JYP väisti luodin Pullin pommilla

LIIGA / Raportti
Pulli ehtii suorittaa röyhkeitä maalilleajoja ennen ratkaisuosumaansa.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Vaikka JYPin ja Kärppien ottelu ei yltänyt aiempien kaltaisiin maali-iloitteluihin, ottelu oli jälleen varsin viihdyttävä ja jännittävä. Ottelu venähti jälleen jatkoajalle, jonka jälkeen JYP tasoitti ottelusarjan 2−1-voitolla.

JYP ja Kärpät tulivat keskiviikkona Jyväskylään sarjan ollessa 2−1-tilanteessa oululaisille. Kärpät antoi jyväskyläläisille kylmää kyytiä maanantaina Oulussa, kun Kärpät voitti peräti 8−3. Ottelun maalimäärä ei sinällään yllättänyt, sillä sarjassa oli tehty kolmen ottelun aikana peräti 29 maalia.

Erityisesti molempien joukkueiden maalivahtipeluutukseen oli kohdistunut kysymysmerkkejä, mutta kumpikaan ei vaihtanut maalivahtia. Myös pelaavat kokoonpanot pysyivät täysin samoina kuin edellisessä ottelussa.

Keskiviikon neljäs kohtaaminen oli JYPille kuolemanottelu, sillä Kärppien 3−1-sarjajohto olisi saattanut alkaa olla liian suuri vuori kiivettäväksi.

Paluu arkeen

Ottelu alkoi tutulla kaavalla hyvin vauhdikkaana. Kärpät oli alussa hallitsevampi osapuoli, mutta vaaralliset maalipaikat olivat vähissä. Oululaiset toimittivat kuitenkin ahkerasti kiekkoa maalille, minkä aikana Tuomas Tarkki sai itsevarmuutta palauttaneita torjuntoja.

JYP alkoi ottelun puolessavälissä päästä otteluun mukaan. Isäntien parhaat paikat tulivat nopeista rintamahyökkäyksistä, jotka jäivät kuitenkin kohtalaisen vähäisiksi. Erätauolle lähdettiin JYPin johtoasemassa, kun Markus Poukkulan loistavan esityön jälkeen Markus Nenonen sai lyödä kiekon tyhjään maaliin.

Maalin jälkeen Kärpät pääsi yrittämään tasoitusmaalia ylivoimalla, joka jakautui ensimmäisen erän lopulle ja toisen erän alkuun. Ylivoima jäi kuitenkin kohtalaisen vaisuksi.

Toisessa erässä JYP aktivoi karvaustaan entisestään jakaen kovia pommeja erityisesti Mikko Niemelälle ja Ryan Glennille. JYP sai läpi erän lukuisia paikkoja ykkösluokan laukaisupaikoille, mutta Iiro Tarkki otti muutaman todella ison torjunnan.

JYPin pyörityksestä huolimatta toisen erän ainoasta maalista vastasivat oululaiset. Joonas Donskoin unelmasyöttö löysi takakulmalle hiipineen Joonas Kemppaisen, eikä pudotuspelien pistepörssin kärki erehtynyt.

Pullin paluu

Kolmanteen erään lähdettiin 1−1-tilanteesta. Molempien puolustuspelaaminen oli hieman tarkempaa. JYP haki maalipaikkoja jopa yli-innokaalla kiekon toimittamisella maalille. Useat laukaukset kääntyivätkin nopeasti Kärppien vastahyökkäykseksi.

Vaikka JYP kolauttikin erän alussa kiekon tolppaan, oli päätöserä Kärppien. Kärpät myllytti lukuisia vastahyökkäyksiä JYPin päätyyn, mutta vanhempi Tarkki piti jyväskyläläisiä pystyssä. JYPin huolimattomuus kiekon kanssa alkoi korostua kolmannessa erässä, mikä entisestään antoi Kärpille avaimia maalintekoon.

Kun sitä maalia ei kuitenkaan tullut, ratkaisua haettiin jatkoajalta. Jatkoaika jatkui Kärppien hallinnassa, mutta maalinteko tökki pahasti. JYPin paikat syntyivät järjestään terävistä vastahyökkäyksista, mutta nuorempi Tarkki otti jälleen useita koppeja.

Osa 4000-päisestä yleisöstä alkoi valmistautua jo toiseen jatkoaikaan, kun ottelulle saatiin ratkaisu. Anssi Löfman nappasi aloitusvoiton, jonka jälkeen Juuso Pullin terävä laukas upposi verkon perukoille. Pullin osuma toi JYPin sarjassa 2−2-tilanteeseen.

− Pelasimme paremman pelin kuin lauantaina. Olimme niskan päällä, mutta emme saaneet palkintoa, harmitteli Kärppien Lauri Marjamäki.

− Selkeä tasonnosto meidän joukkueelta. Täytyy vain sanoa, että on tämä sitkeä joukkue, kiitteli JYPin Marko Virtanen.

Sarja jatkuu perjantaina Oulussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle