostetut Aki Hyyppä, Ari Kovanen ja Jaakko Viljanen pääsivät pelaamaan suhteellisen paljon. Koko kolmikko esiintyi ennakkoluulottomasti ja etenkin Kovanen sekä Viljanen jäivät kotiyleisön mieleen. Jo playoffsarjan kolmannesta pelistä lähtien pelannut Kovanen väänsi ja taklasi kovaa ja Viljanen väläytteli hienoa kiekollista taitoaan.

Kärppien kolmas ratkaisee pelin

JYP haki tasoitusta kovaa vielä kolmannen erän alussa, mutta kun sitä ei tullut, Kärpät rankaisi ajassa 44.59. Juha-Pekka Haatajan tuoman hyökkäyksen jälkitilanteessa syntyi paniikki JYP:n alueelle ja kiekko ajautui lopulta siniviivalle, josta Drew Bannister tykitti vastakiekkoon hienon lämärin etuyläkulmaan. Laukaus ei jättänyt Juha Pitkämäelle mitään mahdollisuuksia.

Kolmas maali antoi Kärpille mahdollisuuden alkaa varmistella voittoa, minkä se myös käytti. Joukkue vetäytyi puolustusasemiin ja JYP:n yrittäminen muuttui väkinäiseksi. Kerta toisensa jälkeen kotijoukkue joutui lyömään keskiviivan jälkeen päätykiekon, jonka Kärppien puolustus selvitti ja toimitti väljemmille vesille.

Lopullinen niitti ottelulle tuli kolme minuuttia ennen loppua. Tomas Chlubnan istuessa jäähyllä Petr Ton toi kiekon vahvasti ylös ja syötti Pekka Saarenheimolle, joka sai laittaa maalin kulmalta kiekon neljännen kerran JYP-verkkoon. Tämä maali oli lähinnä JYP:n uhkarohkean alivoimapelaamisen tulosta, sillä kotijoukkue oli pakotettu hakemaan kavennusta vielä alivoimallakin.

Näin kävi, miksi?

JYP pelasi tänään hyvin. Vaikka joukkue hävisi, on pakko ihailla suuresti joukkueen jaksamista ja pelaamista yleensä näin kovassa paikassa. Liikettä riitti aivan loppua lukuunottamatta koko ajan, ja kokemattomat junioritkin pelasivat kentällä aivan tasapäisesti Kärppien tähtiin nähden. Maali tai parikin toisen erän myllytyksessä olisi voinut kääntää ottelun JYP:lle.

Kärppien paremmuus taas tuli esille erikoistilanteissa. Siinä missä JYP:n ylivoima katkesi liian usein henkilökohtaisiin virheisiin, Kärpät piti maltilla kiekkoa ja sai tilanteita jatkuvasti. Ylivoiman roolitus toimi, miehet ajoivat kovaa maalille maskia tekemään ja viivalta lauottiin paljon.

Hannu Henriksson joutui yleisön hampaisiin tuomarilinjastaan, mutta eivät Henrikssonin otteet olleet läheskään huonoimpia tällä kaudella Hippoksella nähtyjä. Vaikka jäähyjä tuli paljon, niihin löytyi useimmiten selkeä syy ja ne tulivat pelin kannalta turhista tilanteista, kuten jälkipelistä, maalivahdin estämisestä tai huitomisista. Henrikssonille on myös annettava tunnustus siitä, että hän antoi pelaajien taklata tänään, ja pelaajat käyttivät tilaisuuden hyväkseen. Näin nähtiin viihdyttävää kiekkoa, juuri sellaista kuin pudotuspeleissä pitääkin nähdä.

Valmentajien kommentit

Kari Heikkilä kiitteli aivan syystäkin toiminutta ylivoimaa.

- Ylivoima oli tänään hyvää ja saimme sillä tärkeät maalit. 2-1-tilanteeseen asti pelasimme hyvin, mutta sen jälkeen vähän seistiin ja alettiin näpräillä. Toisessa erässä sitten tuli helppoja ja tyhmiä jäähyjä, mutta kolmas erä oli taas hyvä.

- Bäckström on ollut kovassa kunnossa ja kesti hyvin painostuksen hetket, sanoi Heikkilä ja kiitteli aiheesta joukkueensa parasta pelaajaa.

Huomisen pelin asetelmista Kärppä-valmentaja puhui seuraavasti:

- En usko että nähdään väsyneitä miehiä. Olemme edelleen selkä seinää vasten, ja on turha ruveta nostattelemaan odotuksia. Ollaan tyytyväisiä, että ollaan nyt näin pitkällä.

JYP:n Matti Alatalo ei suostunut laittamaan päätä pensaaseen, vaikka joukkue hävisikin.

- Taisteltiin tänään hyvin ja jokainen yritti parhaansa. Vastustaja teki inhottavia maaleja, ei tässä pelillisesti hätää ollut. Alivoimalla emme päässeet antamaan painetta vastustajalle emmekä päässeet iskemään. Ratkaisut olisi pitänyt tehdä nopeammin.

Alatalo ryhtyi haastattelunsa lopuksi suorastaan ylistämään joukkueensa työmoraalia.

- Ei voi uskoa, miten hienosti joukkue ottaa asiat. Petri Virolainen on pelannut piikillä koko sarjan ja Kärkkäinen jouduttiin ottamaan pois kesken pelin. Samanlaisella peli-ilmeellä on huomenna mahdollisuus voittaa, jos on enemmän onnea.

» Lähetä palautetta toimitukselle