Haluton Kärpät kaatui kahdessa minuutissa

LIIGA / Raportti
Jos saapui tänään Jyväskylän halliin katsomaan samanlaista kiekkoa kuin viime kevään pudotuspeleissä JYPin ja Kärppien välillä, sai pettyä pahemman kerran. Kärppien joukkueen tunnisti viimekeväiseksi vain pelipaitojen logosta, sillä joukkueen pelihuumori ja taistelu loistivat täysin poissaolollaan. Virkamieskiekkoilevat vieraat kaatuivat JYPin kolmeen peräkkäiseen maaliin toisen erän alussa.

Kärppien ja JYPin viimekeväinen playoffsarja tarjosi paljon vauhtia ja viihdyttäviä pelejä. Runkosarjassa lukuisat keskinäiset kohtaamiset päättyivät aina joko Kärppien voittoon tai tasapeliin. Viime kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Kärpät pyöritti JYPiä lukemin 10-2, mutta tällä kertaa osat vaihtuivat.

Pelin ensimmäiset mainittavat tapahtumat tulivat ensimmäisen erän puolivälissä, kun Kärpät sai 3-2-hyökkäyksen JYPin tehopakki Tommi Kovasen rohkean nousun jälkeen. Kapteeni ja kultakypärä Harri Sillgren joutui jäähylle estäessään tilanteessa Kärppien hyökkääjää. Kärppien ylivoima oli tehotonta, joten parhaan paikan sai kotijoukkue. Kärppien syöttö katkaistiin keskialueella, ja Pierre-Claude Drouin sekä Martin Stepanek lähtivät luistelemaan kilpaa kohti Kärppien maalia. Seisovilta jaloilta lähteneestä kaksikosta hiukan nopeampi oli Drouin, mutta Kärppien maalissa aloittanut Niklas Bäckström sai kauhottua kiekon pois kanukin mailasta. Tämä tilanne oli osoitus siitä, että etukäteen arveluttanut Drouinin nopeus riittää liigassa.

Drouin ja Stepanek ottivat uudelleen yhteen muutaman minuutin kuluttua. Kärppä-alueen kulmassa Stepanek kaatui ja kaatoi sen jälkeen vaarallisesti nousemassa olleen Drouinin. Kakkonen Stepanekille ja JYPin vuoro kokeilla ylivoimaa.

JYPin ykkösylivoima osoittikin heti, että se toimii. Jyri Marttinen karvasi kiekon väkevästi laitaväännössä itselleen ja syötti vapaampaan paikkaan Jari Jääskeläiselle. Jääskeläinen syötti Kärppien alueen poikki Pierre-Claude Drouinille, joka jakoi kiekon viivalla yksin seisseelle Tommi Kovaselle. Maalinedustalle oli saatu riittävästi ruuhkaa, joten Kovasen tarkka rannelaukaus sujahti Niklas Bäckströmin kautta verkkoon.

Kärpät sai koko pelin ajan tasaisesti tilanteita JYPin alueelle, mutta joukkueen terävyys maalipaikoissa oli kaukana normaalitasosta. Ensimmäisen erän lopussa Sakari Palsola syöteltiin vapaaksi JYPin maalin eteen, mutta jostain syystä Palsola lähti harhauttamaan JYPin maalivahti Tommi Nikkilää nollakulmaan ja ampui lopulta ohi.

Kärpät lannistui toisen erän alussa

Runsas viikko sitten JYP kohtasi Tapparan kotonaan ja ratkaisi pelin toisen erän alun maaleillaan. Tässä pelissä kävi aivan samoin. Kärpät pääsi aloittamaan erän ylivoimalla, mutta ensimmäisen 45 sekunnin aikana tulleet kaksi pitkää kiekkoa enteilivät jo sitä, ettei joukkueen peliesityksillä tänään voi pärjätä.

Tulitus alkoi ajassa 22.34 ja sellaisella maalilla, jota kelpaa katsella toisenkin kerran. JYP:n minikokoinen taitohyökkääjä Antti Virtanen sai kiekon kulmassa ja harhautti lähinnä salibandykentillä nähdyllä mailankärkiharhautuksella kaksi Kärppien pelaajaa samalla kääntäen itsensä vapaaseen paikkaan. Virtanen antoi lyhyen syötön b-pisteiden välissä kytänneelle Jaakko Uhlbäckille, joka laittoi suoraan syötöstä kiekon Kärppien maaliin. Kärppien maalivahti Bäckströmin toiminta näytti tilanteessa erikoiselta, sillä laukaushetkellä hän seisoi pystyssä ja jalat olivat niin auki, että Virtanen olisi mahtunut ryömimään niiden välistä.

Edellisen maalin vaihtopenkiltä katsellut JYPin ykköskenttä päätti ilmeisesti saman tien, että komeampi maali on tehtävä. Niinpä kiekko pelattiin seuraavassa vaihdossa jälleen laitaväännön jälkeen b-pisteen yläkaarella odottaneelle Jyri Marttiselle, joka otti kiekon rauhassa haltuun ja katsoi mihin syöttää. Pakkipari Tommi Kovanen löytyi poikkisyötöllä, ja Kovanen pääsi jälleen nousemaan laukoen lopulta kiekon takayläkulmaan.

Kolmannen maalin jälkeen Kärpät otti aikalisän ja vaihtoi maalille Pekka Rinteen. Kenttäpelaajat antoivat kuitenkin huonoimman mahdollisen alun nuoren maalivahdin kaudelle ja mokasivat vain runsaan puolen minuutin päästä vaihdossa niin, että Jari Korhonen pääsi vapauttamaan Jaakko Uhlbäckin aivan yksin läpi. Uhlbäck teki pelin toisen maalinsa sijoittamalla kiekon hallitusti Rinteen jalkojen välistä maaliin.

Erä oli puoleenväliin asti täydellistä JYPin hallintaa. Janne Hauhtosen loukkaantumisen takia uusittu kolmosketju Tuomo Jääskeläinen - Juha-Pekka Hytönen - Alexandre Tremblay pääsi pyörittämään vaarallisesti, ja Hytönen pääsi kiertämään aivan vapaasti Kärppien maalinedustalle ampuen kuitenkin tolppaan. Jopa JYPin nimetön nelosketju Ilari Filppula - Jaakko Viljanen - Ari Kovanen loi muutaman vaarallisen paikan Kärppien nimekkäimpiä ketjuja vastaan.

Nuoren kotijoukkueen peli alkoi kuitenkin hyytyä liiallisen kikkailun ja sooloilun takia, ja Kärpät sai muutaman vaarallisen paikan erän puolivälin jälkeen. Jari Viuhkola pääsi alivoimalla läpi Alexandre Tremblayn menetettyä kiekko alimpana miehenä, mutta maalissa jälleen hyvin pelannut Nikkilä torjui eleettömän varmasti tilanteen.

Kotijoukkueen selkä suoristuu

JYPin muuten hyvän pelin pilasi laiska kolmas erä. Liian moni pelaaja luuli erätauolla pelin ratkenneen, ja normaalikuntoinen vierasjoukkue olisi saattanut jopa kääntää pelin voitokseen kolmannessa erässä. Kärpät ei kuitenkaan syttynyt taistelemaan missään vaiheessa, eikä pelistä lopulta muodostunut tiukkaa.

Ensimmäinen näyte JYPin taistelun katoamisesta saatiin kahden ja puolen minuutin kohdalla, kun Jarkko Immosen kenttä löysäili omassa päädyssä ja Kärppien Oskari Korpikari (Hippoksen tulostaulun mukaan Oskari Korpikorpi) pääsi nousemaan viivalta ja sijoitti kiekon lähietäisyydeltä etutolppaan. Jatkoa seurasi minuutin päästä, kun Henrik Juntunen ja Pekka Saarenheimo toivat kiekon kauniisti ylös ylivoimahyökkäyksessä, mutta tuloksetta. Matti Alatalo sai pian tarpeekseen ja otti aikalisän, jotta kotijoukkueen hiihtely loppuisi.

Heikosti esiintynyt päätuomari Tero Toivola antoi aikalisän jälkeen Kärpille 5-3-ylivoiman, joka ei kuitenkaan ollut sen parempi kuin edellisetkään ylivoimat. Onnistunut alivoima herätti JYPin taistelemaan, eikä erän alun kaltaista surffailua enää nähty. Kärppien ylivoiman mielenkiintoisin tilanne syntyi, kun Ari Vallin syötti siniviivalla kiekon poikittain ja se pomppasi Ilkka Mikkolan mailan kautta katsomoon suoraan kohti JYPin toimitusjohtaja Jukka Seppästä. Seppänen nappasi komean kopin kiekosta ja sai yleisöltä ansaitut suosionosoitukset.

Kaiken pelailun keskellä Jaakko Uhlbäck päätti metsästää hattutempun ja purjehti yksin läpi kentän omalta siniviivalta lähtien. Kolmen kärppäpelaajan läpi pääsi luvattoman helposti, eikä maalivahti Rinnekään kyennyt estämään Uhlbäckin harhautusta ja maalintekoa. Vaikka peli kuinka olisi ratkennut, olisi vierasjoukkueen puolustukselta odottanut edes pientä kiinnostusta kiekkoon.

Kärpätkin sai maalitilin auki kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. JYPin Drouinin kenttä hyökkäsi hieman liian innokkaasti, joten Kärppien Mikko Myllykoski pääsi vapauttamaan Sakari Palsolan läpiajoon. Palsola viimeisteli kokeneen maalintekijän varmuudella maalin napakalla ylänurkkavedolla.

JYP veltto, Kärpät veltompi

Kotijoukkue pelasi hetkittäin erinomaisesti, mutta taistelu ei vieläkään ole viimekautisella tasolla. Ei ole varmasti pitemmän päälle hyvä asia, että muutama onnistuminen nostaa heti joukkueen selän pystyyn ja kiekolla aletaan leikkiä liikaa. Valmennuksella riittää vielä töitä joukkueen kanssa.

Ilonaihetta antoi kuitenkin työmyyrä Jaakko Uhlbäckin hattutemppu. Uhlbäckin heräämistä on odoteltu, sillä Jarkko Immonen ei ole ollut viimekautisella tasollaan, kun toisessa laidassa ei ole ollut fyysistä maalitykkiä. Jos Uhlbäckistä on astumaan Tuomas Pihlmanin saappaisiin, parempia ketjukavereita hän ei juuri voi saada. Edelleen häikäiseviä otteita esittävä Tommi Kovanen oli puolustuksen ykkönen. Pienikokoisen puolustajan edellinen piste-ennätys yhdeltä liigakaudelta oli viisi pistettä, nyt hänellä on seitsemästä ottelusta kasassa jo kolme maalia ja viisi maalisyöttöä. Näillä tehopisteillä irtoaa liigan pistepörssin viides sija.

Muita tämän illan onnistujia olivat Tommi Nikkilä, Antti Virtanen ja yllättävimpänä Juha-Pekka Hytönen, joka osoitti kelpo otteita kolmossentterinä. Muutama hätäinen ratkaisu kiekon kanssa vielä tuli, mutta muuten ketjukaverit löytyivät ja kiekko liikkui. Myös aloituksissa Hytönen on taatusti parempi kuin tällä hetkellä loukkaantunut kolmossentteri Janne Hauhtonen.

Miinuksia voisi antaa Tuomo Kortelaiselle, joka ei vieläkään ole viimekautisella tasollaan ja tekee aivan liikaa virheitä. Muutamankin kerran tänään Kortelaisen toinen purkukiekko onnistui, mutta ensimmäinen oli pysähtynyt siniviivalle ja palannut vaarallisena laukauksena kohti omaa maalia. Ilari Filppula on käsistään taitava, mutta otti tänään aivan liikaa riskejä syötöillään. Valmennuksen pitäisi ehkä vielä terottaa nuorukaiselle puolustuksen merkitystä.

Kärppien joukkueesta ei voi erottaa positiivisesti oikeastaan ketään. Joukkue vaikutti alusta asti haluttomalta ja oli kuin varjo viimekautisesta. Näennäistä yritystä oli, mutta kenestäkään ei ollut kantamaan vastuuta eikä näyttämään esimerkkiä. Kärpät vaikutti ryhmältä jääkiekkoilijoita, jotka olivat tulleet luistelemaan kaukaloon 60 minuutiksi, jotta saisivat palkkapäivänä summan rahaa tilille. Minkäänlaista hampaat irvessä vääntöä ei näkynyt. Vaikka Nikkilä joutui torjumaan paljon enemmän kuin Kärppien maalivahdit yhteensä, menivät todelliset maalipaikat suurinpiirtein tasan.

Kärppien ennen niin vaarallinen ylivoima oli tänään kuin suoraan jääkiekon oppikirjasta - negatiivisessa mielessä. Kaikenlainen luovuus puuttui pelinrakentelusta, ja paikkoja luotiin yksinomaan pelaamalla kiekko viivalle ja ampumalla sieltä. Laukausten laatu ja maalinedustapeli eivät kuitenkaan olleet sillä tasolla, että tällä sinänsä toimivalla kuviolla olisi saatu tulosta aikaan. Kärppien ylivoima kaipasi tänään selkeästi pelaajaa, joka ottaisi itselleen johtajan roolin ja alkaisi pyörittää peliä. Nyt roolitus vaikutti olevan hukassa, ja jokainen pelaaja teki vähän kaikkea.

Mikäli Kärpät aikoo edelleen hankkia joukkueeseensa nimekkään hyökkääjän, olisi sen viisasta tehdä asialle vähitellen jotain. On tietysti mahdollista, että tämä joukkue alkaa kuin taikaiskusta pelata paremmin ja ottamaan jälleen voittoja, mutta yhtä mahdollista on se, että tällaiset runsasmaaliset tappio-ottelut saavat nuoret pelaajat sellaiseen lukkoon, ettei sitä enää yhdellä uudella pelaajalla avata. JYP ei ole tällä hetkellä niin paljon viimekautista parempi, että sen hyvyyden takia vuosi sitten 2-10 päättynyt peli päättyy nyt 5-1.

Valmentajien kommentit

Kari Heikkilää saatiin lehdistötilaisuudessa odotella jokunen minuutti. Lopulta toimittajien eteen asteli kuitenkin rauhallisen oloinen valmentaja.

- Emme saaneet tänään parasta irti. Toisen erän kolme ensimmäistä minuuttia ratkaisi täysin ottelun, siinä tuli totaalinen sammuminen.

- Ylivoima toimii silloin kuin peli viidellä viittä vastaan. Kolmen viimeisen pelin aikana ylivoiman taso on pudonnut ja se oli nytkin liian pehmeää. Yritystä oli ihan kohtuullisesti, mutta ei riittävästi työntekoa - maalille kyllä ajettiin, mutta kakkoskiekoissa ei ollut ketään.

Matti Alatalo äityi muistelemaan viime kauden otteluita omassa puheenvuorossaan.

- Saatiin tänään kalavelkoja maksettua, oli hieno voitto. Kärpät oli ensimmäisessä erässä hallitseva ja meillä oli vaikeuksia, mutta ylivoimamaali helpotti. Kolmannessa erässä 3-5-alivoima herätti pelaamaan, aikalisä ei auttanut mitään.

- Kova työ on edelleen edessä. Paketti täytyy saada kestämään koko 60 minuuttia.

» Lähetä palautetta toimitukselle