Myllykoski torjui Jokerit kumoon

LIIGA / Raportti
JYPin vahva loppusyksyn vire sai jatkoa tiistai-iltana Hippoksella, kun kotijoukkue kaatoi Jokerit 3-2-lukemin. Kiekollista peliä hallinnut vierasjoukkue kaatui JYP-veskari Joni Myllykosken torjuntoihin. Suurimmaksi puheenaiheeksi nousi kuitenkin Jarkko Ruutu.

Jokerit hallitsi kiekollista peliä, mutta JYP vei pisteet. Siinä näytelmän kuva Hippoksen tiistai-iltana. Kotijoukkue saa kiittää voitostaan loistopelin pelannutta Joni Myllykoskea ja uhrautuvaista taistelua sota-alueella oman maalin edessä. JYP-veskari piti kotijoukkuetta pystyssä toisen ja kolmannen erän vaikeilla hetkillä.

- Tällä kertaa me kestettiin ottelun heikot hetket ilman takaiskuja. Meillä oli ottelussa muuutama heikko jakso, mutta oltiin niiden aikana riittävän tylyjä omalla puolustusalueella. Tehtiin paljon töitä, taisteltiin, annettiin riittävästi hikeä ja vähän vertakin, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho kommentoi.

- Tänään nähtiin oikeasti hyvä jääkiekkoilta. Tänään kohtasi niin puolustuksellisesti kuin hyökkäyksellisesti kaksi hyvää jääkiekkojoukkuetta. Tämä oli meiltä todellinen taisteluvoitto.

Narripaidat hallitsivat hienokseltaan toista ja kolmatta erää, mutta kärsivällisesti ja uhrautuvasti puolustanut JYP malttoi odottaa mahdollisuuttaan. Lopulta hurrikaanipaitojen aktiivinen prässi tuotti tulosta ja Eric Perrin pääsi laukomaan voittomaalin vain viisi minuuttia ennen kolmannen erän loppua.


Illan sankari Joni Myllykoski.

- Tappion jälkeen ei voi koskaan sanoa, että olisi tyytyväinen, mutta me pystyttiin pelaamaan tänään hyvä ottelu. Joukkueen suoritus oli tänään hyvä. Me hallittiin kiekollista peliä ja me vietiin tätä peliä, Erkka Westerlund kommentoi ottelua.

- Nämä on tiukkoja pelejä, tänään ei pystytty kääntämään hallintaa voitoksi. Ennen kaikkea syynä oli meidän maalineduspelaaminen, siihen olisi kaivattu tänään lisää terävyyttä.

Kuuma avauserä

JYPin hallitsemassa avauserässä pääosiin nousi tuomaritoiminta. Erän molemmat ylivoimamaalit tulivat tilanteista, joista jäähyjä ei olisi pitänyt viheltää. Samaan aikaan kentällä nähtiin vastaavasti useita tilanteita, joista jäähyboksin ovi olisi pitänyt aueta.

Ensiksi avauserän loppupuoliskolla Filip Riska sai vähintäänkin kyseenalaisen jäähyn laitataklauksesta. Liigan paras ylivoimajoukkue näytti osaamistaan: paitsiotilanteen jälkeen Teemu Pulkkinen pelasi kiekon nopeasti maalille ja Jani Rita ohjasi ottelun avausmaalin.

Muutama minuutti myöhemmin sama kaava toistui toisessa päässä. Henri Heino taklasi Jokereiden alivoiman aikana Sami Vatasta ja kotiyleisön huudon avustamana puhdas taklaus tuomittiin laitataklaukseksi.

JYPin 5-3-ylivoima tuotti tuloksen. Kiekko pelattiin suoraviivaisella kuviolla siniviivalle Sami Vataselle ja Vatasen upea laukaus tasoitti ottelun.

Jokerit hallitsee, JYP vie pisteet

Ottelun toiseen erään lähdettäessä moni odotti ottelun karkaavaan tuomareiden kontrollista. Toisin kuitenkin kävi. Erätauko teki ihmeitä niin joukkueille kuin tuomareillekin, ja ottelun loppupuolisko oli huomattavasti rauhallisempi.

Toisessa erässä JYPin intensiteetti ja prässi hieman laskivat, minkä myötä Jokerit otti kiekollisen pelin hallitaansa. Hallinta ei kuitenkaan siirtynyt tulostaululle saakka. Vierasjoukkue hallitsi peliä, mutta ei päässyt parhaaseen maalintekosektoriin kotijoukkueen puolustaessa uhrautuvasti.

Toisen erän loppuhetkillä Jokereiden hallinta katkesi Antti Pihlströmin purkukiekkoon, joka tavoitti läpiajoa kärkkyneen Juha-Pekka Hytösen ja kotijoukkue siirtyi 2-1-johtoon.

Kolmannen erän alussa myös Jokereiden maalitili vihdoin karttui, tosin onnettaren avustuksella. Tomi Mäen kulmaheitto osui JYP-vahti Myllykoskeen, josta se kimposi Teemu Pulkkisen kautta maaliin.

Maalin jälkeen ote siirtyi yhä selkeämmin Jokereille, mutta niin Ilari Filppula, Teemu Pulkkinen kuin Markus Nordlundkin yritykset pysähtyivät Myllykosken torjuntohin. Lähimpänä maalintekoa oli Nordlund, joka ampui ylivoimalla tolppaan.

Ottelun ratkaisukaava oli varmasti kotiyleisölle edellisvuosilta tuttu: JYPin aktiivinen karvaus tuotti tulosta Jokereiden puolustusalueella, vierasjoukkue sortui heikkoon purkukiekkoon ja Eric Perrin käytti tilaisuuden hyväkseen ja viimeisteli voittolukemat 3-2.

Tapaus Jarkko Ruutu

Ottelun suurimmaksi puheenaiheeksi tuomaritoiminnan lisäksi nousi Jarkko Ruudun esiintyminen. Ruutu makasi keskellä kenttää esittäen loukkaantunutta ottelun avauserässä kerran ja kolmannessa erässä kaksi kertaa. Ruudun filmaus sytytti myös kotiyleisön vihellyskonserttiin. Rangaistuksia tilanteista ei vihelletty.


Jarkko Ruudun filmaukset herättivät kotiyleisön.

- Ruudun pelaaminen niiden tilanteissa meni vähän yli. Se meni yli myös lopulta tuomareilta. Ruutu on pelitapansa takia silmätikku tuolla kentällä ja niistä tilanteista, kun jäähyn voisi antaa, sitä ei anneta. Ehkä se liittyy tähän kokonaisuuteen. Molemmin puolin, Ruudulta ja tuomareilta tilanne meni yli, Erkka Westerlund kommentoi.

Westerlundin näkemys osui oikeaan. Ensimmäisessä tapauksessa Ruutua lukuun ottamatta kukaan ei nähnyt, mitä tilanteessa tapahtui. Toisessa tapauksessa Kristian Näkyvä taklasi Ruutua puhtaasti keskialueella. Kolmannella kertaa Ruutu oli taklaustilanteessa irti laidasta ja ja tilanteesta olisi pitänyt viheltää ottelun ainoa laitataklausjäähy. Edellisten tilanteiden törkeät filmaamiset kostautuivat ja jäähyä ei tullut.

» Lähetä palautetta toimitukselle