Virheitä vältellen

LIIGA / Raportti
Jo etukäteen tästä kamppailusta osattiin povata vähämaalista ottelua, kun tiiviistä puolustuspelaamisistaan tunnetut JYP ja Jokerit ottivat yhteen. Vaikka maaleja ei nähtykään kuin yksi kappale voittomaalikilpailussa, ei ottelua voi silti tylsäksi haukkua.

JYP oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan – molemmat HPK:ta vastaan. Jokerit voitti edellisellä kierroksella Tapparan, mutta sitä ennen joukkue otti neljä kertaa peräkkäin kuokkaansa. Näistä asetelmista lähdettäessä puolustuspelaaminen nousi entistäkin arvokkaampaan asemaan. Kumpikaan ei halunnut hävitä.

– Meillä oli tavoitteena pikkuisen lisätä himoa, halua ja työmäärää. Onnistuttiin siinä kyllä. Ei ollut helppoa lähteä otteluun, kun olemme pelanneet viimeksi viikko sitten lauantaina. Olimme hyviä nyt siellä, missä oli tarkoituskin, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho virkkoi.

Ottelu oli kauttaaltaan tarkkaa, eikä virheitä juurikaan nähty. Ainoa miinus katsojan kannalta oli tehottomuus maalinteossa, mikä tietenkin selittyy osaltaan tiiviillä puolustuspelaamisella.

– Tasainen peli oli. Hyökkäys ei vaan ollut tarpeeksi tehokasta. Meidän hyökkäykset alkoivat tukehtua jo siniviivan kohdalla, eikä päästy kunnolla maalintekoalueella maalin eteen, Jokerien käskijä Erkka Westerlund harmitteli.

– Ei kumpikaan joukkue voi olla tyytyväinen hyökkäyspeliinsä, kun varsinainen peliaika päättyy 0-0, Westerlund vielä korosti.

Toisaalta varsinkin JYPillä oli kyllä paikkoja ratkaista ottelu jo varsinaisella peliajalla, mutta Pavel Skrbekin tolppalaukaisua lähemmäksi se ei päässyt.

– Toisessa erässä röyhkeä pelaamisemme tuotti vastustajalle jäähyjä, joista olisi kyllä voitu peli ratkaista, Aho tunnusti.

Yksilöt erottuivat joukosta

Tiukassa ottelussa maalivahtien rooli korostuu. Niin Jyväskylässäkin. Jokerien ehdottomasti paras pelaaja löytyi veräjän suulta, kun nuori Frans Tuohimaa piti etenkin ottelun toisessa erässä vierasjoukkuetta pystyssä.


Kannattaa vielä ihailla Vatasen otteita, kun siihen on Suomessa mahdollisuus.

Kauden viidennen nollapelinsä torjunut Riku Helenius veti kuitenkin vielä pidemmän korren. Joukkoon mahtui muutama paraatipelastuskin.

– Jokerit sai kuteja aikaiseksi, mutta me puolustettiin hyvin. Vedot tulivat pääosin pienistä sektoreista, joten näin ne hyvin. Jos tuli ripareita, jätkät siivosivat maalinedustan tosi hyvin. Maalin edessä oli oikeaa kovuutta, Helenius jakoi tunnustusta joukkueelleen.

Heleniuksen otteisiin on tullut todella paljon lisää varmuutta alkukauteen verrattuna. Yksi tai kaksi nollapeliä saattaa vielä tulla enimmäkseen sillä, että joukkue maalivahdin edessä pelaa kurinalaisesti. Viisi nollaa tässä vaiheessa kautta kertoo jo muustakin. Etenkin, kun ottelu Jokereita vastaan ei ollut missään nimessä läpihuutojuttu maalivahdillekaan.

Muista JYPin sykähdyttäjistä täytyy nostaa esiin jälleen kerran Sami Vatanen, joka näyttävillä kuljetuksillaan kohahdutti yleisöä lukuisia kertoja. Vierasjoukkueen miltei vastaava nuorisotähti Teemu Pulkkinen ei kyennyt tällä kertaa likimainkaan samaan.

Entäpä Jarkko Ruutu? Tällä kertaa konkari keskittyi enimmäkseen pelaamiseen, mitä nyt voittomaalikilpailussa ”otti yleisönsä” ennen kuljetustaan suorittamillaan pirueteilla. Väriläiskiä toki tarvitaan!

– Pelin jälkeen mietin, että mitähän sitten olisi tapahtunut, jos vielä Sinkku [Sinuhe Wallinheimo] olisi ollut maalilla vetämässä omaa showtaan. Olisiko siitä päästy koskaan yrittämään ratkaisua, kaiken torjunut Helenius naureskeli Ruudun kommervenkeille.

Voiton JYPille iski rankkarillaan kauden todellinen yllätysnimi Antti Jaatinen, joka kylmän viileästi ampui laatan längistä sisään. Muutoinkin hyökkääjä osoitti jälleen kerran, että Mestiksestä voi tehdä liigaan todellisia löytöjä. Kyseessä on pelaaja, jonka kauden ykköstavoitteena on ollut vakiinnuttaa paikka pelaavassa kokoonpanossa. Siitä häntä tuskin enää kovin helpolla voidaan pudottaa.

Jokerit jatkaa pelejään heti lauantaina, kun se kohtaa kotonaan Rauman Lukon. JYP sen sijaan huilaa jälleen. Seuraavan kerran hurrikaanimiehistö tarttuu tositoimiin ensi tiistaina, jolloin se matkustaa Kuopioon KalPan vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle