JYP teki työt, Ässät korjasi potin

LIIGA / Raportti
Jyväskylässä nähtiin kierroksen kärkiottelu, kun liigan pirteästi aloittaneet JYP ja Ässät kohtasivat Hippoksen hornankattilassa. Luisteluvoimainen JYP ja kurinalaisesti puolustanut Ässät tarjosivatkin tiukan väännön, jossa maalivahtipeli kohosi ratkaisevaan rooliin.

Avauserä kotijoukkueen hallintaa, mutta maalijyvä kateissa

JYP aloitti ottelun vahvalla liikkeellä ja oli Ässien valmentaja Mika Toivolan sanoin koko ottelun kolme potkua edellä Ässiä. Läpi ottelun yritteliäästi esiintynyt JYP-vahvistus Eric Perrin rakensi jo puolen minuutin jälkeen maalipaikan Harri Sillgrenille, jonka laukaus kilpistyi Ässä-vahti Scott Langkowin syliin. Kotijoukkue loi avauserän aikana kovan paineen Ässä-maalille, mutta ottelun hahmo Langkow piti maalinsa puhtaana. JYP-ylivoimakaan ei tuota tulosta hyvistä tilanteista huolimatta.

Niin kuin kovin usein jääkiekko-ottelussa, kovan paineen jälkeen puolustaminen sitten unohtuukin ja omissa soi. Ajassa 14.16 JYP:n Harri Sillgren unohti puolustusvelvoitteensa, Tuomo Harjula nousi vapaasti maalille ja nosti Timo Hakasen loistosyötön yli voimattoman JYP-vahti Juha Pitkämäen. Tilanne oli Ässien ensimmäinen todellinen maalipaikka ja onnistuminen sytytti vierailijat peliin. Reilun viidentoista minuutin jälkeen vietävänä oli Angel Nikolov, joka joutui maalin edessä koukkaamaan avausmaalin tehneen Harjulan. Ässien tehokkaasti pyörinyt ylivoimapeli tuotti tuloksen, kun Pitkämäki haparoi Richard Rochefortin laukauksen eteensä ja kultakypärä Samu Wesslinillä oli helppo työ siirtää kiekko toistamiseen JYP-verkkoon. 0-2-maalin jälkeen Ässät hallitsi kenttätapahtumia ja Juha Pitkämäen vaikea peli jatkui; kiekot pomppivat ilkeästi eteen, mutta JYP säästyi lisätakaiskuilta.

Kotijoukkue mukaan peliin

Toisen erän alku oli kuin ensimmäisen toisinto. JYP hyökkää vahvasti ja pommitti Ässien maalia, mutta Langkow yhdessä uhrautuvan puolustuksen kanssa onnistui estämään yritykset. Huippulupaus, JYP:n kultakypärä Tuomas Pihlman sai jäähyn ajassa 25.18 lyötyään Samu Wessliniä poikittaisella mailalla. Tutkapari Tomas Chlubna - Eric Perrin loi alivoimalla kaksi mainiota tilannetta vierasjoukkueen maalille, mutta samalla kurinalainen alivoimapeli unohtui ja illan paras ketju Petr Sachl - Richard Rochefort – Jari Korpisalo juonii ylivoimatilanteen. Korpisalo laukoi Sachlin syötöstä onnistuen yllättämään JYP-vahti Pitkämäen jo kolmannen kerran.

Tylyt 0-3-luvut taululla eivät kuitenkaan lannistaneet kotijoukkuetta, vaan JYP tuli peliin mukaan parin minuutin kuluttua, kun Ässien Markku Tähtinen otti turhahkon jäähyn kiinnipitämisestä. Jäähyä ehti kulua vain neljä sekuntia, kun huimalla prosentilla aloituksia vienyt Eric Perrin voitti jälleen kerran hyökkäyspään aloituksen siirtäen kiekon Harri Sillgrenille, joka täräytti voimalla alanurkkaan kotijoukkueen avausmaalin ajassa 28.31. Pari minuuttia myöhemmin Jani-Matti Loikala tarjoili kiekon Tuomas Pihlmanille, joka täräytti sellaisen ylänurkkavedon, ettei Langkow ehtinyt edes sitä kuuluisaa kissaa sanoa ja JYP oli tullut jo maalin päähän.

JYP:n hyvä ote pelistä jatkui, mutta samalla Ässät jatkoi mainiota vastaiskupeliään. Ottelua oli käyty 32.47, kun Ässien tehoketju Sachl-Rochefort-Korpisalo oli jälleen asialla. Korpisalo syötti lapaan Richard Rochefortille, jonka laukauksen Juha Pitkämäki vaivoin torjui, mutta pompautti kiekon eteensä. Tehotsekki Petr Sachl oli kärppänä paikalla nostaen Ässät jälleen kahden maalin johtoon. JYP ei kuitenkaan lannistunut tästäkään takaiskusta, vaan vyörytti hyökkäyksiään kohti Langkowia. Liian usein kotijoukkueen laukaukset päätyivät kuitenkin yli, ohi tai suoraan maalivahdin syliin. Viimeiseen erään lähdettiinkin Ässien johtaessa kahdella maalilla.

Kolmas erä aiempien kaltainen

Ottelun päätöserä jatkui siitä, mihin edellinen jäi. JYP hyökkäsi ja Ässät puolusti uhrautuvaisesti. Erän puolivälissä tarjoutui kotijoukkueelle pitkähkö mahdollisuus ottelun kaventamiseen, kun Ässien Pekka Kangasalusta otti kaksi peräkkäistä kaksiminuuttista. Toisen jäähyn aikana Pasi Tuominenkin passitettiin jäähyaitioon pelin viivyttämisestä, ja JYP pääsi yrittämään kavennusta viidellä kolmea vastaan yli minuutin ajan. Ässien alivoimakolmikko pelasi kuitenkin järkevästi ja kotijoukkueen laukaukset jäivät vähäisiksi. JYP tuli vielä kerran mukaan peliin, kun Eric Perrin heitti’gretzkymäisesti’ kiekon lapa jäässä takakulmalle luistelleelle Harri Sillgrenille, joka kavensi tilanteeksi 3-4. Peliä oli tuolloin pelattu 57.20. Ottelun lopullinen ratkaisu koettiin kuitenkin minuuttia myöhemmin Tomas Chlubnan ottaessa kiinnipitämisjäähyn, eikä JYP päässyt yrittämään enää tasoitusta ilman maalivahtia.

Valmentajat tyytyväisiä omilla tavoillaan

Pisteet matkasivat siis länsirannikolle ja Porin Ässät porskuttaa edelleen liigan kärjessä. Ottelun ehdottomat hahmot olivat Ässien loistavat ulkomaalaisvahvistukset Petr Sachl, Richard Rochefort ja ennen muuta komeasti torjunut Scott Langkow. Ässien vastuuvalmentaja Mika Toivola kertoi ottelun jälkeen voiton hymyilyttävän, mutta odottaneensa omiltaan parempia otteita. Tunnetaso ässäpakassa on kuitenkin Toivolan mukaan korkealla ja Ässät on valmiina kukistamaan kenet tahansa.

Toivolan JYP-kollega Matti Alatalo totesi omiensa pelanneen hyvää peliä, mutta korosti, ettei vastustajan maalille luotu paine ja maalipaikkojen runsas määrä takaa voittoa. Alatalo ylisti Ässien uhrautuvaista puolustuspeliä. JYP:llä oli Alatalon mukaan omat tilanteensa kääntää ottelu, mutta juuri näissä pienissä yksityiskohdissa Ässät oli tänään hänen mukaansa terävämpi. Kokoonpanosta poissa olleen kanadalaispuolustaja Jamie Mattien tilanteesta JYP tekee päätöksensä alkavalla viikolla. Lauantain pelaavaan kokoonpanoon Mattie ei mahtunut, mutta kuuluu edelleen joukkueen vahvuuteen.

Ottelun erotuomari Juha Pajunen onnistui tehtävässään varsin hyvin. Pajusen sallivahko linja piti loppuun asti; itse ottelu oli muutoinkin varsin siistiotteinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle