JYP vei trillerin ja finaalipaikan

LIIGA / Raportti
Vaikka jyväskyläläiset marssivatkin finaaleihin otteluvoitoin 4-1, ei joukkueiden välisestä tasoerosta voida edes puhua. Ratkaisevaksi jäänyt viides kamppailukin olisi voinut kääntyä kummin päin tahansa. Neljä voittoa ei kuitenkaan jätä jossiteltavaa hieman paremmasta. Tämä myönnettiin helsinkiläisten leirissäkin.

Harvoin – tuskin koskaan – Keski-Suomessa on nähty yhtä kiihkeää ja tasaista pudotuspelisarjaa. Jokaisessa Jyväskylässä pelatussa kamppailussa ratkaisu nähtiin vasta jatkoerässä. Keskiviikkona ensimmäistä lisäaikaa oli pelattu 3 minuuttia 17 sekuntia, kun Mikko Viitanen teki hirmuisella lämärillä elämänsä osuman.

– Mahtava fiilis! Mutta se on nyt ohi. Meillä on matka vielä pahasti kesken, joten nyt alkaa keskittyminen finaaleita varten, Viitanen totesi näennäisen tyynesti.

JYPin kapteeni Juha-Pekka Hytönen oli yksi niistä monista, jotka näkivät pelatun sarjan todella laadukkaana ja tasaisena.

– Kovin sarja, mitä itse olen pelannut. Jokainen pienikin tilanne oli niin merkittävä. Eipä paljon tämän tasaisemmaksi voisi pelit enää mennä, kippari päivitteli.

Jokereilla on varmasti paljon pohdittavaa, jotta he saavat koottua itsensä tulevaan pronssipeliin. Silti se saattaa olla jopa sivuseikka – ainakin Erkka Westerlundille, joka myönsi tämän kauden olevan todennäköisesti hänen viimeisensä valmentajana.

– Olen pettynyt ja pahoillani organisaation puolesta siitä, että ei pystytty parempaan. Meillä oli hyvä joukkue, jolla olisi ollut annettavaa finaaleissa. Iso onnittelu JYPille! Se on paikkansa finaaleissa ansainnut.

– Jos jollekin piti hävitä, niin onneksi sitten JYPille. Täältä minun tarinani aikoinaan alkoi, joten tämä oli myös luonnollinen päätepiste uralleni valmentajana, Westerlund kommentoi liikuttuneena.

Ensimmäisessä erässä eniten osumia

Jokerit sai otteluun hyvän alun, kun se siirtyi johtoon ajassa 2.45. Ossi Väänäsen lämäri yllätti Riku Heleniuksen. Tilanne sai alkunsa, kun vierailijoiden nuori lupaus Teemu Henritius karvasi kiekon joukkueelleen syvällä JYP-alueella.


Ottelusarja päättyi näihin tunnelmiin.
Eriikka Hienola

Osuman jälkeen JYP pääsi pelaamaan ylivoimaa pariinkin otteeseen, mutta vierailijoiden alivoimapelaaminen oli uhrautuvaa. Esimerkiksi paluukiekoille isännillä ei ollut mitään asiaa.

Lopulta tasoitus kuitenkin syntyi, kun Ossi Louhivaara pääsi yrittämään maalin edestä peräti kahteen kertaan. Jälkimmäisellä yrityksellä paha propellikiekko ohittikin jälleen kerran upeasti pelanneen Eero Kilpeläisen.

Johtoon kotijoukkue siirtyi erän toiseksi viimeisellä minuutilla pelatessaan jälleen ylivoimaa. Tuomas Pihlman ohjasi Hytösen vedon maalin perukoille. Pihlman onnistui tuhlailemaan lukuisia maalipaikkoja pitkin ottelua laukoessaan pitkin päätyä tai pyyhkiessään pölyjä kiekkojen päältä, joten osumia kannattanee yrittää jatkossakin juuri ohjureilla.

– Hienoa olla mukana tällaisessa ottelusarjassa. Hetket pitää osata käyttää hyväksi, mutta toiset hetket pitää myös kestää. Kaikki riippuu siitä, kuinka paljon vahvuuksia pystyy antamaan itsestään ulos, päävalmentaja Jyrki Aho filosofoi joukkueiden momentumien merkitystä.

Toista erää hallitsi JYP, mutta maalin onnistui tekemään Jokerit. Nuori sensaatio Teuvo Teräväinen kahmi kiekon maalin edustalle, josta Ilari Filppula käänsi sen vapaana odottaneelle Nichlas Hardtille. Heleniuksen vielä sopivasti hieman kompuroidessa, Hardt tuikkasi limpun verkon perille.

Enempää osumia varsinaisella peliajalla ei enää nähty, joten siirryttiin jatkoerään tunnetuin seurauksin.

Ratkaisuosuman iskenyt Viitanen valotti syitä, joiden ansiosta JYP kasvoi kauden aikana finaalijoukkueeksi. Toisaalta hän myös korosti, että matka on vielä kesken.

– Koko kevätkausi on ollut meiltä selkeää kasvamista yhteen. Nyt voitettiin tiukka sarja, joten se varmasti kasvattaa itseluottamustamme entisestään. Mutta vielä on varmasti joka jätkällä parannettavaa, jotta voidaan olla entistä parempi joukkue, puolustaja päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle