HPK jatkoi rutiinivoitolla pisteputkeaan

LIIGA / Raportti
Sarjajohtaja HPK kävi Hippoksella näyttämässä, millainen on tasoero liigan kärjen ja ylemmän keskikastin välillä: loppunumeroiden valossa ei kovin suuri, mutta pelillisesti melkoinen. Unettavan ottelun päätteeksi matkasivat pisteet ansaitusti sydän-Hämeeseen.

JYP oli kaatanut viikolla sekä TPS:n että Jokerit, joten Keski-Suomessa uskallettiin toivoa kolmattakin päänahkaa vitriiniin. HPK tuli kylään ilman kuumesairasta kultakypäräänsä Antti Miettistä. Vastaavasti JYPin puolustajien loukkaantumistilanne oli pahentunut uudelleen, kun Jani-Matti Loikala joutui viikolla jälleen kerran sivuun.

Ottelun alku oli tarkkaa keskialueen peliä, ja edes puolittaisia maalipaikkoja ei kumpikaan saanut luotua. JYPin maalivahti Juha Pitkämäelle on tavannut hyvien torjuntojen vastapainoksi upota yksi helppo melkein jokaisessa ottelussa, ja nyt kiintiö tuli täyteen jo viiden minuutin jälkeen. Eero Somervuori veti siniviivan tuntumasta rannevedon, joka sujahti Pitkämäen patjojen välistä verkkoon. Pelaajamaskia tilanteessa ei mainittavammin ollut, vaan maali oli helpon näköinen.

Avausmaali ei muuttanut pelin luonnetta. HPK puolusti keskialueella tarkasti, eikä JYP päässyt millään kunnollisiin hyökkäyksiin. Kerho iski terävämmin ja kyttäsi JYPin virheitä, mutta ei saanut luotua kovin pelottavia tilanteita.

Hippoksen yleisö ei silti päässyt nukahtamaan, sillä kaukalossa tapahtui jännittäviäkin asioita. Erän puolivälissä Jari Korhonen kokeili, ovatko järjestysmiehet hereillä, ja laukoi purkukiekon kaukalon laidan yli ja edelleen katsomon sisääntuloaukosta jäähallin käytävälle. Pian tämän jälkeen päätuomari Juha Pajunen inspiroi katsojat kurittamaan nielurisojaan. Kärpät-ottelussakin yleisöä huudattanut Pajunen jätti viheltämättä pari selvänlaista HPK-koukkua ja tuomitsi kyseenalaista JYP-jäähyä protestoineelle Harri Sillgrenille kympin.

HPK pääsi erässä pari kertaa ylivoimalle, mutta vieraiden erikoistilannepelaaminen oli yllättävän heikkoa. 18. minuutilla JYP sai ainoan kunnon maalipaikkansa ensimmäisessä erässä ja käytti sen hyväkseen. JYPin kakkosviisikko onnistui karvaamaan kiekon itselleen hyökkäysalueella, ja hetken sekoilun päätteeksi Angel Nikolov pääsi yrittämään maalia etukulmasta. Juonikas tshekki nappasi oman laukauksensa paluukiekon, kiersi maalin ja nosti laatan tyhjään verkkoon ennen kuin HPK-vahti Hannu Toivonen ehti kunnolla paikalleen. Nikolov on pelaaja, joka maalipaikassa tekee yleensä yhden odottamattoman harhautuksen tai syötön liikaa, mutta nyt miehen yllätyksellisyydestä oli kerrankin hyötyä.

Vieraat siirtyvät 1-2-johtoon klassisesti heti maalinjälkeisessä vaihdossa. JYPin neloskenttä yritti lähteä nostamaan hyökkäystä, mutta kiekonmenetys siniviivalla sotki suunnitelmat. HPK-kapteeni Marko Tuulola löysi maalin edestä täysin yksin jätetyn Tommi Santalan, ja yleisö saattoi arvata, mitä on tapahtumassa: kun kultakypäräinen pelaaja on kiekon kanssa maalin edessä ja lähin pelaaja viiden metrin päässä, pian luultavasti tuuletetaan. Niin nytkin, sillä Santala siirsi kiekon varmasti ohi Pitkämäen.

Kerho menee menojaan

Toisessa erässä peli muuttui hieman avoimemmaksi. Ote oli edelleen selvästi HPK:lla, mutta maalipaikkoja tuli molemmille enemmän kuin ensimmäisen kaksikymmenminuuttisen aikana. Hämeenlinnalaisista saivat Tomas Kucharcik, Tommi Santala ja Jan Pardavy hyvät maalipaikat jo ensimmäisen neljän minuutin aikana, mutta numerot säilyivät ennallaan.

JYP pääsi neljän minuutin kohdalla kokeilemaan ylivoimapeliä, mutta se sujui alle arvostelun. Sen sijaan pian erikoistilanteen jälkeen pyöritti Antti Virtanen HPK:n puolustuksen solmuun ja tarjoili maalille nousseelle Miika Huczkowskille huippupaikan. Nuori puolustaja ei kuitenkaan saanut kiekkoa tyhjään maaliin. Pian tämän jälkeen pääsi Tomas Chlubna onnekkaasti läpiajoon, mutta Toivonen venytti patjansa kiekon eteen.

Jari Korhoselle vihellettiin erän puolivälissä tavallisen näköisestä yhteentörmäyksestä kaksiminuuttinen, ja sen aikana HPK lisäsi johtoaan. Ylivoima pyöri ensimmäistä kertaa tässä ottelussa todella hyvin, ja parin epäonnistuneen vedon jälkeen Teemu Aalto tykitti kiekon siniviivalta maaliin. Kerho siirtyi 1-3-johtoon ja JYP aikalisälle.

Yhteinen tarinatuokio ei sanottavammin kotijoukkuetta piristänyt. JYPin toinen ylivoima oli aivan yhtä huono kuin ensimmäinenkin: vaarallisin tilanne oli HPK:n Santalan läpiajo, jonka Pitkämäki kuitenkin selvitti.

Erän 16. minuutilla sahasi HPK:n kakkonen JYP-puolustuksen pieniksi paloiksi ja teki vieraiden neljännen maalin. JYPin kolmoskentän miesvartiointi petti, ja jo pari hyvää maalipaikkaa pelissä hukannut Tomas Kucharcik sai sijoittaa kiekon vapaasta paikasta ohi Pitkämäen. Oivaltavan syötön antoi Jan Pardavy. Ennen erätaukoa ehti Eero Somervuori vielä läpiajoon, mutta vaikea harhautus vei kiekon tolpan väärälle puolelle.

49:03 – jännitys kohoaa

Kolmaskin erä alkoi Kerhon komennossa. Merkittäviä tapahtumia ei erän alussa juuri ollut, ja peliin tuli entistäkin enemmän lopun odottelun makua. Eloa otteluun syntyi kuitenkin erän 10. minuutilla, kun JYP sai vihdoin ylivoimansa pyörimään ja teki miltei saman tien maalin tutulla kuviolla. Kakkosketjun hyökkääjät petasivat siniviivalle vetopaikan Jari Korhoselle, jonka laukauksen ohjasi tuttuun tapaan verkkoon maskimiehenä pelannut puolustaja Petri Virolainen.

2-4-kavennuksen jälkeen JYP pystyi ensimmäisen kerran ottelussa hallitsemaan peliä ja painostamaan. Kotijoukkue nousikin vajaat viisi minuuttia ennen loppua vielä maalin päähän, kun Tuomas Pihlmanin rannelaukaus b-pisteen yläkaarelta yllätti helpon näköisesti Hannu Toivosen. Maali oli kaiken lisäksi alivoimamaali.

Kolmannen erän jälkipuolisko pelattiin JYPin komennossa, ja yksi tasoituspaikkakin tuli vielä. Pekka Kärkkäinen pääsi läpiajoon, mutta sai pomppivan kiekon haltuunsa vasta aivan maalin edessä eikä ehtinyt tekemään kunnollista harhautusta. Suoran ratkaisuyrityksen Toivonen selvitti.

Lopussa JYPin valmennusjohto otti maalivahdin pois, mutta kunnollisia paikkoja ei kuudella kenttäpelaajalla enää saatu. Sen sijaan HPK-puolustaja Martin Strbak katkaisi JYPin pelinrakentelun keskialueella, punnersi itsensä siniviivan yli ja lakaisi kiekon rystypuolelta tyhjään maaliin.

Sarjakärjelläkin parantamisen varaa

Kaksi maalia syöttänyt HPK-kapteeni Marko Tuulola oli tyytyväinen joukkueensa kahteen ensimmäiseen erään.

- Kaksi ensimmäistä erää tehtiin hyvin töitä. Kolmannessa erässä tuli sitten tyhmä jäähy, ja JYP pääsi ylivoimamaalilla peliin mukaan. Kunnollisia tasoituspaikkoja heillä ei kuitenkaan ollut muita kuin tuo yksi läpiajo, kertasi Tuulola ottelun lopun tapahtumia.

Myös hämeenlinnalaisten päävalmentaja Jukka Jalonen totesi joukkueensa pelanneen 50 minuuttia hyvin. Sitten tuli nopea muutos, ja peli muuttui jännittäväksi.

- Emme me mitenkään loistavasti pelanneet. Ote herpaantui kolmannen erän puolivälissä, ja ylivoima pätki koko ottelun ajan. Onneksi joukkue on oppinut voittamaan, joten pisteet pystyttiin lopussa hoitamaan kylmästi kotiin.

JYPin vastuuvalmentaja Matti Alatalo valitteli otteen olleen hukassa alusta alkaen.

- Saimme tahmean alun peliin, emmekä päässeet mukaan oikein missään vaiheessa. Lopussa onneksi noustiin hienosti taistelemaan pisteistä. Tämä oli jo viikon kolmas peli, mikä rajoitti tekemistä.

Alatalo kehui ansaitun voiton vienyttä vastustajaa.

- HPK on hyvä joukkue, joka rankaisee pienistäkin virheistä. Nyt kun heidän puolustuksensa on vielä vahvistunut, on joukkueen voittamiseen vaikea löytää keinoja.

Pisteet oikeaan osoitteeseen

HPK todellakin ansaitsi voittonsa, sillä se oli 50 minuutin ajan selvästi parempi joukkue. Ykkösketju pelasi Antti Miettisen poissaollessakin erinomaisesti ja pystyi painamaan pelin JYPin päätyyn lähes aina jäällä ollessaan. Tommi Santala loi taidokkaasti paikkoja ketjukavereilleen, mutta Miettistä tuuranneen Tero Lehterän terävyys maalintekopaikoissa ei ollut ykkösketjutasoa. Puolustuksessa Marko Tuulola pelasi jälleen kerran varmasti ja syötteli oivaltavasti.

HPK karvasi tehokkaasti, liikkui erinomaisesti ja syötteli tarkasti – JYP sen sijaan ei tehnyt oikeastaan mitään näistä. Heikohkosti liikkuva puolustus oli vaikeuksissa hämeenlinnalaisten karvauksen kanssa, ja puolustajista vain Jari Korhonen pystyi läpi ottelun tarjoilemaan kunnollisia avaussyöttöjä ja tukemaan hyökkäyksiä. JYPin hyökkäysketjuista onnistui kaikki kolme maalia tehnyt kakkonen, jossa pistehai Tuomas Pihlman oli kohmeessa, mutta Jarkko Immonen ja Antti Virtanen pelipäällä. Sen sijaan Jokereita kurittanut ykkösketju pelasi vaisun ottelun.

JYPin murheenkryyniksi muodostunut kolmosketju esiintyi HPK-ottelussa ilman vakinaista sentteriä, kun heikosti viime aikoina pelannut Janne Hauhtonen sai alkulämmittelyssä silmävamman. Hauhtonen pelasi muutaman vaihdon, mutta suurimman osan ajasta kolmosen keskellä vuorottelivat ykkössentteri Eric Perrin ja ylimääräinen hyökkääjä Tuomas Mikkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle