Bluesin kantti ei kestänyt loppuun saakka

LIIGA / Raportti
Liivik taklasi itsensä suihkuun ennenaikaisesti.
Kuva © Hannu Rainamo, www.hannuphoto.com
JYP ja Blues tarjosivat yleisölle jo tutuksi tullutta pudotuspelihenkistä kiekkoa. Loistavat maalipaikat olivat vähissä ja lopulta JYP onnistui hyödyntämään vastustajan virheet paremmin. Bluesin kantti ei kestänyt loppuun saakka, joten JYP nappasi kolme pistettä 2-1-lukemin.

Ottelun kuva oli erittäin selkeä. Molemmat joukkueet pyrkivät välttelemään virheitä viimeiseen asti. Molempien pakka alkoi kuitenkin loppua kohden hieman rakoilla. Lopulta JYP hyödynsi Bluesin virheet niukasti paremmin.

− Meidän peruspelaamiseen voi olla erittäin tyytyväinen. Tiukoissa paikoissa ollaan onnistuttu esiintymään hyvin - niin myös tänään, tiivisti Marko Virtanen.

− Hienoa jääkiekkoa koko ottelun ajan. Yksikin tilanne voi ratkaista kaiken ja näin tänään myös kävi. JYP oli ylivoiman verran parempi, sanoi Jyrki Aho.

Tauon jälkeen myös Miika Lahti myhäili onnellisena ottelun kulkua.

− Oli mahtavaa palata kaukaloon tällaisessa ottelussa. Molemmat joukkueet väänsivät tänään erittäin kovaa.

Hermostunutta peliä tiiviisti puolustaen

Ensimmäisessä erässä molemmilla oli omat pyörityksensä. Erittäin vaarallisilta maalipaikoilta kuitenkin vältyttiin, sillä molemmat joukkueet onnistuivat puolustamaan keskustan tiiviisti.

Hetkittäin ajatus kuitenkin herpaantui, jonka seurauksena molemmissa päädyissä muun muassa kilisteltiin maalikehikkoja. Useissa tilanteissa kiekolliset ratkaisut olivat erittäin haparoivia, jonka seurauksena erässä nähtiin useita paitsioita ja pitkiä kiekkoja.

Toinen erä jatkoi samaa kaavaa. JYPin pyörityksestä huolimatta erän alkupuolen paras paikka siunaantui Daniel Widingille, joka ei kuitenkaan onnistunut nostamaan kiekkoa maaliin.

Ottelun avausmaali nähtiin erän puolessa välissä, kun Anssi Löfman pääsi ohjaamaan kiekon Bluesin maaliin ylivoiman aikana. Bluesin vastaus tuli vielä erän lopulla, kun isäntien puolustuksen nukahduksen käytti hyväkseen Jussi Makkonen.

Liivik katkaisi Bluesin kirin

JYP karkasi jälleen johtoon erän alkuhetkillä. Hurrikaaninutuilta oli kentällä jälleen sama viisikko, mutta tällä kertaa maalinteon kunnian sai Jani Tuppurainen.

Blues painoi tämän jälkeen erittäin kovaa päälle. Isännät onnistuivat kuitenkin puolustamaan maalinedustaa kurinalaisesti ja sopivan kovaotteisesti. Bluesin pyörityksestä huolimatta laukaukset jäivät erittäin vähiin.

Bluesin kirille viimeisen niitin iski espoolaisten Siim Liivik, joka nappasi itselleen aikaistetun suihkukomennuksen reilut kaksi minuuttia ennen ottelun loppua.

− Liivik tuli erittäin kovalla vauhdilla päälle, jonka seurauksena tuli myös erittäin kova törmäys, tiivisti Aho.

Tilanne toimitettiin jatkokäsittelyyn otteluvalvojan toimesta.

Ottelun loppuun saakka ylivoimaa pyörittäneet jyväskyläläiset eivät kuitenkaan onnistuneet kasvattamaan johtoaan. Lahti kuitenkin antoi kehuja myös Bluesille.

− Kyllä myöskin Blues puolusti ja taisteli erinomaisesti, mutta me satuttiin olemaan tänään hieman parempia.

"Kisa on vasta alussa - edes Kärpät ei ole voittanut mitään"

Koska Jokerit hävisi oman ottelunsa, myös Blues eteni suoraan puolivälieriin tappiosta huolimatta. Bluesin vastustajaksi asettuu kolmanneksi sijoittunut Lukko.

− Erittäin tasaisia otteluita ollut tällä kaudella. Luulisin, että jälleen erittäin kovaa vääntöä luvassa, tiivisti Aho kliseisesti.

JYP aloittaa pudotuspelit poikkeuksellisesti vieraskentältä, kun joukkue matkustaa ensimmäiseen pudotuspeliotteluunsa Lappeenrantaan SaiPan vieraaksi. Virtanen oli tyytyväinen, että joukkue selviytyi kuuden joukkoon.

− Hyvä, ettei annettu kellekkään liikaa etumatkaa, vaikka meidän tavoite [kotietu] jäikin saavuttamatta. Nyt nämä väännöt vasta alkavat.

− Haluan kuitenkin muistuttaa, ettei kukaan ole vielä voittanut mitään - ei edes Kärpät.

Pudotuspelit alkavat molemmilla joukkueilla ensi viikon perjantaina. Molemmat joukkueet aloittavat urakkansa vierasottelulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle