JYP venyi voittoon kolmannessa erässä

LIIGA / Raportti
Nousukuntoinen JYP ja tappioputkeen ajautunut Ilves väänsivät tiukan kamppailun Hippoksella. Jani-Matti Loikalan kolmannen erän ylivoimamaali ratkaisi jännittävien vaiheiden jälkeen kotivoiton.

Ensimmäinen erä: Vauhtia ja maaleja osa I

Viihdyttävä ottelu alkoi tiukalla maalipaikalla, kun jo 20 sekunnin jälkeen Vesa Viitakoski ampui David Nemirovskyn hienosta syötöstä tolppaan. Pelien alut ovat olleet JYP:lle vaikeita, eikä ongelmaan oltu keksitty lääkettä tähänkään otteluun. Ilveksen pyöritellessä aikansa JYP:kin heräsi vähitellen ja ensimmäiset kotijoukkueen maalipaikat nähtiin kolmen minuutin kohdalla, kun kotijoukkueen yhtenäisin ketju Tuomas Pihlman – Jarkko Immonen – Antti Virtanen rakensi kaksi kaunista hyökkäystä. Ilveksen maalissa Tuomas Nissinen otti kuitenkin pelin ensimmäiset hyvät torjunnat.

Ajassa 8.45 JYP pääsi pelaamaan 5-3-ylivoimaa, kun jo aiemmin jäähylle joutuneen Ville Koistisen seuraksi meni tshekkihyökkääjä Petr Vala. Kahden miehen ylivoima oli todella huonoa, eikä kiekkoa saatu hallitusti edes yli Ilveksen siniviivan. Sen sijaan Ilveksen neliötä vastaan maalinteko onnistui. Jälleen hyvän ottelun pelannut Antti Virtanen antoi kauniin lättysyötön viivalla poikittain Jani-Matti Loikalalle, joka ampui suoraan syötöstä. Kiekko kimpoili maalinedustalla maskia tehneen Petri Virolaisen luistimista b-pisteiden välissä odottaneelle Tuomo Jääskeläiselle, joka sai ampua kiekon ohi Tuomas Nissisen. Maalista voi antaa ison plussan monellekin JYP-pelaajalle, mutta erityisesti voisi kehua Loikalan rohkeutta ampua suoraan syötöstä, sillä liian usein ylivoimatilanteet ovat kuivuneet pakkien aikailuun siniviivalla.

Pian maalin jälkeen Jyri Marttinen heittäytyi Ilves-pelaajan laukauksen eteen ja loukkaantui. Seitsemäntenä puolustajana kiertänyt Tuomo Kortelainen siirtyi Angel Nikolovin pariksi erätaukoon asti, jolloin Marttinen palasi kentälle. Kolmentoista minuutin kohdalla nähtiin viime kauden 34 maalin miesten Vesa Viitakosken ja Tomas Chlubnan kaksinkamppailu, joka päättyi Viitakosken koukkaamisjäähyyn. JYP ennätti kuitenkin pelata ylivoimaa vain 16 sekuntia, kun Angel Nikolov ja Pekka Poikolainen menettivät hyökkäyssiniviivalla kiekon David Nemirovskylle ja seuranneessa hyökkäyksessä Chlubna joutui kaatamaan maalin eteen luistelleen Ilves-pelaajan. Jäähy oli täysin paikallaan, sillä Chlubna esti toiminnallaan varman maalin Nemirovskyn kieputettua jo Tero Leinosenkin ulos tilanteesta.

Runsaan minuutin kuluttua Antti Bruun lähti korkeasta mailasta jäähylle ja JYP pääsi pelaamaan 4-3-ylivoimaa. Ylivoima päättyi kuitenkin heikosti – hienon pelin pelannut Loikala syötti Angel Nikolovin hyvään maalipaikkaan, mutta Nikolov päätti vielä yrittää syöttöä maalin eteen vapaalle miehelle. Tähän kiekkoon pääsi väliin Ilveksen Teemu Jääskeläinen ja kun samaan aikaan Vesa Viitakoski pääsi jäähyaitiosta, oli tuloksena selkeä läpiajo. Viitakoski ei saamastaan paikasta erehtynyt vaan ampui ammattimiehen varmuudella matalan vedon Leinosen längistä maaliin.

Erän lopussa nähtiin vielä pyöritystä hyvin pelanneelta JYP:n nelosketjulta Tuomas Mikkonen – Pekka Kärkkäinen – Jouni Kulonen, kun Kulonen harhautti muutaman Ilves-pelaajan ja syötti Kärkkäiselle aivan vapaan paikan maalin eteen. Kärkkäinen oli kuitenkin selin maaliin eikä pystynyt tilanteessa kunnon ratkaisuun, joten erätauolle lähdettiin tasalukemissa.

Toinen erä: Vauhtia ja maaleja osa II

Toisessa erässä JYP:llä oli paikkoja tehdä useampikin maali, mutta Ilveksen maalilla Tuomas Nissinen oli erittäin hyvä. Ensimmäisen kerran hän pääsi näyttämään osaamistaan, kun Mikko Kuparisen rynnättyä tilanteesta ulos JYP:lle aukesi 2-1-hyökkäys. Tuomo Jääskeläisen veto maalin kulmalla kilpistyi kuitenkin oikea-aikaisesti tilanteeseen liukuneen Nissisen patjoihin.

Ennen erän puoltaväliä niin JYP kuin Ilveskin pääsivät kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta. Molemmilla se pyörikin hienosti, mutta alivoimapeli oli kuitenkin parempaa, eikä maaleja nähty. Ottelun puolenvälin jälkeen Kuparinen lähti jäähylle Antti Virtasen koukkaamisesta, ja ylivoimalla nähtiin yksi pelin kauneimpia hyökkäyksiä, joka jäi kuitenkin tuloksettomaksi Tuomas Nissisen loistopelastuksen ansiosta. Jarkko Immonen toi kiekon keskeltä ja syötti oikealle laidalle Antti Virtaselle, joka ei syöttänytkään takaisin Immoselle vaan löysi poikkikentän syötöllä Tuomas Pihlmanin. Nissinen venytti kuitenkin jälleen patjansa kiekon tielle.

Ilves meni ottelussa ainoan kerran johtoon ajassa 16.00, kun Raimo Helminen syötti hienon poikkisyötön hyökkäyssiniviivalla David Nemirovskylle. Nemirovsky kiersi maalille ja kaikki luulivat kiekon jääneen Tero Leinosen suojuksiin, mutta Lubomir Korhon sai kaivettua pelivälineen Leinosen patjojen seasta ja tökättyä kiekkoon juuri sen verran vauhtia, että se lipui maaliviivan yli. Tilanteesta voi huoletta syyttää JYP:n puolustusta, joka luuli liian aikaisin tilanteen olevan hallinnassa. Tuomarille taas voi antaa kehuja, sillä liian usein vastaavissa tilanteissa vihelletään peli poikki, vaikka kiekko on vielä pelattavissa. Nyt näin ei käynyt.

JYP:n kuitti seurasi kuitenkin vain minuutin päästä ja tilanne oli edellisiin maalipaikkoihin verrattuna harmittoman näköinen. Tomas Chlubna purjehti kiekon kanssa yli siniviivan mutta ajoi Ilveksen puolustuslinjan syliin ja menetti kiekon. Kukaan ei kuitenkaan ottanut pelivälinettä, joten paikalle tullut Janne Hauhtonen otti sen, luisteli hiukan lähemmäs maalia ja ampui tarkan lämärin vasempaan alakulmaan. Hyökkäyksessä Pavel Vostrak oli hyvässä paikassa oikealla laidalla eivätkä Ilveksen pelaajat osanneet odottaa Hauhtosen laukausta.

Vielä erän loppuun Eric Perrinin ketju hyökkäsi Ilves-päädyssä ja Teemu Jääskeläinen lähti jäähylle koukkaamisesta. JYP-ylivoima ei kuitenkaan pyörityksestä huolimatta tuonut lisämaaleja, ja erätauolle lähdettiin jälleen tasalukemissa.

Kolmas erä: Hei, kentällä on tuomarikin!

Päätuomari Kimmo Siipo tuomitsi kaksi erää hyvin, mutta kolmannessa erässä nähtiin muutama pelin luonteeseen kuulumaton jäähy. Ottelun ratkaissut tilanne sai alkunsa kolmannen erän kuudennen minuutin kohdalla, kun JYP:n Immosen ketju pyöritti jälleen hyökkäyspäässä. Virtanen syötti Pihlmanin avopaikkaan, mutta kieputukset eivät purreet maalivahti Nissiseen. Jälkitilanteessa Timo Peltomaa ajoi Pihlmanin nurin ja joutui jäähylle kohtuullisen helposti. Ylivoimalla Jani-Matti Loikala sai kiekon kulmassa ja kun syöttöpaikat oli peitetty, päätti mies itse ampua, ja kiekko meni takayläkulmaan. Syöttöpisteet Pihlmanille ja Virtaselle.

Johtomaalin jälkeen nähtiin pari helppoa jäähyä kotijoukkueelle, kun ensin Kimmo Vähä-Ruoholan kaaduttua luistimiinsa Petri Virolainen lähetettiin jäähylle ja tämän jäähyn päätyttyä Tuomo Jääskeläinen yhtä heppoisin perustein. Ilves-ylivoima oli kuitenkin heikompaa kuin pelin alussa, eikä muutamaa tilannetta lukuunottamatta tasoitusmaali ollut edes lähellä.

Viimeiset viisi minuuttia JYP jäädytti peliä ja Ilves yritti, joskin väkinäisen oloisesti. Normaalissa henkisessä tilassa ollut joukkue olisi varmaankin kehittänyt vielä kunnon kirin loppuun, mutta tappioiden painama Ilves oli alistuneen oloinen eikä pahoja tilanteita enää loppuminuuteilla nähty.

Jälkipelit

Kotijoukkueen peli on tappioputken jälkeen palannut hiljalleen taas uomiinsa. Toki voittomarginaali ei tänäänkään ollut kovin suuri, mutta riittävä kuitenkin. Yksilöistä voisi nostaa esiin hienosti pelanneen Immosen ketjun lisäksi elämänsä kiekkoa pelaavan Jani-Matti Loikalan ja nuoren Miika Huczkowskin, joka jälleen kerran oli erittäin hyvä. Myös Jyri Marttinen alkaa hiljalleen palata tasolle, jossa hän oli ennen kauden alkua.

Ilveksen tähtipelaajat olivat kaksi ensimmäistä erää hyviä, mutta lopussa otteet hiipuivat. Tähän vaikuttivat varmasti sekä tappioasema että peluutus; kolmella ketjulla läpi ottelun pelannut vierasjoukkue joutui kuormittamaan parhaita pelaajiaan suuria määriä. Puolustuksessa seurasin mielenkiinnolla Suomi-sarjasta hankittua Kimmo Liskoa, eikä hän pelannut ollenkaan huonosti. Mikään sateentekijä hän ei toki ole – sellaisia harvemmin Suomi-sarjasta löytää – mutta mitat täyttävä peruspakki kuitenkin. Raimo Helminen oli jälleen itse varmuus eikä kuumentunut tällä kertaa, ja David Nemirovskykin oli lähes pitelemätön kaksi ensimmäistä erää.

Ilveksen ja etenkin Timo Peltomaan kannalta on valitettavaa, että ottelun ratkaissut maali tuli niinkin helposta jäähystä aiheutuneella ylivoimalla. Tuomari tarjosi kuitenkin Ilvekselle tasoitusmahdollisuutta tämän jälkeen, joten ottelun ratkaisi lopulta vieraiden huono ylivoima.

Ilveksen värejä kantaneista suurimmat miinukset ansaitsevat ne vierasjoukkueen fanit, jotka pilasivat mölyämisellään Myyrmannin pommi-iskun uhrien muistoksi järjestetyn hiljaisen hetken. Muut 3317 ihmistä ymmärsivät olla hiljaa tällaisen tapahtuman johdosta, mutta loput noin viisi valitettavasti eivät.

Kommentteja

Pelaajakäytävällä käytiin heti ottelun päätyttyä kiivasta sananvaihtoa, kun Ilveksen videomiehet tulivat kertomaan valmentaja Ari-Pekka Selinille kahden JYP-maalin olleen seurausta paitsioista. Tämän Selin muisti ilmoittaa tuomari Siipolle tämän tultua jäältä, mutta keskustelu käytiin kuitenkin rauhallisesti.

Selin jaksoi tappiosta huolimatta löytää hyviä puolia joukkueensa pelistä.

- Työmoraalista ei ole valitettavaa ja Nissinen oli loistava varsinkin toisessa erässä. Ylivoima oli sitten huonoa, siinä JYP oli parempi, Selin analysoi.

Kotijoukkueen valmentaja Matti Alatalo antoi myös tunnustusta vastustajalle.

- Vastustaja ei tänään ollut ollenkaan huono ja pelissä oli todella paljon taistelua. Toisella erätauolla päätimme sitten alkaa luoda painetta pakeille ja yrittää löytää puolustuksesta aukot, ja se onnistui.

JYP:n yksilöistä Alatalo nosti esiin maalivahti Leinosen sekä Pekka Kärkkäisen johtaman nelosketjun.

- Nelosketju oli tänään meidän pelaamisemme sielu.

» Lähetä palautetta toimitukselle